Hieno juttu että satuin näkemään tänään Inhimillisen tekijän tv;stä. Olen jo aavistellut minäkin olevani ns. HSP-ihminen, ja se oli aihe tänään.
Olin kuvitellut että vain kovat äänet, suuret ihmisjoukot, liika kiire ja kiristävät vaatteet ja pistelevät villavaatteet ovat niitä ongelmia.
Tämä HSP-juttu on niin uusi asia kaikille etten ole tiennyt esim. omien pelkojeni kuuluvat yleisesti näihin oireisiin. Kuitenkaan ei ole kysymys sairaudesta kuten on ajateltu, vaan erikoisen herkästä hermojärjestelmästä ja temperamentista.
Raamatunlauseilla ei ominaisuus parane.
Anne Kukkohovi kertoi juuri samoista asioista, kuten lapsiin tai eläimiin kodistuvien
kaltoinkohteluiden aiheuttamista järkytyksistä , jotka tekevät minutkin lähes sairaaksi.
Olenhan kertonut tienneeni jo lapsesta olevani hiukan erilainen. Taiteellisuudeksi sitä kai on sanottu. Luovuus tosin liittyykin ominaisuuteen.
Nainen vielä selviää väistelemällä, mutta miehiselle miehelle tämä on hankalampaa, kertoi psykologi. Hän on itsekin HSP.
Tätä tietoa olisin tarvinnut paljon:
http://areena.yle.fi/1-2454476?autoplay=true