Nähdäkseni suvaitsevainen ja moniarvoinen ilmapiiri ei tarkoita, etteikö ihmisillä ja ihmisryhmillä voisi olla vahvojakin perinteitä, sitoutumisen ja rakkauden kohteita. Itse esimerkiksi inhoan sydämeni pohjasta kilpaurheilua, mihin minulla on omat syyni, mutta se ei estä minua rakastamasta körttejä, jotka pitävät siitä tai jopa harrastavat sitä. Osa henkilökohtaisista perusteluistani kilpaurheilun inhoamiseen nousee omasta tulkinnastani siitä mitä körttiläisyys(/kristinusko) minulle merkitsee, eli kyseessä on jossain määrin hengellisyyttäkin sivuava asia. Ymmärrän kuitenkin, että niille, jotka jakavat kanssani samansuuntaisen tulkinnan herännäisyydestä mutta pitävät kilpaurheilusta, on viimemainittu joko harmitonta leikkiä tai sitten heillä on sille omat syynsä, joita en tunne, ymmärrä tai hyväksy.
Edellisen esimerkin valossa yritän kuvailla näkemystäni herännäisyydestä. Jos sen piirtäisi kaavioksi, olisi se jonkinlainen pienten, toisiaan leikkaavien ympyröiden muodostama hässäkkä. Jokaisella on omat ympyränsä, ja niiden yhteisistä leikkauspisteistä rajautuvat yhteiseen kokemuskenttään ne asiat, jotka yhdistävät ihmisiä. Jossain minun liepeilläni olevat ihmiset saattavat joutua keskusteluihin vaikkapa scifi-kirjallisuuden ihmiskuvista, kilpaurheilun moraalisista sisällöistä tai käsillä tekemisen merkityksestä henkiselle hyvinvoinnille - kaikki nämä asiat kuuluvat siihen kokemuspiiriin, josta oma hengellinen elämäni rakentuu. Joitakin kärttejä nämä asiat eivät kosketa lainkaan. Heitä koskettavat jotkin muut asiat, joista minä taas olen ulkopuolinen. Kymmenientuhansien körttiläisten yhteisistä kokemusmaailmoista hahmottuu väljä kuva siitä, mitä herännäisyys on. Uskoisin, että sen ytimessä ovat Siionin virret, herättäjäjuhlat ja seuraperinne, mutta varmasti on myös körttiläisiä, joiden hengellistä elämää nämä asiat eivät määritä. Ehkäpä jossain omien pikku ympyröitteni ulkopuolella, körttihässäkän toisella laidalla, on toisia, joille kielilläpuhuminen on ihan luonnollinen osa omaa körttiläistä nykypäivää. (Sen tiedän, että omiakin ympyröitäni leikkaavat sellaisten ihmisten ympyrät, joille körttiläisyyden pelastava meritys on siinä, miten kunnon uskovainen elää muita moraalisempaa elämää, menestyy ja on oikeutettu arvostelemaan toisten kilvoitustietä.)
"Herättäjä-Yhdistyksen toiminta-ajatus on Siionin virsillä ja seuroilla tukea ja rohkaista ihmisiä elämään kristittyinä", kuvaillaan kotisivuilla. Yhdistys on palvelujärjestö, tehtävä, joka on varmasti vaikea rajata täsmällisesti, koska herännäisyys on sittenkin aika kirjava liike. Kuten täällä jo mainittiinkin, yhdistyksen työntekijät noudattavat yhdistyksen toiminta-ajatusta. Ei se sulje pois sitä, etteivätkö he voisi arvostaa muiden hengellisten tai aatteellisten yhteisöjen toimintaa, jopa kokea sen omakseen, mutta työssään heidän tehtävänsä on toteuttaa työnantajansa (=Herättäjä-Yhdistyksen jäsenten) määrittelemää toimenkuvaa. On tulkintakysymys, miten kukin omassa työssään tässä tehtävässä onnistuu.
Minusta körttijohtajia on edelleen jossain mielessä olemassa. En tiedä, millaisia suuret gurut olivat vahvemman johtamisen aikaan, kun en elänyt silloin. Minusta hyvä johtaminen perustuu kykyyn kuulostella joukkojen tuntemuksia ja tarpeita, tiivistää ja kirkastaa niitä, pukea sanoiksi... äh, ajatus katkeaa, ipana nyhtää helmaa. Olkoon. Minna Ruuttunen on minusta hyvä arvojohtaja. Karjalaisen Urposta tykkään myös ja Löytyn Jaakko on varsinkin musapuolella yhtä aikaa uudistava ja puhdistava hahmo, joka karsii turhaa pois ja johdattaa oleellisen ääreen. Muutkin Körttifirman duunarit tekevät hyvää työtä.
