Tunnustan etten näe ihmisiä oman onnensa tai edes oman hyveensä seppinä vaan lastuina usein kovankin kohtalon laineilla. Kohtalon tuuli kaarnalaivojamme keinuttaa. Mielestäni todistustaakka on lähinnä niillä jotka toisin asiasta ajattelevat.
Välillämme on genre-ero niinkuin nykyään sanottaisiin. Mielestäni kysymys on siis filosofisen ajattelun eroista. Kohtalonusko on determinismiä tai oikeastaan fatalismia, joka on eräänlainen version determinismistä. Ihminen ei voi vaikutta, koska kohtalo päättää. Kaikkien kohtalo on jo ennalta määrätty. Minä taas lähden siitä, ettei täydellistä elämää tai yhteiskuntaa ole olemassa, jonka takia ihminen pyrkimyksenä on poistaa epätäydellisyyksiä ja tavoitella täydellisyyttä. Voitaisiin myös sanoa, että tosiasiat ovat vain väitteitä totuudesta, absoluuttinen totuus on olemassa, ihmiset eivät voi koskaan sitä saavuttaa, mutta tulla sitä lähemmäksi. Juuri tämän takia ei pidä uskoa kohtaaloon vaan mahdollisuuksiin vaikuttaa omaan ja muiden tulevaisuuteen.
Vetoaminen yksilöihin jotka pärjäävät, jotka menestyvät tai jotka ovat hyveellisiä voi välillä saada aika hyytäviä moraalisia sävyjä.
Itse en menestyjiin vaan tähän suureen keskiluokkaan, joka pitää huolta yhteiskunnasta, joka tekee hyvin työnsä ja joka myös pyrkii hyvään elämään keskinkertaisuudesta huolimatta. Mutta sinänsä näkemyksesi saattaa olla oikeassa. Se vaan ei osunut argumentteihini.
Itse en pysty asettamaan vähemmän onnekkaita tälläiselle tuomiolle, tuomitsemisen jätän ei-maallisiin käsiin.
Yhteiskunnassa on vähätuloisia ja köyhiä ihmisiä, jotka eivät ole syrjäytyneet tai alkoholisoituneet tai sairastuneet huonon elämäntavan seurauksena. Hyvä elämä ei vaadii rahaa ja kuluttamista, mutta jonkinlaista selkärankaa. Syrjäytymisestä voi tietysti syyttää yhteiskuntaa, mutta rehellisesti on sanottava, etteivät kaikki syrjäydy yhteiskunnan vaan omien tekojen tai elämäntavan seurauksena. Heitäkin yhteiskunnan pitää tietysti tukea, mutta silloin tällöin on syytä korostaa, että syrjäytyminen saatta johtua ihmisen omasta, mutta väärästä valinnasta.
Ihmiskunnan historia on pitkälti ollut taistelua vallasta, valta kuljettaa meitä eteenpäin, ja nyt se kiteytyy jättimäisissä, suorastaan käsittämättömän suurissa pääomissa, jotka keskittyvät hyvin epätasaisesti, ja yhä epätasaisemmin vääristäen kaikkea yhteiskunnallista kehitystä.
Sojottaako syyttävä sormi nyt suurpääomaa kohtaan? :wink:
Meillä Suomessakin puhuttiin aiemmin 20 perheestä. Syytetäänkö kenties heitä, koska he omistavat näitä suuria pääomia?
Kysymys on sivilisaation ja kulttuurin syvien pohjavirtojen liikkeistä, joiden näkökulmasta poliittisen eliitin koostumus on enemmän seuraus kuin syy. Luulen kyllä että käsityksemme ja lähestymistapamme ovat niin äärettömän kaukana toisistaan, ettei hedelmällistä keskustelua näistä kysymyksistä synny. Jos sinua jostain syystä kiinnostaa niin synkähköjä jeremiadeitani löytyy lisää tuosta osoitteessa (valitettavasti vain sillä toisellta tai siis ensimmäisellä kotimaisella):
Jotenkin jutustasi tunee läpi Oswald Spenglerin eskatologinen Länsimaiden Perikato. :idea: