Keskustelu > Seuratupa

Tietoinen uskonratkaisu

(1/12) > >>

karjalaisenkyösti:
Otsikon termi tässä yhteisössämme voi herättää negatiivisia mielleyhtymiä. En minäkään ole näistä negatiivisista tuntemuksista vapaa.
Mitä synonyymejä tuolle sanalle voisi olla? Ainakin nämä: Jumalan puoleen kääntyminen, Herran Jeesuksen nimen avuksi huutaminen...
Joku tietää tarkan päivämäärän, jolloin hän omasta mielestään kääntyi tietoisesti Jumalan puoleen armoa anoen, jonka jälkeen hän on tietoisesti tahtonut sitä, että kuuluu Jumalan perheeseen.
Joku toinen ei tiedosta mitään alkuhetkeä, tiedostaa vain sen, että hänellä on voimakkaampi tai heikompi halu olla Jumalan lapsi joka sitten johtaa tiedostettuun toimintaan, eli pyrkimykseen Jumalaa kohti. Ja kun on aivan lopussa, eikä mitään erityistä jaksa, niin tämä tiedostettu toiminta jatkuu 'sairastamisena Jumalan edessä'.

Jumalan näkövinkkeli on toinen. Kun Jumala synnyttää uskon, niin silloin ihminen vain alkaa uskoa. Jos Jumala ei synnytä uskoa, ihminen ei ala uskoa.

Eli, kun asiaa katsotaan ihmisnäkövinkkelistä, ihminen on se, joka tekee päätöksen uskonsa suhteen.
Jumalan näkövinkkelistä katsottaessa Jumala on se, joka tekee päätöksen asian suhteen, antaa tarjouksensa ja kenties on niin, että kukaan tarjouksen saanut ei siitä kieltäydy.
Minun näkemykseni mukaan ihmisen tulisi tiedostaa nämä molemmat näkövinkkelit, jotta pysyttäisiin terveellä pohjalla, mutta silti pysyä ihmisen osassa.
Jos tiedostetaan vain toinen näistä näkövinkkeleistä, ollaan mielestäni epäterveellä pohjalla.

Ajatus/johtopäätös,  että "en voi vaikuttaa mitenkään omaan pelastukseeni, vaan Jumala joko antaa tai ei anna minulle pelastavaa uskoa, joten keskityn muihin elämäni asioihin" on kaiketikin vain eräs monista suruttomuuden muodoista.
Ajatus, että kaikki riippui minun päätöksestäni, on myös jollain tapaa vaarallinen.

Herättävätkö tällaiset ajatelmat mitään uusia ajatuksia?

vn:
Kiitos Kössi hyvästä ja selkeästä avauksesta.
Mielestäni niin laaja ja hyvä avaus etten tiedä mitä jatkaisin.
Lyhyesti pari ehkä tähän liittyvää ajatusta.

Puhutaan etsikkoajasta. Mielestäni se on muutakin kuin "painostuskeino" käännyttäessä.
Kyllä Jumala vaikuttaa eri elämän tilanteissa eri tavoin, vaikeudet ja sairaudet pysäyttää
helpommin kuin onnellinen, kiireinen, yltäkylläinen vaakalento.

Jumalan johdatus, kutsu yhteyteensä, tulee ilmi mm. Raamatussa, omassa tunnossa, olosuhteissa.
Lähipiirimme on kyllä melkoinen kasvattaja meille itsellemme.
Suostummeko kuunteluun, näkemiseen, ymmärtämiseen, kuuliaisuuteen?

Pena:
Mitä tarkoittaa pelastava usko? Onko pelastus uskon kohde vai sen seuraus? Pelastuuko kristitty siksi, että uskoo vai onko hän kristitty, koska uskoo pelastukseen? Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko.

Riitta-mummi:
Jos alkaisin kertoa miten minä pääsin tälle tielle omilta poluiltani, niin se menisi todistuspuheenvuoron puolelle.

Kokemusta , että ympäröivät ihmiset sitä ' kieli pitkällään' odottivat kirkonpenkissä, oli niin vastenmielinen, että en halua sitä uusia.

Minulla on todella päivä ja kellonaika tiedossa jolloin jotain tapahtui. Minulla ei siihen ollut muuta antaa kuin syntini. Ratkaisu ei tullut omalta puoleltani.

Joka päivä on aloitettava uudelleen. :'(

karjalaisenkyösti:

--- Lainaus käyttäjältä: Riitta-mummi - 13.11.21 - klo:14:04 ---Kokemusta , että ympäröivät ihmiset sitä ' kieli pitkällään' odottivat kirkonpenkissä, oli niin vastenmielinen, että en halua sitä uusia.

--- Lainaus päättyy ---

Minulla ei tuollaista täsmälleen samanlaista kokemusta ole, mutta jotenkin tuntuu, että erittäin vahvasti pystyn samaistumaan tuohon Riitan mainitsemaan tunteeseen. Saman tapaisia lieviä kokemuksia tai tapauksia minulla taitaa olla. Siinä kokee itsensä jotenkin toisen luokan kansalaiseksi, vaikka muiden tarkoitus onkin hyvä. Minun kohdallani tuohon kokemukseen lienee syynä oma ylpeys.  Oli miten oli, niin pelkkä ajatuskin rupeaa joskus puistattamaan ja toivoisi, ettei tuollaista tapahtuisi enää missään.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu