Kirjoittaja Aihe: Mielessä pyhät matkat  (Luettu 7842 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Mielessä pyhät matkat
« : 09.07.14 - klo:11:12 »
Olen tässä ryhtynyt suhtautumaan ja mieleen on tullut yhtä jos toistakin.  

Körttien kesäjuhla Kiuruvedellä oli ensimmäinen, jolle matkustin. Espooseen ei tarvinnut. Noh, ilmoittauduin jonkin linkin mukaan jonka sain täältä  ja kaikkihan sujui kunnes koitti lähtöaamu. Osoittautui että olin mennyt odottamaan väärälle puolelle Olarin kirkkoa.  Vika on kokonaan minun päässäni, minä en hyvin erota vasenta oikeasta ja eksyä osaan Hämeentielläkin.  Silloin pastorin kännykkä oli suljettu, muita numeroita ei ollut, mutta virastosta löytyi jokin toinen josta sitten soitettiin minulle. Nuorehko taksikuski kai sekoitti Tampereen ja Jyväskylän ja lupasi parilla sadalla ottaa bussin kiinni tai heittää Jyväskylään. Hyvä kauppa ja Jyväskylässä saatiin bussi kiinni mutta taksin kasvot näyttivät vihreiltä kun mittari näytti 400 ja jotain. Maksoin sen 400 ja jotain, ja hän muuttui normaalin väriseksi.  Lujaa mentiin, bussi sekä taksi.

Nyt oli taas taksi joka Tikkurilassa sanoi: Kuule, ettei se ole juuri tuo auto!  Olisi pitänyt uskoa ja lähteä perään vaan,  mutta kun jäi kännykkä kotiin ei tahallisesti mutta väsytti tavattomasti, olin nukahtanut uudelleen ja piti soittaa taksille ja siinä kiireessä kännykkä vain jäi  Yaksi saapui kun saapui mutta arvioi ehtivänsä. Takaisin päin ajeli levollisempi herra jota en jaksanut hoputtaa.  Silloin kun soitin että kuin te minut jätitte  järjestäjä voi kauhistus , minä ihan olin näkevinäni sinut tai ainakin näköisen, voi kamalaa. Soittivat todella että hyppää junaan, maksetaan sulle lippu.

Kyllä. Mutta kun juhlat oli Lapualla.  Olin tuosta jo niin poikki etten olisi jaksanut ottaa selvää  missä Lapua onkaan. Etsin makuupussiani kyllä, ei löytynyt. Soitin majoitukseen, ei siellä voi jokainen tietää jokaisen majapaikkaa mutta koulun lattia olisi kelvannut,  ellen olisi todennut ettei ehkä hyödytä lähteä nukkumaan yhtä yötä jonnekin Lapualle.  Sisko pilkkoi makuualustani akvaariolämmikkeeksi. Hän sanoi että kun ei tiennyt mikä se on, päätteli, ettei mikään.  

...................

Mutta.  Olin kerran viime vuosisadalla painostettuna kiristettynä ja uhkailtuna suostunut ottamaan yhden vuoron evankeliumijuhlien ensiavusta. Ei minua evankelisuus vaivaa, mutta ensiapua minä pelkäsin. Vaadin ja sain siihen sitten hyvän koulutuksen.  Nyt pääsemme yhteen seikkaan.  

Sairaanhoitaja rohkaisi ja sanoi että kyllä se näitten kanssa menee.  Körtit kamalia on. Mummot nappaa kassin ja tulee sitten tänne ihmettelemään, missä oikein voisi nukkua.  

Olisko näin.

Jos on, ilmoittautuvatko ihmiset juhlamatkalle noin varmuuden vuoksi, ja unohtavat perua jos ei sitten osukaan henki päälle tai jotain?  Jokin tuon tapainen nimittäin selittäisi sen että eiköhän lähdetä, päästään tässä veisaamaan ja bussihan näyttää aika täydeltä.  Paluumatkalla kummassakin bussissa on ja on aina ollut laskenta nimenhuuto tai tsekkaus ettei kukaan jää joukosta, menomatkalla ei kertaakaan.  Matkalaisten oma käyttäytyminen johtaa nopeasti tyyliin "mikä täs maksaa, mun kello on vaikka mitä, ketä täs odotetaan".  

Jos se kerran katsotaan, on helppoa koettaa tavoittaa puuttuvia. 
Tietty jos lähtijöitten meininki on että katotaan sitte tuntuuko siltä niin mitäs suotta. 
.....................................
« Viimeksi muokattu: 09.07.14 - klo:11:18 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Mielessä pyhät matkat
« Vastaus #1 : 09.07.14 - klo:11:58 »
Sitten olis sitä toista, saa vaikka bannata (jälleen)  mutta kirjoitan ja ajattelin ryhtyä rehelliseksi muutenkin jos sopii. Jos ei, ei sovi minullekaan.

Vaarallisin tilannehan sattui täs Kiuruveden ja Lapuan välillä Jerusalemissa.  Etsiskelin pientä tuliaista ja joku sisäänheittäjä sai minut juomaan turkkilaista kahvia siis teimme retkeä vanhaan Jerusalemiin. Minun piti vain kysyä alun perin että mitä nää kolme ovimagneettia maksaa kun olivat puisia ja hyvin kauniita.  Ne minä olin päättänyt ostaa. En tiedä kuinka turkkilainen kahvi yleenä vaikuttaa ihmisiin mutta kerron nyt. Seuraavan kerran olin aivan valveilla kun kysyivät pantaisko vielä jotain jotta saataisiin 54000 shekelin raja rikki. Minulla saattoi tapahtua pieni poissaolokohtauskin siinä, joten en syytä turkkilaisia kahveja. Mutta nopeasti kävi kauppa.

Kerkisin juuri ja juuri tapaamispaikalle tai vähää ennen minun kelloni mukaan ja jäin levollisesti odottelemaan,kun oli usein väki eksynyt.  Minäkin Hadassassa, missä on ne kuuluisat ikkunat ja aina etsittiin. Totesin että keljuinta matkanjohtajaa kohtaan  on lähteä seilaamaan omin päin.  Viisasta on aina eksyessään pysyä paikallaan se helpottaa etsijää.

No minä istun ja istun ja tulee jo myyjiä sanomaan ettei se voi enää täällä olla.  Istuin kunnes heittivät suunnilleen ulos. Minä en löytänyt hotellille eikä kukaan pysähtynyt neuvomaan kun oli sapattikin ja minulla ne kassit, ihmiset lähtivät karkuun.  Yksi kai turistipariskunta tiesi hotellin.

.......................

Nyt tulee toista.  Minä olisin mis tahansa muualla ilmenteerannut matkatoimistolle sillä tuollainen on vaarallista, nyt en uskaltanut kunnes puolen vuoden päästä ajattelin että suuttukoot sitten.  Pelkäsin tosissani, että kun en ole viidennen polven körtti vaan vielä päinvastoin SLEYn perustajan jälkeläinen josta lähti körttiläisyyteen repeämä niin kauhistusta.  Ei kuin ole oikeutta pitää körttipukua, on kuin se Jeesuksen vertauksen häävieras vääris vaatteissa.  

Nyt nimittäin kun sanoin matkanjohtajalle (Lapualle)  etteihän tämä sinun syytäsi, minä tunnen sinut ja pastorin ja noin, joku vain on kärsivällinen ja joku hätähisempi niin kauhistusta.  Kaikki oli hänen syytään, kas kun ei maailmansotakin.  Sitten ei auttanut enää syyllisyyden jakaminen kolmeenkaan tai vahinkohan se oli.

Valitettavasti minä jäin miettimään, suurestiko pelkäämme "veljiä".  Minä ainakin, eikä se tunnu lainkaan mukavalta.
« Viimeksi muokattu: 09.07.14 - klo:12:06 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2754
Vs: Mielessä pyhät matkat
« Vastaus #2 : 09.07.14 - klo:13:23 »
Kokeile ensi kerralla Mekan pyhiinvaellusmatkaa. Se on hurjan hyvin järjestetty alusta loppuun eikä voi mitenkään eksyä.
Sai körttien vihan päällensä kääntämällä ystävällisenä eleenä kaikki Malmivaaran 158 virttä englanniksi (ca 10.000 riimitettyä riviä), kuulemma kamala ja kuvottava teko.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16862
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Mielessä pyhät matkat
« Vastaus #3 : 09.07.14 - klo:16:04 »
Kokeile ensi kerralla Mekan pyhiinvaellusmatkaa. Se on hurjan hyvin järjestetty alusta loppuun eikä voi mitenkään eksyä.

Hyväksyvätkö he vääräuskoiset vai kivitetäänkö sinut?
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2754
Vs: Mielessä pyhät matkat
« Vastaus #4 : 09.07.14 - klo:16:59 »
Hyväksyvätkö he vääräuskoiset vai kivitetäänkö sinut?

Harva uskontotieteilijä on päässyt sinne, mutta pääsin kirjeellä. Imam moskeijasta, jossa olin luennoinut, kirjoitti kirjeen, jonka perusteella sain viisumin vuonna 2005. Sain myös stipendin. Olen tietysti vääräuskoinen joka seurassa, joten olen kiitollinen luottamuksesta. Se oli niiden kannalta kannattavaa myös siinä mielessä, että tulin takaisin paljon positiivisemmällä Saudi-Arabiaan suhtautumisella. Se oli tosi elämys. Voin myös sanoa, että se joka ei ole ollut Mekassa pyhiinvaellusaikana ei tunne islamia. Näin sanoo juutalais-islamilais-mielinen tekokörtti.
Sai körttien vihan päällensä kääntämällä ystävällisenä eleenä kaikki Malmivaaran 158 virttä englanniksi (ca 10.000 riimitettyä riviä), kuulemma kamala ja kuvottava teko.

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6339
Vs: Mielessä pyhät matkat
« Vastaus #5 : 09.07.14 - klo:18:15 »
^Ethän ole täysin vääräuskoinen, kun olet kuitenkin kirjan kansaa.
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.

Poissa mt

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2621
Vs: Mielessä pyhät matkat
« Vastaus #6 : 09.07.14 - klo:20:27 »
Maailman suurin uskonnollinen ryhmä ovat vääräuskoiset.

Mt

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2754
Vs: Mielessä pyhät matkat
« Vastaus #7 : 10.07.14 - klo:06:00 »
Maailman suurin uskonnollinen ryhmä ovat vääräuskoiset.

Mt

No en ainakaan kuulu suurimpaan uskonnolliseen ryhmään. Olisi enemmän kavereita!
Sai körttien vihan päällensä kääntämällä ystävällisenä eleenä kaikki Malmivaaran 158 virttä englanniksi (ca 10.000 riimitettyä riviä), kuulemma kamala ja kuvottava teko.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22069
Vs: Mielessä pyhät matkat
« Vastaus #8 : 10.07.14 - klo:08:24 »
Oikeauskoiset muodostavat pieniä ryhmiä, mutta niitä on paljon. Kaikkein oikeauskoisimmat saavat olla ihan yksin.

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2754
Vs: Mielessä pyhät matkat
« Vastaus #9 : 10.07.14 - klo:20:46 »
Oikeauskoiset muodostavat pieniä ryhmiä, mutta niitä on paljon. Kaikkein oikeauskoisimmat saavat olla ihan yksin.

Mielipiteeni on täysin subjektiivinen ja mahdollisesti arvoton. Näen paljon viisautta näissä sanoissa. Kuitenkin, pyhät matkat, niinkuin Leena niin osuvasti kuvailee niitä, saattavat viedä meidät hetkeksi oikeauskoisten suureen joukoon. Minä ainakin koin sitä omalta taholtani Lapuan Herättäjä-juhlilla (ainakin uskon niin ollen) kuin myös Mekassa, joka oli minulle yllätys. Kasvoista loistaa Jumalan valoa, jos niin voi sanoa.
Joku körttiopettaja joskus kertoi minulle kokemuksestaan. Hän oli eräänä päivänä sijaisopettajana ja eräs poika kysyi häneltä, ootko ristitty? Kyllä olen. Mistä tiesit? Loistaako Jumalan valoa kasvoistani, kun kristityltä pitäisi loistaa Jumalan valoa? Poika vastasi: No ee sittev vähheekään. No mistäs sitten? kysyi opettaja. Kun ee oo korvarenkaeta.
Sai körttien vihan päällensä kääntämällä ystävällisenä eleenä kaikki Malmivaaran 158 virttä englanniksi (ca 10.000 riimitettyä riviä), kuulemma kamala ja kuvottava teko.

Poissa Saukkis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1252
Vs: Mielessä pyhät matkat
« Vastaus #10 : 10.07.14 - klo:21:25 »
No, nytpä sitten ihan ryminällä tipahdettiin oikeauskoisten joukosta, kun on ne korvarenkaat  :102: :icon_lol:

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16862
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Mielessä pyhät matkat
« Vastaus #11 : 10.07.14 - klo:21:29 »
No, nytpä sitten ihan ryminällä tipahdettiin oikeauskoisten joukosta, kun on ne korvarenkaat  :102: :icon_lol:


Olenko minä nyt oikeauskoinen, kun minulla ei ole koskaan ollut korvarenkaita?
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22069
Vs: Mielessä pyhät matkat
« Vastaus #12 : 10.07.14 - klo:22:20 »
Totisesti on oikein ja arvollista, että me kiitämme sinua aina ja kaikkialla,
pyhä Herra, kaikkivaltias Isä, iankaikkinen Jumala.

Tästä haluan pitää kiinni.

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
Vs: Mielessä pyhät matkat
« Vastaus #13 : 10.07.14 - klo:22:39 »
Olen vääräuskoisin ja ylpeä siitä.
wilhelmi niskasen jäljillä

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2754
Vs: Mielessä pyhät matkat
« Vastaus #14 : 11.07.14 - klo:08:06 »
Olen vääräuskoisin ja ylpeä siitä.

Siis, on korvarenkaat Juhanilla.
Leenan pyhä matka panee ajattelemaan pyhää matkaa taivaaseen. Oikeauskoinen taitaa mennä usein väärää tietää, mennä ihan sekaisin, jättää rukouksensa kotiin, heittää rahansa hukkaan ja ihmetellä mihin on joutunut. Ei pääse Lapuaan eikä Sotkamoon, mutta kaiken sotkon jälkeen yllättyy kun armosta pääsee Abrahamin syliin.
Sai körttien vihan päällensä kääntämällä ystävällisenä eleenä kaikki Malmivaaran 158 virttä englanniksi (ca 10.000 riimitettyä riviä), kuulemma kamala ja kuvottava teko.