Keskustelu > Seuratupa

Lepopäivä ja sen pitäminen

<< < (2/5) > >>

tuomenkukka:
Minä olen tottunut lapsuudenkodissani pyhän ja arjen eroon. Pyhä alkoi lauantai-iltana. Radiosta kuului ehtookellot ja hengellistä musiikkia. Sunnuntaina joko menimme kirkkoon tai kuuntelimme Jumalanpalveluksen radiosta, myöhemmin myös televisiosta. Sunnuntaisin ei ollut sopivaa tehdä käsitöitä. Kaikki juhlapyhät pyhitettiin eikä joulupäivänä saanut mennä kylään. Se oli sellainen tapa "ennen vanhaan". Pitkäperjantai oli myös päivä, jolloin ei saanut mennä kylään. Kaikki pyhät olivat rauhallisia ja hartaita, juhlaviakin.

Olen noudattanut tätä lapsuudenkodissani saamaani esimerkkiä omassa elämässäni. Aina se ei ole ollut mahdollista, koska työni on ollut vuorotyötä. On täytynyt olla työssä myös sunnuntaisin ja juhlapyhinä ja se kuuluu asiaan. Nykyään kyllä käyn kylässä joulupäivänä ja pitkäperjantaina, jos en ole jo jossain muuaalla kuin kotona viettämässä juhlapyhiä. Vältän kuitenkin sunnuntaisin arkipuuhia, mutta ulkoilen kyllä, kyläilen jne. Kaupassa en myöskään käy. Joskus on ollut pakko pestä pyykkiä tms. pientä, mutta pyhäpäivä on niin syvällä sisimmässä lepopäivä, että sen yrittää pyhittää.

Maailma on muuttunut vuosikymmenten aikana. En paheksu toisella tavalla pyhäänsä viettäviä. Jokainen viettää lepopäivänsä/vapaansa niin kuin parhaaksi näkee. Sitäpaitsi ihmiset ovat nykyään niin kiireisiä, että ymmärrän hyvin, jos lapsiperheissä siivotan ja pestään pyykkiä sunnuntaisin.

Johannes:
Tulipa semmoinen tuomenkukan viestistä mieleen, että tuo jumalanpalvelus on meilläkin ollut niin, että joko käydään kirkossa tai sitten on kuunneltu radiosta. Yleensä radiosta, mutta se on semmoista aikaa, jolloin ei saa hötkyillä. Ei sitä pöydän ääressä kuunnella kädet ristissä tms., vaan esim. itse luen usein lehteä samalla ja äiti saattaa silitellä pyykkiä sitä kuunnellessaan jne.

Samoin pitkäperjantai ja joulupäivä ovat olleet päiviä, jolloin ei saa mennä kylään. Ei se niin ehdotonta ole ollut, mutta äiti on halunnut säilyttää sen tavan kotoaan ja sitä noudatetaan kohtuuden rajoissa. Samoin jouluaatto ja pääsiäispäivä on sellaisia, jolloin yritetään olla kaikki kotona, mutta niiden kohdalla ei ole niin tiukkaa kuin nuo kaksi edellistä. Muita erikoistilanteita ei tule tällä hetkellä mieleen.

seppos:
Tekee mieli jatkaa tuohon, että aiemmin ei joulupäivänä ollut julkista liikennettä ja kuten Tuomenkukka jo ansiokkaasti kertoi eräät pyhät olivat todella rauhoitettuja kyläilyiltä ja sen lisäksi huveilta. Elokuvat eivät esittäneet filmejä ja kahvilat sekä ravintolat olivat kiinni.

Mörtti-57:
Minä pakana olin helatorstaina ja pyhänäki töis, raiskaamas Yllästunturin arkaa luantoa taas uurella lomaasutustyämaalla. :smt009
Normaali oloos lepopäivän pyhittäminen on ollu ittestään selevää, mutta nuas tyämaa oloos pyhäpäivät tuntuu menettävän merkityksensä.
Tämä kapitaali maalima jyrää ihimiset kenenkään elämänarvoja kyselemättä.
Monikohan teistä boikotoo kauppojen sunnuntai aukioloja? Jos ei olisi pyhääsin asiakkahia, nii kyllä kauppiahakki joutuus viättämähän lepopäivää.

eeva-kaisa:
Minulle maanantai on sunnuntai. Silloin saan rentoutua ja olla itseni kanssa ihan rauhassa. viikonlopun jännitykset ja jäykkyys ovat takana, saarnavalvomiset ja omaisten kohtaaminen ohi taas tällä erää, niska kipeänä kovan kauluksen jäljiltä.

Pidän työstäni kovasti, omaisten ja seurakuntalaisten kohtaamisesta. Mutta univormumainen pukeutuminen, jatkuva esillä oleminen, seremoniamestarina toimiminen ovat aika jäykkä olemisen tapa. Ennen kuin olin pappi, pystyin myös vapaammin hiljentymään uskonasioiden äärelle ihan pelkkänä kristittynä. Nyt kun täytyy jatkuvasti tuottaa jotakin sanomista päivän aiheesta, oman hengenelämän hiljainen hoitaminen jää jotenkin sen jalkoihin. Älyllisesti se on kyllä haastavaa, kun yrittää valita sanansa niin, että kukin kohderyhmä saisi siitä edes jotakin evästä matkalleen. Messun toimittaminen on ihanaa, mutta toisella tavalla kuin valmiiseen pöytään polvistuminen ilman papinroolia.

Olen sunnuntaisin usein väsynein kaikista viikonpäivistä. Lepopäivän tuntomerkkejä se ei täytä, mutta jossain määrin pyhittämisen tarkoitus ehkä täyttyy. Ainakin toivottavasti niiden osalta, joita varten teen työtä. Ja tuleehan siinä itsekin oltua näiden asioiden äärellä, vaikkei kovin rennosti.

Unelmoin kirkosta, jossa olisi kotoisampaa. Kaikella tavalla. Uskonasiat eivät itsessään edellytä sitä pönötyksen määrää, joka niiden ympärillä nyt on. Miksei pappi voisi olla kuin seurapuhuja, jakaa asioita samalta tasolta, eikä kukaan olettaisi, että hän on hengellisesti jotenkin etevämpi? Miksei kirkko voisi olla lähempänä Paavon pirttiä, jonne voi kävellä suoraan pääskysten laulusta paljain jaloin? Mutta näissä oloissa mennään nyt näillä eväillä, siinä toivossa että joskus päästään lähemmäs oleellista, lähemmäs itseä ja toisia, lähemmäs Jumalaa.

Lähden tästä vihkimään ensimmäistä vihkipariani. Mukavaa! On hyvä, että ihmiset tässä kyynisessä maailmassa vielä uskaltavat uskoa rakkauden mahdollisuuteen.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu