Minulla kanssa aihe on ollut vahvasti pohdinnan alla. Musiikinteko ja kirjoittaminen, sävel- ja sanataide, nuo kenties omimmat taiteenlajini, ovat minulle elintärkeitä keinoja ilmaista itseäni ja purkaa tuntemuksiani. Minäkin opiskelen musiikkia päätoimisesti ensi syksystä alkaen, en tosin ole vielä laisinkaan varma, onko musiikkikaan, niin äärettömän tärkeää kuin se minulle onkin, asia, josta tahtoisin ammatin itselleni. Uskon kuitenkin, että ihminen voi olla parhaiten hyödyksi tälle maailmalle tekemällä sitä, mitä parhaiten taitaa – toisin sanoen miltä sijalta tahansa pystyy kantamaan kortensa kekoon paremman maailman hyväksi, kunhan tekee ”sydämestään” sen minkä tekee, niin ajattelen. Taideala ei siis välttämättä ole lainkaan ”vähemmän järkevää” (vrt. Pengun kirjoitus) kuin mikään muukaan ala, se saattaa esimerkiksi koskettaa ja parantaa ihmisiä kuin mikäkin sielunhoito.
Minä koen taiteen, kaiken kauniin elämässä, heijastuksena Jumalasta, täydellisestä Kauneudesta. Taide ei sinänsä voi olla elämää suurempaa, mutta eikö jokainen ihmiselämä ole ihmeellinen taideteos, koko luomakunta osoitus Korkeimman huikeasta kauneudentajusta? Minulle taide on hyvin kokonaisvaltaista; se ulottuu koko elämääni ja arkeeni, tuntuu olevan läsnä koko ajan, ensinnäkin siksi, että omistan sen harjoittamiselle valtaosan ajastani ja sitten koska se on minulle omin keino ilmaista itseäni jatkuvasti – elää, käsitellä kokemaani, kommunikoida, luoda uutta. Ääh... Tämä on niin vaikea ja ääretön kysymys, etten osaa siihen millään tavoin kattavasti vastata, joten pelkkä yrityskin loppukoon tähän.
