Saas nähdä saako tämä muita kirjoittamaan; pelkään että eipä, mutta tämä yhden saa. Tavallisesti suomalaiset pitävät surut sisälllään, suuret ja pienet. En osannut urputtaa, tämä vain on surua, ei urputusta. On oma taakkansa olla sairas, mutta kun se hellittää, on aina ollut itsestään selvää, että työhön palataan. Henki ei mennyt, nyt se on ohi, vuosilomatkin on vietetty. Silloin soittaa osastonhoitaja: Me ei haluta sinua tänne kun sinä olet sairas. Me pelätään. KYsynm mitä, no me nyt vain pelätään, me ei huolita, me haluttais olla ihan ilman lääkäriä. Me osataan kaikki ja vain lääkkeet ja lausunnot tarttee jonkun tehdä.
Voi kun se on niin: Ei voi lääkitä ventovierasta ihmisiä - ei voi vain paiskoa "kokeillaan tätä", ja sen potilaan oikeutena on myös tuntea lääkärinsä, tietää kelle puhua jos lääkkeestä tulee ihan karmea olo, täytyy tietää, että se kanssa kuuntelee. Ei pysty kirjoittamaan lausuntoa ventovieraasta, se ei mene läpi. Olen aina, aina yrittänyt selittää tätä.
En ymmärrä kuinka se on niin vaikeaa.
Vain jos itse sairastaa, tietää miten mahdotonta on kun aina on eri tyyppi vastassa. Kun ei tiedä kehen ottaa yhteyttä, jos vaikka jostakin rohdosta tulee karmea olo.
Juuri tässä sairaus on ollut viisain opettaja. Jokin kumma kohtalotoveruus poistaa kuilun minun ja potilaan väliltä. Ja minulle on ollut selvää: Tiimityössä on juuri ne vahvuudet joista pidän eli jokaisesta paras irti. Toytta, minulla on kaksi terapiakoulutusta, mutta niitä en käytä täällä, koska hoitajillakin on, ja he haluavat käyttää omiaan.
Tämän viikonlopun olen yrittänyt tehdä omia töitä mutta ei siitä tule mitään. Tuo on toivoton lähtökohta yhteistyölle: Me ei haluta sinua tänne. No mitä he pelkäävät: No jos tulee oireita. Jos käy ettet sinä jaksa. Kun tämä ei ole jaksamisasia. Ei etenevä aivosairaus. KUn kohtausjakso on ohi ei kukaan edes uskoisi ettei tuo ole tavis. Se on selitetty sata kertaa. Kukaan ei tiedä miksi oireita joskus on joskus ei. Mitä tapahtuu jos oireita tulee? Kerron sen itse potilaille, sillä onhan heillä järki päässä, minä suutun kaikille joka sanovat että minun potilaillani ei ole... masentuneet, psykoottisetkin ihmiset ymmärtävät! Olen nähnyt sen itse! Päinvastoin se menee... eräskin vähän iäkkäämpi mies mietti hetken ja sanoi: "Mutta sittenhän tohtori ymmärtää". -oli vielä ikäluokkaa jolle lääkäri oli tohtori.
Ja jos huono aika alkaa, on vastuuntuntoista jäädä pois - se on selvää, ja niin teen.
Tämä on koettu ehkä' liian usein. Tulen työhön, edellisaamuna on ollut kohtaus, kukaan ei edes nähnyt paitsi yksi hoitajajoka tulee paikalle varttia vaille kahdeksan, kun menin sinne aina tuntia etuajassa, ennätin katsoa labrat, sanon hei, hän ei tervehdi, vaan huutaa: Katokkin ettei toistu, toista keraa ei ole oikeutta täällä tommosia saada, onko selvä!
"Tollasia ihmisiä ei saisi olla olemassakaan".
Ei sitä voi urputtaa, itkeä vain. MInä pidin niistä ihmisistä. Vielä kesällä tavattiin eläkkeelle jääneen oh:n mökillä ja nykyinen sanoi että olis tosi kiva taas tehdä yhteistyötäkin. Kun joku edes kertoisi mitä on tapahtunut. Totta; siitä sai vähän rahaa ja ostin niillä lääkkeet, tietty niillä ei ole niin väliä jos en mene työhön.
Kun tuo toistuu ja toistuu on lopulta ihan lamautunut. MInulle sai soittaa aina, työaikojen ulkopuolella, ja tiedän sen että potilaat piti minusta - ne nimittäin sanoi sen, minulle itselleni ja tiimille joista psykologi kertoi sen minulle. No, minä pidin heistä. Kovasti.
Tämä on Leenan syvän surun topic, ja jotakin jonka kanssa myös olen ymmälläni.En nimittäin ikinä saa kiinni siitä mitä he "pelkäävät" kun aina tehdään selväksi mitä-sitten-jos-on - kohtaus: Osastosihteeri tilaa taksin ja Leebna lähtee - ihan kuin jos Leenalla tai eenan lapsella olisi vatsatauti ja päiväködista soitettaisiin... moni joutuu tekemään niin! Mietin että mitä tätä nyt kertomaan, mutta nyt on niin, tämä saa nyt mennä vaikka Linnunradalle, saa mennä foorumille, saa jäädä ikuisuusarkostoon: Kukaan ei tiedä, kuinka suuri tuo murhe on. Lisäksi sinne ei ole kukaan haluamassa, vaikka lääkäritilanne on kovasti korjautunut täällä. Virkoja tietty on vähän sen perua kun sanottiin että nehän tekee pelkkää pahaa... Kyllä jotkut tekeekin. Muttei kaikki. Olenhän minä itsekin potilas.
