Siionin virsiin liittyvät muistot

[eveliina]

Tietenkin seuroihin ja riparin iltaveisuihin liittyy paljon muistoja, mutta mulla virsién veisaamisesta tulee enemmänkin mieleen sellaset oivalluksen ja sellasen olon hetket jolloin jotenkin "palapelin" palaset tuntuu loksahtavan kohdalleen... (Kuulostan ehkä vähän tai vähän enemmänkin tärähtäneeltä, tiedän)
Siikkareissa on ehkäpä parasta se, että sieltä löytyy paljon virsiä sellaseen synkkään mielentilaan. Lohduttaa kummasti.

[Sanneli]

Tietenkin seuroihin ja riparin iltaveisuihin liittyy paljon muistoja, mutta mulla virsién veisaamisesta tulee enemmänkin mieleen sellaset oivalluksen ja sellasen olon hetket jolloin jotenkin "palapelin" palaset tuntuu loksahtavan kohdalleen... (Kuulostan ehkä vähän tai vähän enemmänkin tärähtäneeltä, tiedän)
Siikkareissa on ehkäpä parasta se, että sieltä löytyy paljon virsiä sellaseen synkkään mielentilaan. Lohduttaa kummasti.

Ei ku tuo on ihan totta, jos joku vaivaa mieltä ja aukaisee siikkarit niin ihan varmasti ainakin pari kolme virttä kolahtaa, että hei, just tuoltahan musta tuntuu tai hei, tuo auttoi kummasti!

[dnasukil]

Heli kyseli v. 2005 Siionin virsiin liityviä muistoja. Ajassa siitä on kulunut jo liki kolme vuotta. Aiheena kysymys ei ole vanhentunut, sillä siionin virret eivät ole pelkästään lyriikkaa, paljon enemmän,syvempää. Useimmat virsistä asettavat lukijan / veisaajan peilin eteen.
  Ne ilmituovat ihmisen usein salassapidetyn kaipauksen /ikävän ja panee etsimään vastausta omiin kipeisiin kysymyksiin. Joskus johdattavat polun päähän, josta avautuvat jo hieman avarammat näköalat. Näkemään omat,ei toisten, puutteet. Ja surkean tilansa.
  Aikaa on kulunut jo n. viisi vuosikymmentä, kun itselleni kävi näin. Virren koskettamana koko elämän tilanteeni muuttui.
  Elettiin vuotta 1956 Marian päivää, Kainuun opistolla toveripäivillä. Kristillisyydelle miltei vieraana olin mukana. Päiväseuroissa veisatussa vanhan siionin virressä sata olevat sanat;"Kohti Isänmaata kulkevat, tien kaidan matkamiehet. He maan pääll`ovat vierahat, ja oudot muukalaiset. Ei asuntoa pysyvää, vaan vaivaa koti-ikävä, on heillä maailmassa."
   Virren sanat osoittivat juuri minulle olevani tuo outo, koditon muukalainen, joka ikävöi johonkin. Samalla kun virren jatkuessa viriteltiin toivoa kodin löytämiseksi, jotain sisimmässäni särkyi.Minä itkin ? Minun kankeat jalkani aseteltiin polun päähän, jota olen saanut, vaikkakin haparoiden ja kompastellen, asetella askelaitani edellä kulkeneiden jälkiin ja muistella heidän uskoansa ja miten heidän matkansa on päättynyt.
  Se on polku, joka on osoittautunut turvallisin viittamerkein varustetuksi. Eksymisen vaarat ovat vähäiset jos niitä seuraa.

[Kalistaja]

dnasukil: virsi kosketti sinua Kainuun opistolla vuonna 1956. Paria vuotta tuota myöhemmin, samalla opistolla, Mieslahdessa, istun äitini sylissä pienenpienenä, mutta samojen virsien alla ja lähellä. Ja tässä sitä ollaan...

[jUHOMA4]

Kyllä siioninvirret herättävät hyvin paljon rakkaita muistoja.   Minulle ne tuovat muistoihin aina äitini , joka osasi siionin ulkoa. Kun seuroissa aloitettiin virsi Hän välittömästi alkoi veisata , ei tarvinnut numeroita kysellä. Jos joku aloitti virren hatarasti Hän ottisen heti sen hallintaan.
Mutta, mutta . Mihin on joutuneet ne iki-ihanat vanhanvirsikirjan virret  :?:    Kun isossatuvassamme äitini ja Ruuttusen Arvi tai Rättyän Arvi yhdessä veisasivat vanhanvirsikirjan virsiä esim. "Ah ain jos muistaa voisin...  viimeinen säkeistö alkoi Anna minun saada suotuisa loppu "
tai "Kirjoittaa on minulla miel , tain maailman kurjuudest "   Oli komeaa kuunneltavaa.   Meillä on Arvi Ruuttusen Nivalan kirkossa yksin veisaama vanhojavirsiä sisältävä kasetti. Sitä kuunnellessa aina ihmettelemme, miksei niitä enää vesata seuroissa.   :?:   :roll:

[Pena]

Tuo 'Kirjoittaa on minulla miel' taitaa olla Piae cantiones -virsi 'Scribere proposui'. Hieno virsikirja sekin. Minunkin kirjahyllyssäni on kappale, jota joku kadehtii.

[dnasukil]

Todella meitä edeltävässä seuraväessä oli niitä, jotka saattoivat veisata ulkoa vanhan siionin virret. Yksi heistä taisi olla mainittu vanhemman polven Ruuttunen. Minunkin kirjahyllyssä on vielä siionin virret ruotsista käännettynä vuodelta 1907. Jo sen ensimmäiseltä sivulta avautuu puhuttelevan virren sanoma muistutuksena totiseen kilvoitteluun.
 " O`syntinen ! Kuin tohdit tääll`Niin suruttomast maata, Syntisten himois vuotehell`, Et pelkää kuolemata? Kuink`rohkia niin taidat oll`? Jos sun nyt kohta pitäis kuoll`, Sun helvett`vissiäst`nielis.
  Ah ! Todel` tätä muista ain`: Yks vain on sielu sulla. Ei sitä vastaan mikään pain`Ehk`tain maan kaiken kullan, Sen huonon tomun ottaisit, Ja vaa`an päälle panisit, jos sielus tulis hukkaan."
  Mikä muistutus aikamme ahneuden omaksuneelle sukupolvelle, kuin myös avion rikkoneille. Meille kaikille.
 Hyllyssäni on toinenkin vanha virsikirja hyväksytty Suomen toisessa yleisessä kirkolliskokouksess v. 1886.
  Sen ensimmäisen virren seitsemes jae:" Avaja porttisi, Jo vierahellesi ! Hän tahtoo tykös tulla, Ja omanas ain`olla. Ylistys hoosianna Daavidin pojall`aina.
  Ilolla toivota Nyt tervetultua Siionin ruhtinaalle, Kunnian Kuninkaalle! Ylistys, hoosianna Daavidin pojall`aina."
  Tuntuu terveelliseltä aikamme "kapulakielen" rinnalle nostaa meitä ennen eläneiden kieli, minkä sisältö tuntuu jotenkin osuvammalta. Aina uudistuksetkaan eivät vie asioita terveellä tavalla eteenpäin, jotakin jää siinäkin vaiheessa sanomatta.

[apellikka]

Juho A. kirjoitti


Pyörääliöin kotia kohti synkkänä syys yönä ja ajan kuluksi veisaan (melkoisen kovalla äänellä)

Kodistani oli 9 kilometriä keskustaan ja minulla oli tapana veisata täysin palkein matkaa pyöräillessäni 80-luvulla. Kerran olin isona riparilla, jolla aika moni asia meni pieleen ja lopulta satoi kesäkuun alussa reilusti lunta. Sen lisäksi minulla oli mielestäni teologisia erimielisyyksiä leirin vetäjien kanssa. Menin räntäsateessa laiturin nokkaan ja veisasin puoli tuntia - helpotti kummasti. Vieläkin joskus rauhoitan itseni ajattelemalla jotakin virttä ja sen poljentoa.

[Lars Mikael]

Olen päässyt veisaamaan wanhanvirsikirjan virsiä Katri Taanilan tekstien ja Eeva-Maija Haukisen esitysten lomaan. Onneksi wanhanvirsikirjan virsistä on äänitteitä. Niitä kuunnellessa tulevat lapsuuden kultaiset ajat mieleen.

[Johannes]

Olen päässyt veisaamaan wanhanvirsikirjan virsiä Katri Taanilan tekstien ja Eeva-Maija Haukisen esitysten lomaan. Onneksi wanhanvirsikirjan virsistä on äänitteitä. Niitä kuunnellessa tulevat lapsuuden kultaiset ajat mieleen.

Minä olen nähnyt tuommoisen esityksen!

[Skepe]

Veitpä jalat alta ja sanat suusta. Siionin virret jysähtivät elämääni tuossa 70-luvun lopulla ja niistä tuli heti minun rukouskirjani, hengellinen matkaoppaani. Kuluneesta kirjastani löytyy monen virren kohdalta merkintä, päivämäärä ja jotain muuta tilanteeseen liittyvää. Tuon lainaamasi 113:7 kohdalla on kaksi nimeä, Mikko Ihamäki ja Kaarlo Pasonen, edesmenneitä matkakumppaneita molemmat. Enkä ikinä unohda, mitä Mikko tuosta virrestä silloin kertoi.

[Pena]

Poikkesin sen verran aiheesta, että rupesin muistelemaan Ihamäen Mikkoa ja Pasosen Kallea. Rauha heidän muistolleen! Mikon muistan jo lähetyskurssilta, jolle äitini opetti Päiväkummun leirikeskuksessa ndongan kieltä. Minä olin yhdeksän vanha, mutta pääsin isojen miesten mukana keittiövuoroon yhdeksi päiväksi. Taisi olla Mikon keksimä tempaus sekin. Emäntä Elle Malkamäki sai vähän aikaa ottaa rennommin.
Kalle taas oli jonkin aikaa naapurimme hänen toimiessaan lähetyskirkon pappina. En ollut silloin paljoakaan vanhempi, oppikoulussa alaluokilla. Kallen saarnoista en paljoa muista, en ehkä silloin ymmärtänytkään. Äitini muistaakseni kehui huolella valmistetuiksi ja viisaiksi.
Mikko Ihamäki kerkesi viimeisinä vuosinaan käydä meillä ruokavieraana jollain saarnamatkallaan. Hän on yksi harvoista henkilöistä, jotka esiintyvät itsenään Esra Elovainio -sarjakuvassa (albumissa Kotimaata kohden s. 35).

[Kalistaja]

"Tuon tästä päivästä kiitoksen sulle, häveten Herra.., jotenkin noin kai se meni ja menee. 1960- ja 1970-luvulla tuota virttä kotonamme - lapsuuden ja nuoruuden kodissani- veisattiin päivän päätteeksi, joku tuttu kyläilijä sen miltei aina aloitti, ehken Maunumaan Väinö useimmin.

[seppos]

Kyllä siioninvirret herättävät hyvin paljon rakkaita muistoja.   Minulle ne tuovat muistoihin aina äitini , joka osasi siionin ulkoa. Kun seuroissa aloitettiin virsi Hän välittömästi alkoi veisata , ei tarvinnut numeroita kysellä. Jos joku aloitti virren hatarasti Hän ottisen heti sen hallintaan.
Mutta, mutta . Mihin on joutuneet ne iki-ihanat vanhanvirsikirjan virret  :?:    Kun isossatuvassamme äitini ja Ruuttusen Arvi tai Rättyän Arvi yhdessä veisasivat vanhanvirsikirjan virsiä esim. "Ah ain jos muistaa voisin...  viimeinen säkeistö alkoi Anna minun saada suotuisa loppu "
tai "Kirjoittaa on minulla miel , tain maailman kurjuudest "   Oli komeaa kuunneltavaa.   Meillä on Arvi Ruuttusen Nivalan kirkossa yksin veisaama vanhojavirsiä sisältävä kasetti. Sitä kuunnellessa aina ihmettelemme, miksei niitä enää vesata seuroissa.   :?:   :roll:

Tuota "Ah ain jos muistaa voisin" en löytänyt kyseisen 1701 virsikirjan hakemistosta.  

 Heikki Laitinen oli yllättänyt alkuviikosta muusiikkipalkinnon jakotilaisuudessa kiitospuheen sijasta veisaamalla virren Alleluja iloll lujall vuoden 1605 virsikirjasta.

[juhani]

Olen pitänyt melkeinpä 1960-luvun lopusta malmivaaralaisia ja uudempia "siikkareita" rukouskirjana. En pysty enkä osaa rukoilla vaan veisaan. Lempivirsiä on n. 312. :wink: