Keskustelu > Raamattupiirit
Raamattupiiri, Psalmit 61-70
karjalaisenkyösti:
Psalmi 62:
"Jumalaa yksin minun sieluni hiljaisuudessa odottaa"
Tulee mieleeni menneiden aikojen heränneet, jolloin pyydettiin ja odotettiin "armon vilahduksia", joita Jumala omalla ajallaan omillensa lahjoitti.
"Hän yksin on minun kallioni, minun apuni ja turvani: en minä suuresti horju."
Pisti silmääni tuo "en minä suuresti horju", eli että horjun kumminkin, mutta Jumalan tukiessa ei välttämättä liikaa.
KR1992 jättää tuon sanan "suuresti" pois.
"Odota yksin Jumalaa hiljaisuudessa"
"vuodattakaa hänen eteensä sydämenne"
karjalaisenkyösti:
Psalmi 63.
Aikaa on kulunut ja ikää kertynyt. Nykyään tiedostan tämän jo paremmin, kun havaitsen, että ei täällä ikuisesti oleskella:
"Sillä sinun armosi on parempi kuin elämä"
En juurikaan tiedä, mitä tuo armo on, mutta ymmärrän sen olevan jotain äärimmäisen positiivista.
karjalaisenkyösti:
Psalmi 63
"Jumala, sinä olet minun Jumalani, sinua minä etsin varhain; sinua minun sieluni janoaa, sinua halajaa minun ruumiini kuivassa ja nääntyvässä, vedettömässä maassa"
Tästä voisi tulla mieleen ihminen, joka on kovin kyllästynyt kaikkeen Raamattuun liittyvään ja hengelliseen ja jonka tunnemaailma on täynnä kuivuutta ja janoa penseyttä ja joka antaa asiansa olla niinkuin ne ovat ja kääntyy niine hyvineen Herran puoleen pyytämään armoa ja parannusta asiaansa ja jatkaa tätä siitä huolimatta, vaikka vastausta ei tunnu kuuluvan.
"Minun sieluni riippuu sinussa kiinni"
karjalaisenkyösti:
Psalmi 64.
Jälleen psalmi, jossa kuvataan vanhurskasta ja jumalatonta.
Tuon jumalattoman osaahan me jo hyvin osaamme jo luontomme puolesta toimittaa: "nuolinaan karvaat sanat"
Vanhurskaan osa taitaa olla tuo huuto Jumalan puoleen: " Kuule, Jumala, minun ääneni, kun minä valitan, varjele minun elämäni vihollisen pelosta".
karjalaisenkyösti:
Psalmi 65.
"Minun syntivelkani ovat ylen raskaat"
Minulla on sellainen näkemys, että oikea ja todellinen synnintunto ajaa ihmisen jatkuvaan Herran nimen avuksi huutamisen tilaan.
Kun sitten synnintunto katoaa, katoaa tuo avuksi huutaminenkin.
Synnittömyyden tunto ei taida juurikaan ajaa ihmistä tuohon avuksi huutamisen tilaan, vaan kaikkialle muualle: muiden asioiden pariin - ja näitä muita asioita sitten onkin lukemattomia.
Olen taipuvainen myös uskomaan, että tuo oikea synnintunto ei välttämättä ole psyyken maailmassa koettavaa vaikka silti voi tuonkaltaista kokemistakin siinä mukana olla.
"Autuas se, jonka sinä valitset"
Ajatus, että 'onkohan minut valittu, ehkä minua ei olekaan valittu' taitaa olla pääsääntöisesti hyödyllinen ajatus, koska se jos mikä voi hätäännyttää ihmisen huutamaan avuksi Herran nimeä ja näinollen se osoittautuukin Jumalan mielen mukaiseksi murheeksi.
Toki taitaa olla niinkin, että jos tuo ajatus tuo vain pelon ja kauhun, mutta ei kääntymystä Jumalan puoleen, niin pahimmillaan se tuhoaa ihmisen.
"sinä, joka asetat merten pauhinan ja niiden aaltojen pauhinan"
Tuli mieleeni tapahtuma Gennesaretin järvellä.
"Jumalan virta on vettä täynnä."
Tätä olen kuullut siteerattavan usein. Tärkeä ajatus, vaikka jää minulta suurelta osin salatuksi.
"Erämaan laitumet tiukkuvat, ja kukkulat vyöttäytyvät riemuun.
Kedot verhoutuvat lammaslaumoihin, ja vilja peittää laaksot. Riemuitaan ja lauletaan! "
Varsinkin tuo jälkimmäisen rivin ensimmäinen lause tuo minulle jonkinlaisen lievästi voimakkaan kuvan hyvänolon tunteesta ja rauhasta kauniissa maassa, jossa vilja on kellastunut ja jossa on vuoria näkyvillä jne.
Tällainenkin teksti tarttui mukaan:
"Jumala, hiljaisuudessa kiitetään sinua"
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta