Koin valtaisan Ahaa-elämyksen Augustinuksen kirjoituksista tästä aiheesta. Alkoi piirtyä kuva siitä mitä elämäni, ja miksi, on ollut kaikkineen sitä miksi se on tullut, ja on ilm. yhä tulollaan.
Nuo runotkin. Ymmärsin jo itsekin mistä ne olivat pulpahtaneen. Mistäpä muusta kuin koetusta elämästä, muistiin menneistä kuvista, sanoista, tuoksuista ja koskestuksista.
Vaikkapa nuo sanat: hiirenloukku, hiirenpesä, myrkkypurkki ylähyllyllä. Ne olivat lapsuuteni inhoa ja pelkoa.
Paljon oli tallessa. Räsymattojen pesua meren rannalla, heinäpellon helle. Oli krapulaiset aamut hummailun jälkeen synnintunnoissa. Oli omat pienet paitaressut pihaleikeissään.
Puliukkojen Jeesus, hänetkin olin siis nähnyt, tai edes kokenut.
Äsken nousivat äskettäin pohtimani onnellisuus-kysymykset ja ilon kokemukset Augustinuksen teksissä kuin vakuudeksi. Olin ajatellut saman suuntaisesti. Onnellisuus ei ole iloa, ei ainakaan tietyn tyyppinen onni. Ilokaan ei ole onnellisuutta. Iloa on monia lajeja.
Aihe: Muisti (Luettu 1338 kertaa)