Artikkeli on pitkä. Ensin on koronanvastustuksesta, ja sitte mm. näin:
Kenties hieman yllättävä piirre, joka määrittää hyvin suurta osaa Tokentuben sisällöistä, on eräänlainen uushenkisyys ja herätyskristillisyys. Siihen kuuluu muun muassa karismaattista kristillisyyttä edustavien liikkeiden saarnoja. Nämä ovat usein ulkomaisten saarnaajien puheita, joita suomalaiset toimijat tekstittävät suomeksi. Myös kotimaiset pienet seurakunnat tuottavat Tokentubeen sisältöjä. Näissä nähdään usein pedon merkkejä, jälleen usein juuri erilaisten koronarajoitustoimien ja rokotusten yhteydessä.
– Tokentubessa on mukana uskonnollisia ryhmittymiä, jotka tuottavat aktiivisesti koronakriittistä tietoutta, sanoo Tolonen.
– Ne ovat kristillisessä alakulttuurissa varmaankin niin marginaalissa, että etsivät siksi toimintalokeronsa myös Tokentubesta.
Kuvakaappaus valeuutisia levittävän Tokentube-sivuston videotarjonnasta.
Yhteiskunnan marginaali yhdistää
Tolosesta on kiinnostavaa nähdä, miten erilaiset toimijat tulevat Tokentubessa yhteen. Hän kuvaa videoalustaa ideologioiden ja ajatusten markkinapaikaksi, jossa hyvin monenlaiset ja jopa toisilleen vastakkaiset alakulttuurit löytävät yhteisen hengen.
– Esimerkiksi karismaattisessa kristillisyydessä on ollut taipumus tukea juutalaisia ja Israelia, mutta tätä ajattelua edustavat ryhmät ovat sulassa sovussa samalla foorumilla antisemitistien ja holokaustin kieltäjien kanssa. Tokentubessa he eivät lähde toisiaan vastaan, Tolonen sanoo.
– Nämä ryhmät ja henkilöt asemoituvat voimakkaasti yhteiskunnan kulttuuriseen marginaaliin. Tämä marginaalinen identiteetti on niin voimakas yhdistävä kokemus, että se riittää ylittämään suuretkin erot.
Tokentubelaiset ovat hyvin tietoisia asemastaan valtavirta-ajattelun ulkopuolella, ja he ovat ylpeitä siitä. He kokevat tavoittelevansa totuutta, jonka valtajulkisuus on pyrkinyt kätkemään.
– Yhteistä näille kaikille Tokentubessa näkyville virtauksille on vahva eliittivastaisuus ja epäluulo, Tolonen sanoo.
YLE 2.11.2021