Olen tässä ryhtynyt suhtautumaan ja mieleen on tullut yhtä jos toistakin.
Körttien kesäjuhla Kiuruvedellä oli ensimmäinen, jolle matkustin. Espooseen ei tarvinnut. Noh, ilmoittauduin jonkin linkin mukaan jonka sain täältä ja kaikkihan sujui kunnes koitti lähtöaamu. Osoittautui että olin mennyt odottamaan väärälle puolelle Olarin kirkkoa. Vika on kokonaan minun päässäni, minä en hyvin erota vasenta oikeasta ja eksyä osaan Hämeentielläkin. Silloin pastorin kännykkä oli suljettu, muita numeroita ei ollut, mutta virastosta löytyi jokin toinen josta sitten soitettiin minulle. Nuorehko taksikuski kai sekoitti Tampereen ja Jyväskylän ja lupasi parilla sadalla ottaa bussin kiinni tai heittää Jyväskylään. Hyvä kauppa ja Jyväskylässä saatiin bussi kiinni mutta taksin kasvot näyttivät vihreiltä kun mittari näytti 400 ja jotain. Maksoin sen 400 ja jotain, ja hän muuttui normaalin väriseksi. Lujaa mentiin, bussi sekä taksi.
Nyt oli taas taksi joka Tikkurilassa sanoi: Kuule, ettei se ole juuri tuo auto! Olisi pitänyt uskoa ja lähteä perään vaan, mutta kun jäi kännykkä kotiin ei tahallisesti mutta väsytti tavattomasti, olin nukahtanut uudelleen ja piti soittaa taksille ja siinä kiireessä kännykkä vain jäi Yaksi saapui kun saapui mutta arvioi ehtivänsä. Takaisin päin ajeli levollisempi herra jota en jaksanut hoputtaa. Silloin kun soitin että kuin te minut jätitte järjestäjä voi kauhistus , minä ihan olin näkevinäni sinut tai ainakin näköisen, voi kamalaa. Soittivat todella että hyppää junaan, maksetaan sulle lippu.
Kyllä. Mutta kun juhlat oli Lapualla. Olin tuosta jo niin poikki etten olisi jaksanut ottaa selvää missä Lapua onkaan. Etsin makuupussiani kyllä, ei löytynyt. Soitin majoitukseen, ei siellä voi jokainen tietää jokaisen majapaikkaa mutta koulun lattia olisi kelvannut, ellen olisi todennut ettei ehkä hyödytä lähteä nukkumaan yhtä yötä jonnekin Lapualle. Sisko pilkkoi makuualustani akvaariolämmikkeeksi. Hän sanoi että kun ei tiennyt mikä se on, päätteli, ettei mikään.
...................
Mutta. Olin kerran viime vuosisadalla painostettuna kiristettynä ja uhkailtuna suostunut ottamaan yhden vuoron evankeliumijuhlien ensiavusta. Ei minua evankelisuus vaivaa, mutta ensiapua minä pelkäsin. Vaadin ja sain siihen sitten hyvän koulutuksen. Nyt pääsemme yhteen seikkaan.
Sairaanhoitaja rohkaisi ja sanoi että kyllä se näitten kanssa menee. Körtit kamalia on. Mummot nappaa kassin ja tulee sitten tänne ihmettelemään, missä oikein voisi nukkua.
Olisko näin.
Jos on, ilmoittautuvatko ihmiset juhlamatkalle noin varmuuden vuoksi, ja unohtavat perua jos ei sitten osukaan henki päälle tai jotain? Jokin tuon tapainen nimittäin selittäisi sen että eiköhän lähdetä, päästään tässä veisaamaan ja bussihan näyttää aika täydeltä. Paluumatkalla kummassakin bussissa on ja on aina ollut laskenta nimenhuuto tai tsekkaus ettei kukaan jää joukosta, menomatkalla ei kertaakaan. Matkalaisten oma käyttäytyminen johtaa nopeasti tyyliin "mikä täs maksaa, mun kello on vaikka mitä, ketä täs odotetaan".
Jos se kerran katsotaan, on helppoa koettaa tavoittaa puuttuvia.
Tietty jos lähtijöitten meininki on että katotaan sitte tuntuuko siltä niin mitäs suotta.
.....................................
Aihe: Mielessä pyhät matkat (Luettu 7842 kertaa)