Keskustelu > Seuratupa

Tuomasmessu

<< < (6/6)

öppiäinen:
Ikivanha viesti, mutta kommentoidaan nyt kuitenkin.


--- Lainaus käyttäjältä: jude - 14.11.05 - klo:18:28 --- ensimmäinen kokemus kun jätti yllätyksellisyyttään pysyviä väristyksiä: pääsiäisyön messu Tuomiokirkossa olikin Tuomasmessu! lähdin tottumattomana kesken pois, liian oli meno menevää minun makuuni.  Tuomasmessussa käynti, osallistuminen, se varmuus, joka ihmisistä siellä näkyy - minun uskoni ei riitä siihen, alan vain epäillä itseäni.
--- Lainaus päättyy ---

Joo; vähän sama fiilis täällä. Joskus aikoinaan kuvittelin, että se Tuomas on siinä nimessä, kun sehän oli epäilijä, ja että tilaisuus olisi siis jotenkin erityisesti epäilijöille sovelias, ja onhan se siitä voitukin ideoida mutta kyllä minulle paremmin sopii jököttää kyyryssä yksikseni omassa rauhassani tavismessussa penkissä. Kukaan ei tule häiritsemään, mitä nyt joissakin paikoissa pappi koettaa aluksi (tai lopuksi) ovella kätellä.

"Tuomasmessun tarina alkoi 1980-luvun lopulla Helsingissä.  Ryhmä nuoria teologeja ja maallikoita halusi luoda ehtoollisjumalanpalveluksen, kaupunkilaisen messun, johon itse haluaisivat osallistua. Ryhmässä oli mukana muun muassa Anna-Maija Raittila, joka keksi nimen Tuomasmessu, Olli Valtonen ja Miikka Ruokanen ja monia monia muita.

Ryhmän jäsenet edustivat erilaisia kristillisiä suuntauksia ja spiritualiteettia, joten messu sai musiikin, hiljaisuuden ja mysteerin aineksia Taizéestä. Evankelikaalit halusivat paikan, johon he voisivat kutsua uusia ihmisiä. Karismaatikot halusivat rukoilla yhdessä toisten kanssa ja puolesta. Ortodokseilta mukaan adoptoitiin pyhä kaaos rukousalttareineen, mahdollisuutena liikkua messun rukousjakson aikana ja sytyttää tuohuksia.

Lopputuloksena syntyi Tuomasmessu. Ensimmäistä Tuomasmessua vietettiin huhtikuussa 1988 Helsingissä, Mikael Agricolan kirkossa." (https://www.tuomasmessu.fi/tuomasyhteiso/historia/)

Mutta eihän kaiken tarvitse minua varten olla.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu