Keskustelu > Seuratupa

Kävin kirkossa 25

(1/29) > >>

seppos:
Oli todella hyvä käydä kirkossa kun myös maallisen majan hoito pelasi yli odotusten. Minulle mm. tuotiin sakastista parempi tuoli ( pastori toi pyytämättä ), kun kirkon penkit ovat vaivaiselle vaikeat. Pääsin pitkän tauon jälkeen ehtoolliselle. Kahvituksella minua passattiin esimerkillisesti ja loputkin jatkui samaan tyyliin.

Riitta-mummi:
Saitko ehtoollisen istuen ?  Tämä on minulla kipeä kysymys, ja olen jo miettinyt pyytää ehtoollisen kotiin.
Se taas tuntuu kuin olisin kuolemassa oleva, mitä en tässä kunnossa tunne vielä olevani.
Ristinkirkkoon viikkomessuun pääsee tasamaata, ja kykenen kepin kanssa autosta kirkkosaliin. Mutta en sielläkään voi polvistua. Olenkin muutaman kerran saanut leivän ja viinin seisoen pöydän sivulla.

Taivaan Isä lukee kyllä ajatuksenkin hyväksi, joten ei hätää siltä puolelta. Itse vain haluaisin !

seppos:
Ei ollut istuinta onneksi. Olen jo muutaman vuodet seissyt ehtoollisella ongelmitta ja Tuusulassa kaikki tuntee tapani eli ei ongelmia.

seppos:
Katsoin Lahden gospel messun. Takarivissä oli yksi pappimme.

Pena:
Enpä sanoisi Lahden Riemulauluja messuksi. Jumalanpalveluksen osia oli vain muutama ja nekin hiukan kuin ohimennen.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta