Minua häiritsee myös se, että rukouksessa toistetaan sanaa Herra tai Jeesus koko ajan. Ja myös sellainen kovin tuttavallinen tapa lähestyä rukouksessa Herraa on minulle vierasta: Kiitos, että Jeesus sä... sä tiedät Jeesus että... jne. Jonkinlaista kunnioitusta pitäisi kumminkin olla.
Aloittelin tässä männä viikolla lukemaan Lutherin Isä meidän-rukouksen selityskirjaa. Luther sanoo siinä, että mitä vähemmän sanoja, sen parempi rukous ja mitä enemmän sanoja, sitä huonompi rukous.
No, sitten tuohon ihmeparanemiseen. Epäilen aika kovasti noita tilaisuuksia, joissa ihmisiä parannetaan tai ainakin ihmiset luulee, että heidät parannetaan. Enpä nyt muista mikä oli nimeltään se pastori, jota takavuosina kaatajapapiksikin kutsuttiin, mutta hänen kokouksessaan jos ei ihminen kaatunutkaan niin sanottiin, ettei tämä ole tarpeeksi uskossa.
Raamatussahan puhutaan, että usko voi siirtää vuoria. Olen ymmärtänyt sen tarkoittavan sitä, että mikäli uskoo oikein tosissaan, että jokin asia tapahtuu niin se tapahtuu. Käsitykseni mukaan se ei siis tarkoita sitä kuinka paljon uskoo Jumalaan tai Jeesukseen, vaan sitä, että jo rukoillessaan jotakin asiaa, esim. paranemista parantumattomastakin sairaudesta, uskoo jo rukoillessaan rukouksen toteutuneen. Siis jos on niin vahva usko siitä paranemisesta, ettei ole hetkeäkään epävarma eikä usko horju.
Kellä sitten on niin vahva usko, ei varmaan monella. Ja siksi juuri noita ihmeparanemisia ei tapahdu kuin joitakin ihan harvoja, tosi harvoja ja tosi harvoin, siis tositosi harvoin.
No, ehkä olen hullu, kun uskon, että uskolla siirtää vaikka vuoren, mutta ehkä tarpeeksi kovasti uskomalla paranen tästä hulluudesta... :roll:
