Me olimme viime pyhänä sellaisen äidin hautajaisissa, jonka miehensä oli jättänyt. Perhe, viisi lasta, jäi äidin yksin hoidettavaksi. Kun lapset varttuivat isommiksi, menivät he palvelukseen. Äiti tarkkasi poikiensa mielipiteitä. Ja kun hän rupesi huomaamaan, että nyt alkaa saatana niitä riepoittaa, nyt se meinaa hänen lapsensa viedä ja niellä, niin hän katsoi sopivan tilaisuuden, jolloin laskeutui polvilleen rukoukseen ja puhui siinä Jumalalle yksinomaan lastensa asioista - ei puhunut mitään ihmisille, lapsilleen, ei mitään, mutta Jumalalle - jotta Sinä suuri Jumala näet, kuinka heikko kapine minä olen aina ollut; mutta kun Sinä kerran niitä rakastat, niin auta niitä pois maailman ja saatanan kynsistä, älä anna niiden mennä iankaikkiseen kadotukseen. - Ja ne lapset ovat kertoneet, että kun äiti oli tämän lausunut, niin vaikka he olisivat minkälaisen karahkakylvyn saaneet, ei se olisi ollut mitään siihen nähden. Se koski heihin niin kipeästi, ettei mitenkään iljennyt eikä jaksanut enää jatkaa entistä elämäänsä. Ja se äiti jäi lapsille niin rakkaaksi, että he ovat nyt 21 vuotta sitä kunnotonta ja mitätöntä hoitaneet niinkuin lasta. Se oli lasten vastarakkautta äitiä kohtaan.
Juho Malkamäki