Karjalaisen kyösti perää lopullista vastausta ja useasti.
Mulla sopii epävarms ja kyseenalaisuus.
Mielelläni en halua mihinkään kysymykseen lopullista vastausta.
Varmaan yksi plus yksi on kaksi, mutta se tappaa mielikuvituksen ja tälläiset ihmiset kun minä, kun tykkää katsella kaikkea yläperpektiivistä ja sitten jokapuolelta ajatus jostain yks plus yks on kaks saa hermot meneen. mitä jos onkin yksi hiekkakasa ja siihen laitetaan toinen hiekkakasa, niin montako hiekkakasaa siitä tulee?
Äh tipuin jo aiheesta, mutta vastaukseni on ehdottomasti ehkä.
Tässä on samoten nettikelailun ongelmaq: Juu tossahan se sanotaan selvällä suomen kielellä, asia on näin eikä noin.
Tässä sanoo 5-veisaaja viisaasti. Myös mielikuvitus kuolee, kun otetaan tavaksi etsiä yks ainoa oikea vastaus, iankaikkisesti, aamen.
Sitten on asioita jotka täytyy ratkaista. Kolmannen valtakunnan aikana se oli Saksassa suhde Hitlerin valtaannousuun, juutalaislakeihin ja silloin ihmiset joiden kohtalona oli elää siellä silloin joutuivat kaiken ajatteluni kaiken kuvitteluni päätettyäni näkemään, he saattavat tehdä oikein, mutta oikeus useasti vie vapauden ja hengen.
Samaa urheutta kysytään venäläisiltä --- osa kansasta ehkei todella tiedä totuutta Putlerin operaatioista, osa sanoo kyllä tietävänsä mutta kun tämä sananvapaustilanne meillä on vähän niin ja näin, mikä oli erittäin rohkea ulostulo, saati: Mitä me tästä vielä saammekan maksaa.
Niin. On tilanteita joissa voidaan erottaa oikea ja väärä, ja kansanmurha on epäilemättä eräs niistä. Natseille myös miehitettyjen maiden asukkaitten arvo oli pennin arvoinen tyyliin "ei polakit mitään kouluja tarvi, ne on vähän kuin eläimiä". Viimeistään kelpo Hausfau sai tatsin, kun miehitysjoiukot pakottivat pikku sight-seeingille lähimpään keskitysleiriin.
Mietin, kysyivätkö ne itseltään kuten nuoremmat venäläiset: Millä me maksamme tämän hirvittävyyden?