Keskustelu > Seuratupa

Kristillisten symbolien lisääntyminen

<< < (2/6) > >>

HeinoM:
Minä olen pyrkinyt kohteliaasti kumartamaan syvään, mutta se menee vain pieneksi pään nyökkäykseksi.

Veljeni (ei pappi) väitti kerran, että joku nainen oli yrittänyt kampittaa hänet ehtoolliselle mennessään. Onhan siellä joskus vähän ruuhkaa...

Johannes:
Minua ainakin symboliikka auttaa keskittymään. Ovathan kynttilätkin rukouksen vertauskuvia, käsien ristiminen samoin sellaista keskittymistä, kuten ketjusta tulikin jo ilmi jne. Yleensä koko kirkko voidaan katsoa symboliksi, sillä eihän seurakunta tarvitse rakennusta vaan jäseniä toimiakseen. Kuitenkin minussa itsessäni sukupolvia vanha kotikirkkoni herättää kunnioitusta ja pyhyyden tuntua. Sikäli minusta hätäillään suotta symboliikasta, kunhan se ei mene itsetarkoitukseksi. Ristinmerkki on yleistynyt ihan pappien toimesta. Ei papit kai sitä ennen ole noin ahkerasti harrastaneet kuin nykyisin, ainakin vanhempieni ja sukulaisteni mukaan. Meille pappi opetti sitä rippikoulussa ja sanoi, että jos ei ehtoollisella halua ristinmerkkiä tehdä, niin olisi ainakin hyvä poikien kumartaa ja tyttöjen niiata. Silti en itse ole oppinut sitä tekemään. Niin harva sen kuitenkin vielä tekee, että ei anna pokka periksi vaan tekee mieli äkkiä häippäistä siitä muiden tieltä pois. Toisekseen olen oppinut sen vielä "väärinpäin" ortodoksimummoltani, niin ei senkään puolesta oikein huvita ruveta luterilaisessa kirkossa tekemään ristiä toisten mielestä väärinpäin, vaikka minusta se menee juuri niin oikein, että päättyy sydämeen eli oikea puoli ensin (osoittaa taivaaseen), kuten Jeesuksen ristillä oikealla puolella oleva ryöväri pääsi taivaaseen. Mutta se siitä, sillä kai ei ole väliä, mutta silti se jotenkin vaikuttaa, etten halua koko ristinmerkkiä sitten luterilaisessa kirkossa tehdä.

Jotenkin tuntuu, että on molemmista katolisista kirkoista matkittu luterilaiseen kirkkoon lisää symboliikkaa. Ei se paha juttu ole, mutta jotenkin vielä vieroksun sellaista, johon en ole tottunut.

An-na:

--- Lainaus käyttäjältä: "Johannes" ---Meille pappi opetti sitä rippikoulussa ja sanoi, että jos ei ehtoollisella halua ristinmerkkiä tehdä, niin olisi ainakin hyvä poikien kumartaa ja tyttöjen niiata. Silti en itse ole oppinut sitä tekemään. Niin harva sen kuitenkin vielä tekee, että ei anna pokka periksi vaan tekee mieli äkkiä häippäistä siitä muiden tieltä pois.
--- Lainaus päättyy ---


Aijaa, aika erikoista! Meilläpäin (tai no siis Lapualla, mistä olen kotoisin) tuo on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Melkeinpä kaikki joko hillitysti nyökkäävät tai niiavat. Itsekin teen niin. Se on pieni ele, ehkäpä sitten ulkokultainen, jos niin haluaa ajatella, mutta mielestäni yhdenlainen tapa nöyrtyä ja kiittää Jumalaa. Kyllä Jumala kiitokseni tietää, mutta itselleni tulee mukavampi olo kun olen saanut osoittaa sen kiitoksen myös pienellä eleellä. Meilläpäin on myös tapana niiata/kumartaa alttarille mennessä.

Ristinmerkkiä en ole koskaan oppinut tekemään, enkä seppos:n tapaan ehkä ihan ymmärrä sen merkitystä. Mutta kukin tyylillään, jos siitä saa samankaltaisen turvallisen olon kun minä saan kiittäessäni ehtoollisesta, niin mikäs siinä. Joskus vaan tuntuu, että se tehdään muodon vuoksi aina kun sanotaan "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" ilman sen kummempia ajattelematta.

Pena:
Ristinmerkin, niiauksen tai muun symbolisen eleen käyttö 'sen kummemmin ajattelematta' on juuri tällaisen tavan tarkoituskin. Kristillisyyydestä muodostuu yhtä luonnollista ja tiedostamatonta kuin hengityksestä. Miten paljon Jumalan tahdon mukaista jääkään toteutumatta, kun jäädään pähkäilemään, teenkö tämän nyt oikeista vaikuttimista ja kokosydämisesti? Ulkokultaisuutta on huolehtia siitä, että on näkyvällä paikalla ja ristii itsensä oikeaoppisesti ja vakuuttavan tyylikkäästi.

llwyd:
Minut taisi aikoinaan jo Kareksen lukeminen tehdä äärimmäisen matalakirkolliseksi. Minusta apostolinen sukkessio on taikauskoa, koreilu väreillä ja vaatteilla ja piispuuden seremoniallinen korostaminen ovat turhaa ihmisen korskeilua. Tätä kai voi pitää perinteisenä protestanttisena ajatteluna - tietenkään kaikki traditiot eivät ole samanlaisia. Katolinen kirkko on monessa suhteessa minulle melkoinen kauhistus, mutta esim. ortodoksiseen perinteeseen kuuluu luontevasti asioita, jotka olisivat luterilaisessa kontekstissa epäaitoja. Kai me kuitenkin lähdemme siitä, uskonpuhdistuksen perillisinä, että kirkon radikaali sanoma riittää ja että yksinkertaisuus on kaunistus? Tästä Suomen kirkko on luisunut tyhjissä muotomenoissa katolilaisempaan suuntaan, ilman katolilaista sisältöä, tarkoitus on kai ollut lisätä jumalanpalveluksen, korjaan "messun", "houkuttelevuutta".

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu