https://www.lsry.fi/wp-content/uploads/2022/10/04_Achr_20.mp31.Koska nousee kointähtinen
mulle köyhälle kerjääjäll’?
Koska loppuu olo yöllinen,
kussa kaikki on hämäräll'?
Mä alati nostan silmäni tääll'
taivaaseen halussan',
ja vaikkei aurinko paista viel',
niin tiedän paistavan.
2. Koska Herran vuosi suloinen
ilolla joutunee?
Koska köyhä sielu ytimen
ja viinin maistanee?
Mä isoon täällä murheen tiell'
ja huokaan puutoksest',
ja vaikk' se aika ei tullut viel',
niin tulee totisest'.
3. Koska uskossa saanen syleillä
mun sielun ystävää,
kuin meni kuoloon sisälle
mun tähten' syntisen'?
Mä veripuvun muistan tääll',
kuin kantoi Sulhasen',
ja vaikkei hän ole tullut viel',
niin tulee kuitenkin.
4. Koska visseydeksi armosta
mulle valonsa valaisnee
sydämeni synkiässä huoneessa,
ja usko kasvanee?
Jos näkisin sen autuuden,
jos pian saisin kiinn',
mutta vaikkei viel' ole tapahtun',
totta tapahtuu se niin.
5. Ah, suloinen Vapahtajan',
mä etees langennen,
mä halaan haavas katsomaan
mun sielun levoksen',
että nähdä avoin helmahas,
se jo mua kevittää,
mutta ett' siellä löyttää haminass',
se kuitenki enempi lie.
6. Mun sielun' nyt niin lähes lie,
että armoon ruveta,
että palamahan viretä
rakkautens tulesta,
nyt lähes taivaan valtakunta,
yks sana puuttuu vaan
sun suustas, Jesus, autuuten',
niin voitan asian'.
7. Mä rukoilen siis, Jesus sult'
kaikesta sielusta,
ah, lähetä Lohduttajas mull'
armonsa voiteella;
anna hänen veres kirkastaa
mun sielussani noin,
ja sydämeni priiskottaa,
niin vissiin hyvin voin.
8. Mä tiedän että jos kerran saan
sun veres voiman tuta,
en enää pääse raiskaamaan
niin kallista autuutta.
Mä tiedän, jos isoovaiseks
ja tyhjäks tulen vaan,
niin armossa tulen ravituks'
sen armon sulta myös saan.
9. Sillä välillä, minun Jesuksen',
edessäs matelen,
nyt viheliäisenä syntisen'
armoa rukoilen,
en poies mene, ennen kuin saan
sun kalleissa haavoissas
mun sieluni levon autuaan.
Jaa, amen, uskossa.
Anders Odhelius 1745
Halullisten sielujen hengelliset laulut 1790
rukoilevaisten seuraäänitys
