Kirjoitin tällaisen tekstin helluntalaisten suljetulle keskustelualustalle (otikko tosin oli toinen):
Ymmärtääkseni radion tullessa Suomeen sitä pidettiin syntinä. Aikojen kuluessa Ajan Hammas nakersi radion ympäriltä tuon synniksi kutsutun aineen pois. Lapsuudessani 70-luvulla radio ei enää ollut syntiä, joskus tosin sieltä tuli musiikkia, jota ei sopinut kuunnella. TV oli syntiä, meillä ei sitä ollut. Syyksi TV:n puuttumiseen oli se, että TVstä tulee niin paljon huonoa (=paheellista) ohjelmaa. Saattaa olla, että jo joskus 80-luvulla TV alkoi pikkuhiljaa vallata helluntalaiskotejakin. Nykyään taitaa olla harvinaista, että TV puuttuisi helluntalaiskodeista. Mielestäni hassua on se, että niihin aikoihin, kun TV oli syntiä, ohjelmat siellä olivat erittäin hyveellisiä, kun vertaa siellä olevia ohjelmia nykyajan ohjelmiin, jolloin TV ei enää ole syntiä.
Raamattu puhuu hengellisestä hereillä olemisesta ja nukkumisesta. Lienee olemassa erilaisia hereilläolon tasoja: voi olla puoliunta, täysunta, hereillä oloa eri vireystasoissa. Kun luen suomalaisen kristillisyyden historiaa esim. 200 vuotta sitten silloin on pidetty syntinä mm. naamiaisia ja muita sellaisia yhdessä olon muotoja, joita myöhemmin ei enää synteinä pidetty. Voisiko olla niin, että mitä enemmän mieli on herännyt ymmärtämään, että on olemassa taivas ja helvetti, kuinka lyhyt elämä on ja mitä on ikuisuus, mikä on Kristuksen sovituskuoleman ja ylösnousemuksen merkitys, sitä pienemmät asiat alkavat tuntua epäjumalilta, eli asioilta, jotka valtaavat mielen ja vievät ajan tärkeämmiltä asioilta? Ja, mitä syvemmälle uni menee, sitä vähemmän mikään on syntiä.
Olemmeko me tietämättämme epäjumalan palvelijoita? Ehkä näin. Epäjumalahan on sellainen, joka ryöstää ajan oikean Jumalan palvelemiselta. Tietyllä tapaa voinee ajatella, että ihminen ei koskaan elämänsä aikana pääse täysin eroon epäjumalisuudestaan. Epäjumalan palvelus rehottaa, mutta oikeastaan tilanne ei mikään muu voi ollakaan syntiin langenneen olemuksemme johdosta. Vaikka epäjumalan palvelus onkin ongelma, ei se kuitenkaan ole se ensisijainen ongelma. Ensisijainen ongelma sittenkin taitaa olla se, että ihminen ei herää todelliseen tilaansa ja ryhdy pyytämään Jumalalta parannusta tilanteeseensa ja kääntymään päivittäin ja hetkittäin suurena epäjumalisuuden kehtona Kristuksen puoleen, joka vanhurskauttaa jumalattoman.
Tietysti tähän liittyy sekin puoli, josta Raamattu puhuu, eli että Jumala on luonut maailmaan paljon asioita kristittyjen nautittavaksi kiitoksen kanssa. Näin ollen kaiketikin on niin, että joku nauttii kiitollisena jostain asiasta Jumalan hänelle antamana lahjana, kun sama asia toiselle onkin epäjumalan palvelemista.
