Ylen ykkösellä on nyt marraskuussa ollut tämä "Virsistä viisi" -ohjelma. Viikon päästä on viimeinen jakso. Joka jaksossa on esitetty viisi virttä, esittäjät ja tulkinnat ovat olleet keskenään kovinkin erilaisia. Suurimmalle osaa tulkinnoista en ole oikein lämmennyt. Minulle virsi on (lähes) aina parhaimmillaan seuraveisuun tapaan esitettynä. Vierastan uutta ja outoa, hätäisesti saatan leimata vain erikoisuudentavoitteluksi.
Olen kuitenkin huomannut pitäväni varsinkin kansanmusiikkisävytteisistä virsitulkinnoista. Sinikka Kontio on tulkitsijana mainio. Hän esitti viime viikolla Virsistä viisi -ohjelmassa virren Ei mikään niin voi virvoittaa). Muitakin (ohjelmassa esiintymättömiä) "etnoveisaajia", joista olen innostunut, löytyy useita. Markus Asunta (levy Kuin unta ja varjoa) onnistui Siionin virsien ja irlantilaisen kansanmusiikin yhdistämisessä. Minulle uusi löytö (vaikka vanhempi kappale) on MeNaiset etnoryhmän esittämä vanhan virsikirjan virsi Juur hartaast.
Vähiten olen välittänyt jotenkin iskelmä- tai pop-henkisistä virsisovituksista. Mutta joskus löytyy odottamaton yhdistelmä - oikea tilanne, oikea esittäjä, oikea virsi - jolloin joku normaalisti vierastamani virren esitystapa onkin äkkiä hyvin puhutteleva. Esimerkiksi Hevinkeliumin Tiellä ken vaeltaa -sovituksesta pidin, vaikka metallimusiikki ja virret ei heti tuntunut erityisen luontevalta kombinaatiolta. Iskelmäsovituksena voisin pitää esimerkiksi virrestä Käy yrttitarhassa polku...
Virsistä viisi -ohjelmaa olen tykännyt katsoa juuri sillä mielellä, että annan totutusta poikkeavalle virsitulkinnalle mahdollisuuden puhutella.
Mutta tänäänkin ohjelmassa ihastuin eniten vanhaan virteen ja tuttuun esittäjään. Esa Ruuttunen esitti virren 598.
Millaista on hurskaus? Heikko ihmissuoritus. Se on turva kelvoton alkaessa tuomion.
En ennestään tuntenut tuota virttä ollenkaan. Innostuin siitä heti!
