Surutopic

[Pena]

Näin se usein taitaa olla: kun jostakin meistä löydetään yksi vika, häneen suhtaudutaan kuin monivammaiseen, pahimmillaan kaikessa vajavaiseen. Kerran näin valokuvan afrikkalaisen laitoksen seinästä, jossa luki: Jokainen on jossakin hyvä eikä kukaan osaa kaikkea. Se on hyvä muistolause.
Neil Hardwickin legendaarisessa Sisko ja sen veli -jaksossa tarjoilijan jälleen ohittama CP-asiakas totesi kapakan terassilla: -On se hyvä, kun kuurosokeillekin on työpaikkoja.

[Pyryharakka]

Kimurantti tunnekokemus (ainakin näin äidille) on se kun ainokainen lapsi on lähdössä pesästä. 
Se on niin - ihanaa, kun oma pieni on päässyt omille siivilleen ja pärjää. 
              - haikeaa, kun mukava juttukumppani ja monien mukavienasioiden jakaja lähtee pois. 
              - vaikeaa, kun ei voi koko ajan olla huolehtimassa. 

[meme]

Henkisesti raskasta ja fyysisesti voimia vaativaa on myös kuopuksen kouluun lähettäminen. Nyt ei ole perheessä enään sitä pientä. Seurakunnan ryhmätkin etsitää varhaisnuorten otsikon alta. Ei ekaluokkalainen tietänkään vielä kovin iso ole, mutta kuitenkin oli äidillä tippa linssissä kun poikaa kouluun saattoi

[Pirska]

Kimurantti tunnekokemus (ainakin näin äidille) on se kun ainokainen lapsi on lähdössä pesästä. 
Se on niin - ihanaa, kun oma pieni on päässyt omille siivilleen ja pärjää. 
              - haikeaa, kun mukava juttukumppani ja monien mukavienasioiden jakaja lähtee pois. 
              - vaikeaa, kun ei voi koko ajan olla huolehtimassa. 

Pääset siitä parhaiten yli, kun tiedostat surevasi asiaa ja myönnät sen, etkä ole olevinasi asian suhteen kauhean cool. Myöhemmin huomaat, että on mukavaa, kun ainokainen tulee taas käymään kotona. Kaikkeen tottuu ja pääasia, että tietää, että hän on onnellinen.

[Pirska]

Tuli vielä mieleeni semmoinen asia, että se joka osaa ja uskaltaa surra, osaa myös iloita täysillä. Jos pelkää suremista ja yrittää hukuttaa sen johonkin muuhun, niin silloin ei pysty myöskään iloitsemaan täysillä.

Tulipa mieleeni entinen saksan kielen opettajani, jolla oli hymyillessäänkin naama niin kireällä, että hirvitti katsellakin semmoista.

[Leena]

Mietin jo olisiko aloittaa tunnetopic, edellinen sai toisiin mietteisiin. Esimies oli käynyt yksikössä kysymässä mikä siinä'  Leenassa nyt yhtäkkiä on vikana - vastassa eeehehei... eihän me... mehän vaan... siis ihan oikeeasti...

nyt minä kelpaankin - se ei ole totta. Se ei ole totta. He pelkäävät sanoa sen niin korkealle taholle. Vähän katkeroittaa.  

Kävin kaupassa ja muistelin joskus kuultua laulua:
Synnin yön ja kärsimykset voittaa ristin rakkaus.
Sydämissä särkyneissä syttyy toivo, uskallus.
Moni tuttu on ihmetellyt sitä, miten minä aina "putoan jaloilleni". Tunnespesialistimme Jampe nyt varmaan selittää:  Minun mieleeni tuli, että jos olen kristitty, ei minulta oteta pois mitään mikä ei tapahtuisi muillekin yhtä ,mahdollisesti. Mutta minua auttaa käsittelemään tunteita tietty monipuolinen Raamatun ohje samastua Jeesukseen. Seurata häntä ilman värinöitä.
Olisko mitään.


Se mihin ihmiset tavallisesti solmuuntuvat, ovat tunteet: Viha, raivostuminen, minä-en-siedä, yrjöt, ennen muuta katkeruus. Viha ja katkeruus yhteen linkitettynä.
Heitetään nyt psykiatri kehiin vielä kerran: Niiden kanssa ihminen ei oikein selviä. Musiikkipuolelta tunnen tyyppejä jotka käyvät kunnianloukkoausoikeudenkäyhntejä tapahtumista vuodelta 1984!  On menneet osakkeet, veneet, mökit, kun on palkattu asianajaja toisensa jälkeen. Kun totesin että tarkoituksenm ukaista olisi rauhoittua, niin ne oli kai sitten "tunteita" - tarkouitus oli esittää että jarrutetaanpas nyt kokonaan... mutta ehkä hän kertoo, miten nyt sitten olen kristitty ilman tunteita? Ihminen jolta puuttuu kokonaan tämä psyykkisen elämä'n elementti, on usein varsin vaikeasti häiriintynyt. On täysin luonnollista olla nyt sekä harmissaan - mikä juttu tuo on, että ei uskalleta sanoa samaa ylilääkärille kuin minulle soittaa kotiin - suutyuksissaan - ja silti, totuus on tämä, minut on nostanut joka kerran jaloilleni se ristin rakkaus, joka myös velvoittaa. Toisaalla puhutaan pelastumisen hyväksi tehtävistä teoista. Eiköhän anteeksianto ole varsin tärkeä.  Siihenkin linkittyy erinäisiä tunteita. Tärkein ja suurin on samastuminen, pyyntö, että itse osaisi nyt rakastaa, kuten itseä on rakastettu. Hirrrrmuisen suuri kutsumus värinän kera? Höpön höpön. Ei tässä huushollissa ainakaan. Yritys selvitä kuiville taaas kerran, meno huomenna idioottiin tilanteeseen joo me tarkotettiin muttei me tasrkotettu - siis mitä? Tiedän jo: Saamaan haukut siitä että "kantelin esimiestasolle".No että pomo saa tiietää? Kun määräyskirjat kirjoittaa se pomo...  Ja sitten taas soittamaanm pomolle sillä minun kanssani ei voi pelata kuin avointa peliä.

Jampe - miten tässä oltaisiin oltu ilman tunteita?  Nyt en enää käsitä. Joo olen itkenyt!!! HIRRRVEÄÄ!!!!!

[Pena]

Yllättävän koulutetuillakin ihmisillä (joskus tuntuu, että varsinkin heillä) on jokin alkeellinen pelko siitä, että poikkeavuus tarttuu. Vältellään eri tavalla 'vasenkätisiä' eikä sanota ääneen, että pelätään. Pelko näyttäytyy sitten äkäisyytenä. Ihminen on kinkkinen otus. Surullista.

[Leena]

Yllättävän koulutetuillakin ihmisillä (joskus tuntuu, että varsinkin heillä) on jokin alkeellinen pelko siitä, että poikkeavuus tarttuu. Vältellään eri tavalla 'vasenkätisiä' eikä sanota ääneen, että pelätään. Pelko näyttäytyy sitten äkäisyytenä. Ihminen on kinkkinen otus. Surullista.

Luulen joidenkin hankkineen sen koulutuksensa osatakseen välttää vaaroista suurinta, kuolemaa, ja se koskee kenellä mitäkin, kuka on mitäkin vaaraksi kokenut!  . Kun olin ensimmäisellä psykan luennollani, sanoi Esko Varilo: Tarkastelkaapa taustaanne. Sieltä löytyy joku joka on ollut vakavasti sairas. Te olete täällä siitä syystä.  Kukaan ei vastustanut sanallakaan. Kuusi vuotta tiiviintiivistä opiskelua auttoi monia käsittelemään tämän jotenkin. Puhutaan "kandintaudista", hypokondriasta eli luulosairaudesta, joka vaivaa jossakin vaiheessa sitä kuutta vuotta. Muistan sen. Kun säntäsin hysteerisenä poistattamaan hyvänlaatuisia luomia, kysyi lääkäri ironisena: Patologiaa vai kirurgiaa? Se menee meiltä ohi jos annamme sen tulla ja mennä, eli eläydymme sairauteen ja sairastamiseen, sillä tuo minimivalmistumisaika on riittävän pitkä, ja me naureskelimme sille itsekin samalla kun olimme ihan tosissamme. Oletettavasti se ja siihen suostuminen auttaa ammattiin valmistumisessa.

Huomenna on kohdattava täysi kauhu: Sekä se, etten suostunut pelaamaan peliä jossa valittaen sanon esimiehelle etten mil-lään jak-sa teh-dä työ-tä, olen niin sairas niin sairas, kun se ei ole totta, että ihmiset, jotka tätä tahtoivat, jotka tulivat nolatuiksi, ja sitten se että en muutenkaan  saisi mennä... minua pelottaa.   Pomomies uskoo kyllä minua, ei siinä mitään, ja meidän välit on maailman parhaiten OK,  mutta hänellä ei oikeasti ole aikaa hypätä siellä sivutoimipisteessä hoiturien passaripoikana, minä tiedän sen, ja sen tähden tämä onkin niin kamalaa.  Jos en tietäisi hänellä olevan nyt jo liikaa hommia, sanoisin tylysti että eipä väkisin.  Loppujen lopuksi ne taitavatkin olla hyvät tunteet, jotka vetävät ihmisen solmuun: Tekemään paljon suurempia uhrauksia kuin minä nyt,  kestämään kärsimystä toisten puolesta,  tässä riittäisi pelkkä tunteettomuus, ja minun ei tarvitsisi piitata pennin edestä mistään.  

Mietin yhä tätä. Jos ihminen antaa elämänsä siten, kuin virressä joka on minun teemanani ja oli sen kirjoittajan koko elämän teema: Hän ei ole itsensä oma, vaan Jumalan, ei enää voi valita tietään. Silloin se lähimmäisenrakkaus on johdatus joka joskus ihan selvästi tien näyttääkin. Mainittakoon, että sama mies sanoi: Jumala vihaa haaveilijoita. [/b]

[hippiäinen]

Toivottavasti, Leena, sinulla oli hyvä päivä, parempi ainakin mitä aavistelit.

----

Etenkin tänään on surutopicin ylivoimainen ykkönen tämä foorumi.

Olen mikä olen, mielestäsi oikeassa tai väärässä, ihan sama. En voi sille mitään etten ymmärrä miksi täällä, tai missä muualla vastaavassa paikassa tahansa, pyritään leimaamaan ja vesittämään kyseisen 'yhteisön' periaatteita ja ajatusmaailmaa. Ihan pöhkö lause mutta en ees välitä muotoilla.

Ihan oikeesti voin pahoin, ainakin henkisesti ja melkeinpä myös fyysisesti.

 

[Leena]

Oli! Juuri heräsin päikkäreiltä, oli pakko nukkua - ts sammuin. Luin yön Raamattua, oli hyvin erikoista kuinka se lohdutti. Siellä on tainnut olla kiistaa - meninkin vahingossa seitsemäksi ja ensimmäinen joka porhalsi siihen sanoi että kuule potilasat tarvitsee sinua. Oli yöllä ollut miekessä kaikenlaista, ja tuntui etten pysty aloittamaan työtä, tarvitaan joku hirveä kuka-sanoi-mitä - käsittely (josta kaikille olisi tullut puoleksi vuodeksi paha olo) Ei mitään - olin ehkä vähän hiljaisempi mutta niinb on jotkut aina lomalta palatessa. Tosin 2 oli sairaana, mutta perusvire oli että aletaas töihin.

Yö oli vielä vaikea
"Illalla on vieraana itku, aamulla ilo".
Kerro minul mistä sinulla on surua, mielelläni nyt kuuntelen.

"KUn on myötäsukaan, Jumalaa ei huomaa, Häntä ei tarvitse, mutta surussa Hän puhuu äänekkäästi ja kärsimyksessä suorastaan huutaa". Minul on joskus tullut ikävä olo, Jumalaa on vaadittu kunnioitettavaksi niin että on pidetty suorastaan hävyttömänä pilkkana siitä puhumista että tämä nyt meidän elämäämme... ne oli Moosekset ja Eliat ja Simon Pietarit silloin kauan sitten...  on siis suorastaan rauvostuttavaa tunteilua, Jumalalla on sitäö ja on tätä sinua varten.... Tuskin on. Mutta miten perustellaan tänmä, että Hän oli joskus kovasti läsnä mutta nyt lähinnä evankeliumikirjassa jota tulee kantaa kansan suudeltavaksi - tai Corpus Christi - kulkueessa...jota kansa ihailee...  ja tämä ei ole ekumenian tallomista... nyt on ihan kurja olo niinkuin aina kun valvoo yöllä ja nukkuu päivällä. Silti.  En unohda, en olisi pystynyt rauhoittumaan itsekseni niin nopeasti, enkä ajattelemaan koko asiaa yksin ja avutta.  Minä sain apua, ja tiedän nyt, että meni huominen miten hyvänsä, saan silloinkin. Ei mitään "toivon" eikä mitään hiivatin värinöitä, Miksi tuossa pitäisi olla suuria tunteita ja värinöitä

[Riitta-mummi]

Basson lähtöä odotellessa .


Koiran ballaadi:

Minä koirana yksin kuljen
alas laaksohon tummenevaan,
metsä ylläni korkea kaartuu
ja tuuli sen laulua soi.
Ruohon korrelle kyynel viipyy
sille kuunsäde loistonsa tuo,
minä tähtien alla taas kuljen,
ei kauniimpaa olla voi.

Minä katselenylhäälle pilviin
ja tahtoisin lentää pois.
Mieli siivet selkääni laittaa
minut kanssaan se kuljettaa.

Yön yltä hämärä haihtuu,
aamun kirkkaus lämpönsä luo.
Minä kuuntelen metsän ääntä,
se minulle soi ja se soi.

Yön yltä hämärä haihtuu,
aamun kirkkaus lämpönsäluo.
Minä haistelen metsän tuulta,
ja se soi ja se soi.


laulu näytelmästä Fedja-setä, kissa ja koira.

                                                               Basso menee yli virran maanantaina 30.8. 13 v. 10 pv. iässä

[Pena]

Hyvää matkaa taivaallisille sorsastusvesille! Kerttukin ottaa osaa, vaikka ei Bassoa tavannutkaan.

[Mauno]

Koirien taivaaseen!

[Salis]

Eläinten hautausmaa Helsingin keskuspuistossa sijaitsee Metsäläntieltä etelään. Se on mäellä, jossa lenkkeilijöiden reitit risteävät. Olen käynyt sielä usein lenkillä. Eläinten hautausmaalla näkee, kuinka tärkeitä kumppaneita koirat ja kissat ovat olleet isännilleen ja emännilleen. Siellä on hautoja, joilla on aina tuoreita kukkasia. Surutyötä tehdään pitkään. Ja koiran tai kissan muistoa kunnioitetaan. Paljon nähdään vaivaa entistä lemmikkiä muistellessa. Hautausmaa ei ole keskustan lähellä, se on noin 4-4,5 kilometrin päässä keskustasta. Hautausmaalla on syksyllä kynttilöitä. Mäkeä ylös kiivetessä näkee kaukaa kynttilöiden kajon.

[mami]

Kukkia, luita ja linnunlaulua Basson viimeiselle matkalle! Ihana koira! T. Mami perheineen