Kirjoittaja Aihe: Keskustelua Natosta  (Luettu 38865 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Keskustelua Natosta
« Vastaus #105 : 04.06.22 - klo:11:21 »
Mitä Suomen Natoesteihin tulee niin taitaa ideapankki löytyä itäisestä naapurimaastamme eikö suinkaan Turkista. Millä jippo on ostettu on mielenkiintoista. Onko Turkki vain Troijan hevonen?

Tätä olemme ihmetelleet mutta toistaiseksi olen epäilyksen vallassa, ettei Suomella ja Ruotsilla joko ole pätkänkään vertaa merkitystä Turkille tai siis Erdoganille, vaan hän haluaa pullistella sixpakkiaan ja hauiksiaan sisäpoliittisesti ja huolimatta lähes sadan prosentin inflaatiosta päästä jatkamaan presidenttinä.  Suomeen ja Ruotsiin on kuin onkin päästetty jokunen kurdi.  Turkkia tuskin enää koko NATOn jäseneksi huolittaisiin.  Se oli varsin yksinkertainen liitto ja Turkin piiput sohivat jatkuvasti väärään suuntaan (siis mihin milloinkin) ja sitten pidetään parkua, miksette te ammu kurdeja, jos ette niin minä en rupee ja Turkkiahan on saanut ennenkin maanitella kuin hemmoteltua vekaraa asiassa kuin asiassa.

Toiseksi joskin kurdit tekivät esimerkiksi suuressa määrin likaisen työn ISISiä vastaan taisteltaessa, heillä on yksi sakki joka on hieman ikävä, en nyt rupea lunttaamaan wikipediasta mikä.  Heillä oli jonkin verran todellistakin turvallisuusuhkaa Turkille, muttei siitä joukkiosta ole Suomessa tai Ruotsissakaan ketään.  Niin pitkään kuin muisti kantaa on heillä ollut halu siihen omaan Kurdistaniaan, mikä ei ole yksinkertaista kun asuvat neljän hyvin errilaisen valtion alueilla vähemmistöinä.  Mutta Receptistä puuttuu ilmoitus, ei ole otettu meille. sitä sakkia jos on tietoni oikea.   On tarpeetonta hänen riehua.


Jos Erdogan tässä mählää länsisuhteensa,  no NATOsta ei ehkä saa/voi erottaa, mutta voidaan jättää kutsumatta kekkereihin joissa jaetaan sisäpiiritietoa tiedusteluista sekä niitä sotakoneita, joista tässä kai sentään on kysymys. Synkimpinä hetkinäni  olen miettinyt kuinka käy jos hän pelkästään hautoo kysymystä kuinka lihottaa  taas turkey muhkeaksi.  Jos eim aivan osmannien tapaan niin Lebensraumia, Lebensraumia tarvii.  Tai vähintään vaikutusvaltaa.

Sitä kautta on aivan ajateltavissa että hän pelaa usealla laudalla samanaikaisesti, mutta kuinka selväjärkisesti, sitä en uskalla ajatellakaan ymmärtäväni. 
.................

Eli toistaiseksi oletan, että kyse on niistä USAlaisista hävittäjistä.  Vot, nythän minä ne otan.  :icon_cool:

Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Keskustelua Natosta
« Vastaus #106 : 04.06.22 - klo:11:39 »
Ukrainaa, joka ei kuulu NATOon eikä EU:n on kun herättiin että juupeli siellähän on totiset paikat avustettu avokätisesti.  Nuo vakuutukset siitä, että Suomen ja Ruotsin "NATO-jäsenyyden eteen tehdään kaikki voitava ja äkkiä" olen jostakin syystä kuullut rivien välistä vakuutuksen, ettei meidän tarvitsisi odottaa vastaavassa tilanteessa niinkään pitkään.

Vaikka kuinka NATO-jäsenyyden motiivina olisi ydinpelote mietin toisin ajoin, kuinka Hitler olisi suhtautunut semmoiseen.  Häntähän tosin koetettiin päästää päiviltä kun kenraalitkin hermostuivat kun korpraali tuli komentelemaan aika mieletöntä strategiaa mutta ihmeen sitkeähenkisiä diktaattorit ovat.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8321
Vs: Keskustelua Natosta
« Vastaus #107 : 10.06.22 - klo:18:43 »
Saas näkee mitä tapahtuu, kun Putin jo uhkailee NATO maata Latviaa ja meinaa, että se kuuluu Venäjälle ja hän ei ole nähnyt sopimusta, että se irrotetaisiin Venäjästä.

Nato maahan hyökkääminen voi sitten aloittaa sen punaisen nappulan painamisen uhkailun, että jos muut maat sekaantuu, niin painamme atoimiase nappulaa.

Saas näkee mihin tää menee.

Tanskasta sen verran NATOn sotasalaisuuksista, kun yksi työkaverini siellä oli, niin kertoi oliko lapsensa työskentelevän jossain salaisessa NATO tukikohdassa jotain oli sukellusveneiden kanssa tekemistä
No ryssän lentokone tunkeutui Tanskan ilmatilaan, niin valkoista jauhetta alkoi tippuja tietokoneiden ja kaikkien koneiden päälle tukikohdassa.
Jotain jännää tapahtui.

No kun ne tanskalaiset sai oman koneen ilmaan, niin venäläinen kone oli jo lentänyt Tanskan läpi ja poistunut ilmatilasta.
Tik toc.

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10375
Vs: Keskustelua Natosta
« Vastaus #108 : 11.06.22 - klo:05:16 »

   Mikä on pienen ihmisen osa, sillä pieneksi tässä tuntee itsensä - ja pelkää sen vähäisenkin arvonsa menettää.
Jumala! Lopeta sodat, nälänhädät ja sairaudet maailmasta. Vai mikä sinun suunnitelmasi on? Leikitkö vaan? Vaikea uskoa, mutta tiesi ovat tuntemattomat. Kai Sinä kuitenkin olet olemassa, koska minä Sinulle kirjoitan. Uskoni synnyttää Sinut?! Korkein voima olet Sinä. Sinä olet viimeinen toivo, Lapuan lukko ja Lapin Leuku ovat osin ihmisestä. Meissä on osa ellei kaikki kuitenkin Sinua. Emme tunne itseämme. Olet Pyhä. Ihminen on pyhä. Sunnuntaisin toteutuu aidoin meissä. Usko, toivo, rakkaus.
   Siinä vasta pakkaus.
Tätä on rakkaus
Takuuvarmasti

Tottakai, sanoi Pappa. https://www.youtube.com/watch?v=fnftr-Sx5v8

Tervetuloa talkoisiin Vaasaan! Herättäjäjuhlat rakennetaan yhdessä toimien. Juhlien onnistumiseksi tarvitsemme n. 1000 talkoolaista eri tehtäviin. Sellaisia ovat muun muassa juhla-alueen rakentaminen ja purkaminen, kahvioiden ja grillien toiminta, liiken ...

https://herattajajuhlat.fi/talkoot2024

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8321
Vs: Keskustelua Natosta
« Vastaus #109 : 11.06.22 - klo:14:12 »
   Mikä on pienen ihmisen osa, sillä pieneksi tässä tuntee itsensä - ja pelkää sen vähäisenkin arvonsa menettää.
Jumala! Lopeta sodat, nälänhädät ja sairaudet maailmasta. Vai mikä sinun suunnitelmasi on? Leikitkö vaan? Vaikea uskoa, mutta tiesi ovat tuntemattomat. Kai Sinä kuitenkin olet olemassa, koska minä Sinulle kirjoitan. Uskoni synnyttää Sinut?! Korkein voima olet Sinä. Sinä olet viimeinen toivo, Lapuan lukko ja Lapin Leuku ovat osin ihmisestä. Meissä on osa ellei kaikki kuitenkin Sinua. Emme tunne itseämme. Olet Pyhä. Ihminen on pyhä. Sunnuntaisin toteutuu aidoin meissä. Usko, toivo, rakkaus.
   Siinä vasta pakkaus.
Tätä on rakkaus
Takuuvarmasti

Tottakai, sanoi Pappa. https://www.youtube.com/watch?v=fnftr-Sx5v8

Itse opetellut Isä meidän rukousta, siis pitkähkön kaavan mukaan joka laudsettaa tai virkettä tai jotain, niin miettien ja pekka vn, niin samaa mieltä kanssasi veli kristuksessa.
Siis Isä meidän joka olet taivaassa Pyhitetty olkoon nimesi.
Siis olkoon Herran nimi pyhä ja pelkäämme sitä ja Herran pelko varjelee meidät tekemästä pahuutta ja raakuutta.

Kun ihmisillä ennen muinoin oli Herran pelkoa, että on Siellä Jumalakin ja hänen edessään olemme, niin se rajoitti raakuuksia ja sotia.

No kylläkin yksi nuorisopastori jossain nuorten illassa menetti hermonsa mun kaa, ne yleensä menetti, niin kuin nykyäänkin, niin hän kauniisti ja hyvin selitti minulle, että peloittelemalla saan ihmiset tulemaan nuorten kokoukseen, kun oikein pelottelen helvetillä, mutta sitten kun ne huomaa, et en pysty elämään kuin pyhimys, niin ne ei tule takaisin vaan viittaa kintaalla kopko jutulle.
Tik toc.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Keskustelua Natosta
« Vastaus #110 : 12.06.22 - klo:00:33 »
Sama täällä.   :'( :'(
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6310
Vs: Keskustelua Natosta
« Vastaus #111 : 12.06.22 - klo:21:45 »
Mitä Suomen Natoesteihin tulee niin taitaa ideapankki löytyä itäisestä naapurimaastamme eikö suinkaan Turkista. Millä jippo on ostettu on mielenkiintoista. Onko Turkki vain Troijan hevonen?

En oikein usko että olisi. Erdogan lienee mielestään niin iso herra että ei yhtä Putinia kumartele eikä juoksupojaksi ryhdy. Hyödyntää toki tilanteen tarjoamia mahdollisuuksia.
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Keskustelua Natosta
« Vastaus #112 : 15.06.22 - klo:11:53 »
Saksalaisuus kuului olennaisena osana alkuperäiseen natsiaatteeseen, olihan se mainittu puolueen nimessäkin: Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei. Nykyisin ymmärrän natsilla mitä tahansa väkivaltaista kansalliskiihkoilijaa.

Se ei jos pilkkua viilataan merkinnyt aivan tarkalleen Saksan rajojen sisällä eläviä ei-juutalaisia henkilöitä, vaan mystistä oletettua rotua, jolla on vaalea tukka ja siniset silmät noin suunnilleen, joskin mukana oli totta kai tuo "Machen wir Deutscland grosse"  jälleen    :repee2: 

Juutalaiset merkitsi jonkinlaista evoluution erehdystä eli oksaa joka oli sahattava pois, siis se Untermensch oli paljon pahempaa kuin romani, homoseksuaali tai tavan rikollinen rosvo.  En käsitä kuinka koko juttu meni jakeluun, mutta ilmeisesti ihminen on valmis uskomaan mitä hyvänsä saadakseen kuulua porukkaan, ja menihän vastustuksesta äkkiseltään henki ja vielä omaistenkin pahimmoillaan.  Mukaan kelpuutettiin jollain tapaa sekalaisesti saksan kieltä puhuvia alueita, suomalaisia pellavatukkia (muttei norjalaisia) ja tietenkin itävaltalaisia.

Siinä kaaostettiin päättömiä ja päällisiä asioita sisä- ja ulkopolitiikasta, ---    Versaillesin rauhan eittämätön kohtuuttomuus, sillä Saksa ei aloittanut sotaa, se sattui olemaan Serbian liittolainen ja siitä Sarajevon ammuskelustahan katsotaan yhä sodan syttyneen, vaikka kyseessä oli yksi kiihkonationalisti (Olisiko hän sitten natsi vai tyytymätön serbien painostukseen??) ja Serbian sodanjulistus ---  Eli kun penkoo maailmansotien historiaa enkä nyt puhu wikipediasta, niin kyllä jää monesti ymmälleen. 

 siihen sotkettiin tuo tehkäämme Saksa taas suureksi -- unelma, työttömyys, massiiviset tuloerot,  maan sisäinen kaaos, järjetön inflaatio ja puute ja kurjuus joka taas oli seurausta suuresti Yhdysvaltain pörssiromahduksesta joka puolestaan oli seurausta silkasta ahneudesta  >:(

.....................

Tämän kirjoitin koska historialla on tapana toistaa itseään, ihmisten käytös ja ryhmädynamiikka valitettavan muuttumatonta,  arveluni mukaan keskustelu Turkin kanssa kaikin mokomin jatkukoon muttei se tule mitenkään auttamaan Suomen ja Ruotsin NATO-jäsenyyshakemusten etenemisessä.  Kovasti surullista, että Turkissa kärsitään kovasti terrorismista, mutten oikein ymmärrä kuinka Suomi siinä voi olla avuksi. 

Jos joku tietää täällä haastatellun Yleisradiossa terroristia, voisiko kertoa ketä ja milloin, samoin jos meillä on saanut sen kurdien ns työväenpuolueen jäsenistö turvapaikkaa.  Stoltenberg olisi tehnyt reilusti jos olisi maininnut ihan ääneensä tarkemmin.

.....................

Noh.  Seiso tässä omalla pohjallasi äläkä luota vieraan apuun.  Ja niinhän toiminta jatkuu joka tapauksessa.  Minua vain tymnpäisee kaikenlainen pullistelu tyyliin meillä-on-maailman-suurin-armeija  :seina:


 :repee:



Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Keskustelua Natosta
« Vastaus #113 : 15.06.22 - klo:15:48 »
Deutschland über alles -laulusta käy ilmi, mitä Saksalla tarkoitetaan. Se määritellään maantieteellisesti näin: 'von der Maas bis an die Memel,
Von der Etsch bis an den Belt'. Maas virtaa Ranskan pohjoisosista Belgian ja Hollannin kautta Englannin kanaaliin. Memel on Liettuassa sijaitsevan Klaipedan toinen nimi. Etsch on Italiassa Alpeilta laskeva Pon sivujoki. Belt tarkoittaa Tanskan salmia. Jonkinlaiseen saksalaisen kielen ja kulttuurin piiriin siis viitataan.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Keskustelua Natosta
« Vastaus #114 : 15.06.22 - klo:19:18 »
Deutschland über alles -laulusta käy ilmi, mitä Saksalla tarkoitetaan. Se määritellään maantieteellisesti näin: 'von der Maas bis an die Memel,
Von der Etsch bis an den Belt'. Maas virtaa Ranskan pohjoisosista Belgian ja Hollannin kautta Englannin kanaaliin. Memel on Liettuassa sijaitsevan Klaipedan toinen nimi. Etsch on Italiassa Alpeilta laskeva Pon sivujoki. Belt tarkoittaa Tanskan salmia. Jonkinlaiseen saksalaisen kielen ja kulttuurin piiriin siis viitataan.

Saksa vai Saksi  vai rippeet Pyhästä Saksalais-Roomalaisesta keisarikunnasta?   :repee:

Maamme-laulussa ei maantieteellisiä rajoja määritellä, mutta ennen Jatkosotaa meillä kyllä laulettiin hyvin paljon Suomen rajoja määrittävää laulua, enkä nyt tarkoita sitä, jossa vedettiin rajoja Vienanlahdesta laatokkaan, tai kuvattiin kuinka Uraliin, uraliin, ryssä koittaa yt raahata samovaarejaan.


Senkin takuulla löytäisi wikistä mutta en ole wikipediaihminen.  Joku saattaa sen tuntea:  Auran rannat, Vienan suu --siin on suomalainen mahti siinä Suomi kukoistuu.  Sitten tunnettiin tai muistetaan laulu jossa Suomi piirrettiin kartalle harjujen ja vaara-aluetten nimillä, siinä laulettiin Maaselän kannaskin Suomelle.

Eli onhan  näitä.  En oikein ymmärrä mitä sinä tivaat mutta sinä tivaat aika usein eikähän siinä mitään, sen kun.  Deutschland über Alles ei riittänyt Hitlerin Saksalle, siihen laulettiin aina keskelle säkeistöjä Die Fahne hoch mutta senhän sinä ilman muuta tiesitkin. 

................

IhaN typeräähän minun oli näihin puuttua, kukin tietää sen verran mistäkin minkä on joskus innostunut opiskelemaan tai lukemaan.  Minä luin Saksan historian niin että osasin sen paremmin kuin Suomenkaan ja siihen nyt kuului aika monta paksua kirjaa ja tykkäsin lukea ja muistan, ja se tapahtui silloin kun kiinnostuin Bonhoefferista, yritin tehdä siitä postmortem autopsya eli suomeksi kuolemanjälkeistä psyykkistä sielunymmärrystä (ruumiinavaus on käytetty mutta hieman harhaanjohtava)  Kun täällä oli ilmeisiä väärinymmärryksiä niin ajattelin että joku olisi kiinnostunut kun oikaisen mutta kukaan ei ole koskaan sellaisesta järin ihastunut ja nythän me olemme aivan suunnattoman saksaviisaita. 


..............................


Natsi oli kylläkin haukkumasana jo Kolmannessa Valtakunnassa.  Siksi en oikein ymmärrä miksi ns uusnatsit kutsuvat itseään nimellä josta olisi päässyt päättömäksi kun ne vanhat natsit pitivät valtaa. 

No, ei kai körttiläisetkään itse valinneet nimitystä,  ja  meilläpäin 60-70-luvun taitteessa koulujen hihhulipiiri oli siihen osallistujien käypää kamaa.  Se tarkoitti seurakuntanuorten tapaa kerääntyä välitunnilla ringiksi.  Kokoontujat käyttivät nimitystä itsestään hyvin luontevasti, että miksikäs ei.


Milloin saamme uusfasistit jotka ovat itsestään ylpeitä??  Ennen ei ketään sätitty natsiksi, fasistiksi kylläkin.  Tämän minä muistan. 

« Viimeksi muokattu: 15.06.22 - klo:19:27 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Keskustelua Natosta
« Vastaus #115 : 15.06.22 - klo:19:30 »
Fasistin sanan sisältö lienee vain olla vasemmiston vastapuolelle  nimenä. Nimi konkretisoi vihan ylevämmyyttä
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Keskustelua Natosta
« Vastaus #116 : 15.06.22 - klo:20:09 »
Fasistin sanan sisältö lienee vain olla vasemmiston vastapuolelle  nimenä. Nimi konkretisoi vihan ylevämmyyttä

Ei ihan,,  sehän otettiin italian natsipuolueen eli Mussolinin kannattajien vitsakimppu-tunnuksesta (fasces--vitsat) ja se siis oli ASSilaisten haukkumanimikirjoon kuuluva perussana.

Fasisti oli niin peruskamaa -- kuului samaan sarjaan kuin porvari, neuvostovastainen ja imperialisti -- että meiltä kyllä hissanmaikka kysyi onko kukaan ihmetellyt koko fasistiksi nimittelyä, eikö tule mieleen mitään häijympää? 
Luokka vastasi jotta natsit ja kuulemma sitä opettaja ajoi takaa, tapahtui 1972 tai 1973.

Porvarista tuli jo niihin aikoihin itselle omaksuttu nimitys (ole porvari kouluneuvostovaalimainoksissa)
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
Vs: Keskustelua Natosta
« Vastaus #117 : 15.06.22 - klo:20:35 »
Vuonna 1991 puhuin NATOon menemisestä ja minut torpattiin. Vuonna 2022 minua ei torpata.  :icon_wink:
wilhelmi niskasen jäljillä

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Keskustelua Natosta
« Vastaus #118 : 15.06.22 - klo:21:34 »
Ei ihan, sehän otettiin italian natsipuolueen eli Mussolinin kannattajien vitsakimppu-tunnuksesta (fasces--vitsat).

Nauhalla sidottu vitsakimppu, johon on liitetty kirves, on Rooman valtakunnan aikainen liktorien tunnus. https://fi.wikipedia.org/wiki/Liktori

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Keskustelua Natosta
« Vastaus #119 : 16.06.22 - klo:12:21 »
Määrättömän tärkeä tarkennus.  Tätä ilman emme voisi lainkaan ymmärtää kuinka keskeisellä sijalla on Wikipedia ja   fasismin vitsakimppu.  Kirjoitettuani itse sinne jotaki  aloin perushalveksia koko wikipediaa.  Jos se ei anna enempää kuin minun tietomääräni joka kuuluu yleissivistykseen jota on satunnaisesti höystetty jokin törmäily historian tai musiikin tai Dietricus Docensin tuotannon  lehdillä, niin ei sillä ole syvästi viisasta  tarjottavaa.  Juu kyllä. Minä lueskelin sitä ja niin huomasinkin että ei hyvää päivää, mitä tämä on?

........................................


Totesin ja Pena säesti ettei tämä ole uutissivusto (siis jokaista Yle-sivustoa ei tarvitse täydentää lähdeviittein)  niin mietin toisinaan tarvitseeko wikipediaakaan, se on selattavissa omaan puhelimeen samalla kun näpyttelee tänne.  Voi tietty sanoa, että tieto wikitasoa eli karrmivankirrrjava  mutta tällä kertaa meni oikein.  Sain kerrata koulukurssin kun siskon lapsilla oli luki-häiriö ja nuorin poltti kääminsä ellei saanut selvää, ja Historian Tuulet on aika sekava kirjasaarja lisäksi.

--------------------------------


No hyvä.  Minun peruslähteeni oli ja on kansakoulunopettaja HuK Reijo Selin Kotkasta, päivää.  Isä ei päässyt lukemaan ollenkaan haluamiaan asioita, hän tuli todella niin köyhästä perheestä että vasta nykyisellään tulen tietämään kuinka köyhäastä.  Haluttiin kmouluttaa yksi (1) lapsista ja vanhin sitten.  Kävi päinsä kun isä kävi tehdastyössä niin nuoresta kuin Tampellaan otettiin ja se oli puollille päivin silloin jo 14v ikäiset. Ja saihan sitä nuorempikin kaikenlaista tsupparintointa. Mies olisi jatkanut opettajaopintojen 2v jälkeen lukuja, mutta nainen tuli tielle eli samalle kurssille. 

Mutta opiskella voi vielä sen jälkeenkin ja meillä opiskeltiin, kumpikin.  Kun isäni sitten pääsi opettamaan historiaa, kustantamot vielä kilpailivat oppikirjasarjoillaan, eli niitä saatiin ilmaiseksi ja isä toi ne minulle:  LUes tämä ja tämä ja nuo ja kerro...   Kätevää kun ei ehdi ja pitäis.  Siitä tuli isäni ja minun juttu, sillä kirjoissa kerrottiin varsin eri tavoin samoista tapahtumista ja minä otin siitä tenavana osumaa aika pahasti ja selitin kiihtyneenä kun en vielä voinut ymmärtää että jo niin varhain voidaan tulkita samaa tapahtumaa monella tapaa,

Sen takia kun vielä joskus itse korjailin ja kyhäilin niitä wikin sivuja jäi varmaan aivan turha ja typerä epäluottamus:  samperi, näitä kyhää joku toinen leena eikä  tiedä yhtään enempää... 


Ihan hyvä, ja äkkiä sieltä voi tsekata vuosiluvut joita ensimmäisenä alkaa unohtaa kuten koskas alkoi se Aleksanteri ensimmäisen hallinta-aika.  Mutta siellä on aika lailla virheitä --- ja jos vaivautuu lukemaan kirjoja joissa niinikään on virheitä, myönän auliisti, ellei muuten niin painossa tulleita, avartuu koko lailla maailma, josta etsin vain vuosilukua.

Isäni 92 muistaa käsittämättömän tarkasti asioita mutta hän luki aikanaan ulkoa, kun lopulta sai...  Kerran tai kaksi, siis ellei kolme, oli maalla eikä siis kesäyliopistossa, ulkona satoi kaatamalla ja me tappelimme sisällä ä
änekkäästi, minä, sisko ja neljä serkkua... kertoi ajatelleensa Geschichte Russlandin ääressä että mitähän tälläkin joskus... 

....................

Mutta Pena.  Sovitaan että sinulla oli fasismista viimeinen ja kattavin sana, eli voimmeko siirtyä keskustelemaan NATOsta? :003: :003: :003: :repee2:

 Nythän me alamme olla jo kokomuueurooppaoppineita, mihin vain mahtoi unohtua NATO-keskustelu.   :110: :repee:
« Viimeksi muokattu: 16.06.22 - klo:12:31 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.