Keskustelu > Kirjoitelmia ja päiväkirjoja-herännäisyyden hengessä

Puutarhanhoidosta

<< < (2/10) > >>

Leena:
Orvokeille voi harjoittaa monenlaista kokeilua. Huhtikuussa istutetut ovat venähtäneet varsiltaan jo usean kymmenen sentin pituisiksi. Ei haittaisi ollenkaan, ellei vanha varsi näyttäisi rähjäiseltä. Kelmeä kuin jääkaapissa itänyt peruna! Sitkeitä ovat, mutta koska lehtivihreää ei näy kuin tuoreessa, kukkivassa latvassa, peittelin mullalla.  Kauneimpia ovat ehdottomasti uudet, vastapuhjenneet, tämän vuoden siemenestä kasvaneet. Keltaiset eivät muistuta torilta ostettuja, ne ovat hennompia, kukintoja on paljon.

Musta, kantikas ruukku, joka on ollut milloin missäkin käytössä, taitaa huomenna saada hopealehtiä tai hopealankoja. Terassipuutarhan hauskuuksiin kuuluu ilman muuta pikku värityksen helppous. Siirretään valkea verenpisara tieltä pois, niin tummat ruukutkin pääsevät lähekkäin. Ylempänä kukkii sinipunainen verenpisara. Ei mitään lapiointia eikä ihmettelyä jälkikäteen. Ellei paikka miellytä, nostellaan astiat entisille sijoilleen.

Vuosia sitten hankituista kerrostelineistä on suuri ilo.

Huomenna puhkeaa kukkaan ensimmäinen elämänlangan nuppu.

Taidan nukkua siellä, nyt on makuuhuoneessa ehdottomasti liian kuuma.

Leena:
Päivä meni nukkuen, nyt olen kuunnellut kuinka naapurit itsekukin mönkivät koteihinsa. Välillä torkuttaa mutta on ihanan viileää.

Pelargoniat työntävät uusia kukkavanoja, verenpisaran kukat avautuvat. Niitä onkin nyt useita, myivät edullisesti. Sitkeämmin kukkimasta kieltäytyy amppelissa roikottamani. Se ei viihdy. Mahdollisesti astia on liian pieni.

Sen sijaan keltainen petunia kukkii rehevästi. Totean kasvien  viihtyvän paremminkin, ellei niitä hypistele kaiken aikaa. Tämä on saanut hyvä jos vettä. Kaupungin kukat kiinnittävät huomiota myös, samoin, kuinka niiden annetaan olla rauhassaan vaikka alueella majailee räväkän sorttista väkeä. Uimahallin tuijat. kärsivät suuresti jostakin talvesta, mutta eivät kaada niitä kaupungin puutarhurit. Sen sijaan ympärille on istutettu elämänlankaa.  Siinä kukat ovat valkoiset. Sitkeä kasvi!

Hauskinta puutarhanhoidossa on väreillä leikittely, enkä lainkaan nyt ymmärrä perheen ynseää asennetta. Enhän minä koko sisaren pihaa edes yrittäisi myllertää, pieneen nurkkaan sijoitettua 5x5 savimaan kasveja minä vain yritin ehdottaa. Tavallaan oli turvallista todeta kuinka riivatun kiukkuisia saatoimme yhdessä olla ja todeta samoin yhdessä, että olipas äkäinen fiilis ja kiukkuisia kaikki. Perheessä voimme siis olla kiukuissamme ja todeta tilanteen. Mummo ja vaarikaan eivät ymmärrä, että syksyn tullessa koittaa toinen ja ensimmäistä edullisempi istutuskausi. Eikö heistä tunnu höntiltä ajaa perille kun naapuritalon nurkkaa lähestulkoon sipaistaan?  Kylässä sellainen ei haittaisi, mutta luonnonmaisemassa kyllä.
Puutarhanhoito sanotun mukaan kysyy kärsivällisyyttä. Ei niinkään, pahempi on perhe, joka ei ymmärrä koko homman päälle. Enintään horistaan karviaismarjoista.

Havut lykkäävät pituutta verkalleen. Se sopii. Mahtuvat astioihinsa.

Kaksimetrinen ritiläseinä loi oman mikroilmapiirinsä sisäpuolelle. Suora auringonpaiste estyi, samoin tuuli. Paljon säästyi kasteluvettä entiseen verrattuna, samoin sen sisäpuolella on lämmin istuskella illalla. Ulkopuutarhassa viilenee nopeasti.

Leena:
Nukuttaa öisin, olen melatoniinille ilmeisen hedelmällinen kohde, vaikka mielelläni katselisin öistä puutarhaa.

iPad tuottaa omaperäistä tekstiä. Mikroilmastosta on tullut jokin muu. Noh, minulla on kaksi erilaista puutarhaa joka tapauksessa nyt.

Orvokeista on luopuminen. Kymmenien senttien rähjäinen varsi vei kestokykyni. Keräilin siemenkodat ja hautasin multaan, osan talon pihalle. Kuka niitä irti repii. Siellä näkyy majailleen viimeksi tammien tuntumassa aterioineita lintuja nyt enemmänkin. Huvittavaa onkin seurailla yövieraiden jätöksiä. Siili ei näyttäydy, tarjoillaan hedelmänjäämiä joka tapauksessa. Joku ne syö.

Istutin puulaatikkooni kukonhännän, sinisen, purppuraisen ja valkean asterin. Tavallisesti asteri ja krysanteemi kuuluvat syksyyn, mutta tämä onkin ensimmäinen kesä aikoihin ilman suurta määrää pelargonioita. Ensin hankitut, jotka majoittuvat tuijaruukkuihin, kukkivat vasta nyt toiseen kertaan. Kukkavanoja on seitsemisen, toisessa viisi ja nuput avautuvat vähitellen. Toinen puulaatikko sai asukkaakseen erään, amppelissa majailleen verenpisaran, joka näytti surkealta. Toivon sen viihtyvän ja kenties kukkivan nyt virkeämmin. Havaittu on, että ellei kasvi pidä paikasta, ei auta kastelu, ei lannoitus, ei keskustelu.

Puutarhan perällä viileävärinen häntä-asterikokonaisuus näyttää juuri sopivalta. Siihen ei vain sovi mikään hyökkäävä. Ulkopuutarhaan asettuneet lämpimät samettiruusut ovat juuri sopiva kehys auringonkukille. Totesin sitkeiksi veikoiksi. Mitään kauheaa ei tapahtunut, vaikka revin suppuun asettuneen kerran kukkineen siemenkodan irti. Kasvi ei sitä halunnut luovuttaa, mutta minä olin vahvempi. Jatkossa en käytä väkivaltaa, ainoastaan luovuttajat pääsevät pois.

Iltaisin tuoksuu jasmiini. Jo yksi auennut nuppu tuoksuu väkevästi. Aurinkoon latautumaan asetetut yövalot saanevat uusia sijainteja, jotta kukkien väri pääsee oikeuksiinsa. Vain perhonen kuuluu tarkasti omalle paikalleen keskelle takapuutarhaa.

iPadiin tilasin musiikkia, se saa soida hiljalleen elokuun iltojen lämpimässä pimeässä. Omakin elämänlankana kukkii. Valkea kaveri sille ei näyttäisi hassummalta.

Muistan vuodet, joina en ns. uskonut Jumalaan, mutta lauloin messuja ja requiemeja. Puutarha muistuttaa niistä vuosista, niiden vuosien ajatuksista. Minä en usko ateismiin, aloitti Samuli Korkalainen kerran saarnansa. Vaikeaa sellainen on, ateismi. Ajattelen Salomon garderobeja, minulla on täällä verraten hyvin.

Taidan saada rohkeutta ryhtyä toisiin toimiin. Ei enää työtä joka palaa painajaisunina.

Paljonkohan eläkeiän noston sun muun innolla vaatijat ottavat huomioon sitä, ettemme työskentele yksin. Työyhteisön tulee tietyissä ammateissa luottaa työntekijään, muutoin aika josta maksetaan palkkaa, ei kulu juuri järkeviin puuhiin.

Leena:
Tänään käsiteltiin amppelissa riehuen rehottava pikkupetunia. Syvällä oksat ovat puuvartisia, muutaman kokeeksi katkaisin ja kukkaperiä raivasin pois. Suurten sinisten kanssa olen toiminut varovaisemmin, ja ulkona o n jo pimeää.

Vain sisar voi hankkia niin kauniin esineen kuin on aurinkopaneeliperhoseni. Ei ole meistä kumpikaan nähnyt kaupoissa toista.

Katselin evakuointia varten tiloja. Viisi kukkalaatikkoa ynnä auringonkukat sekä kaksi portinvartijasuurkrysanteemia mahdutetaan huomenna takapuutarhaan turvaan rankkasateelta sekä ukkoselta, kuinka vain käy korkealle korotetun lisäköynnöskasvini? Sitä ei käy siirtäminen. Saatan suojata juuriston jotta ei hieman liian pieni ruukku, kaunis kyllä, vallan huuhtoudu tyhjäksi. Muut ovat suojassa, kun vain telineet kestävät. Ovat kyllä sietäneet kaikenlaisia rajuilmoja.

Riitti uskallusta kirjoittaa pomomiehelle että olen nyt lähtenyt liian usein kalossinkuva takamuksissa, eivät ole vielä edelliset mustelmat parantuneet ja alkaa kertyä tuota ikää. Totta minä ajattelin voittaa vielä muutaman vuoden jotenkin sinnitellen, vaan jos menee elo painajaisia halliten ja ennen tuiki vieraita kauhunpuuskia selättäen,  olisiko sallittua mennä.

Pomomies on lomalla, ansaitulla. Voin vain toivoa että vs lukee hänen postinsa.

No. "Heitä tiesi  Herran haltuun, kyllä Hän sen tekee". Heitin sitten, aivan meidän kesken kasveja hoidellessa, en soittanut kavereille, en edes sisarelle tai ylipäänsä perheelle. Varsin harvinainen veto minulta vaiteliaisuudessaan.

Puutarhan lattialautojen rakoihin on kerääntynyt hiekkaa sun muuta. Niiden puhdistelu erinäisillä tikuilla, välillä nuppineulallakin osoittautui mietteliään henkilön mietteliäiden hetkien hyväksi askareeksi. Kuinka nyt näyttääkään lattia toiselta.

Pelargoniat kukoistavat. Muratit niinikään. Amppelissa roikotettu verenpisara ei lupaa vielä mitään, mutta tuntuu voivan paremmin.

Onko mahdollista, että ihminen todella tuntee milloin hänen kasvinsa voivat hyvin? Tai huonosti?

Kuin tietäisi, kuinka ne haluavat kasvaa.

Leena:
Eilinen vilahti ohi juoksuttaessani kukkalaatikoita etupuutarhasta taakse suojaan ja epäluuloisesti pilviä pälyillessäni. Olisivat ne saaneet olla, mutta kun ei enää mahtunut puutarhuri joukkoon.

Jotakin alivuokralaista huomaan hyysääväni, ahnetta mokomaa, hampaanjäljet näkyvät ruusupapuni lehdissä. Mutta kukkia se ei syö. Kovin rohkeaa ei kasvu tänä vuonna ollut. Parhaimmillaan se ponkaisi rännitorvea pitkin aina toiseen kerrokseen asti. Olin ylpeä. Hyvät pavut, sopiva sää, ei lisäisistutuksia laatikoissa. Nyt kevään tullessa kaipasin väriä niin suunnattomasti viime talven ankean harmaan maan ja taivaan väistyttyä, että istutin rivin sinisiä orvokkeja molempien reunustalle. Niiden sitten kävi kuten tarina kertoo.

Himoitsen suoranaisesti, niin voimme sanoa, lähimmäisen puurarhakauppiaan amppelia. Eikö hän voisi yhtä minulle lahjoittaa kun omistaa niin monta :003:? Paitsi huiman jännittävää, joskin ylipitkäksi venähtänyttä mustaa petuniaa siellä oli juuri sopiva hennon vaaleanpunainen.

Hankkimani köynnösruusu, jollainen naapurilla kattaa koko seinän, on venähtänyt yli puoli metriä tänne muutettuaan. Tämä kesänä se ei vielä tee kukkaa, arvioin. Jokin elukka häiriköi sitäkin, uusimmissa lehdissä näkyy vaurioita. Se on pesty Tolulla ja huuhdeltu kauttaaltaan. Suihkutus teki hyvää muillekin. Mietin millähän litkuilla oikeat puutarhurit ruiskuttavat määrätyt kasvit.

Vaikka itse sanon, komeammin kukkivaa verenpisaraa kuin minun vanhimmaiseni saa etsiä. Amppelista alas päästetty on ryhtynyt nupuntekoon. Ehkä sitä vain huimasi. Verenpisara on kautta linjan kunnostautunut.

Nyt kukkii myös tumman violetti elämänlanka. Koetan ensi vuonna etsiskellä kaverikseen valkeaa. Aurinkoisten päivien paras puoli oli, että latasivat lamppuni ja perhoseni. Viime yö, koetellessaan nukkumista, kun missään ei ollut oikein hyvä, kutsui minut sitten puutarhaan. Siellä oli niin kaunista että itketti. Aika ei pysähdy, nuo opettavat minulle kuinka nopeasti kuollaan, luovutetaan, annetaan pukea talviasuun odottamaan uutta kevättä.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu