- Itsestäni on mukava mennä kirkkoon kun kukaan ei siellä pyri juttusille
Nuorena koin, että tarpeeksi usein kukaan ei tule juttusille.
Siihen kyllästyneenä sitten itse menin eri ihmisten juttusille.
Nyt jo niistä ajoista ikääntyneempänä koen samoin kanssasi uskonnollisissa tilaisuuksissa ja muissakin tapahtumissa: on mukavaa, jos kukaan ei tule juttusille. Jos tulee, niin ei se haittaa, vaan viihdyn hyvin, jos kukaan ei tule ainakaan kovin pitkästi juttusille.
Kesäisin menen nauttimaan erään nimeltämainitsemattoman herätysliikkeen juhannusjuhlille erääseen tiettyyn nimeltämainitsemattomaan kaupunkiin, jossa juhlat ovat joka vuosi.
Tunnen sieltä hyvin paljon mukavia ihmisiä. (Epämukaviin minulla ei ole oikein ollut kunniaa tutustua).
En kuitenkaan jaksa jäädä jorisemaan tuttujeni kanssa ja kertoilemaan aina kaikille samaa litanniaa siitä, että mitä kuuluu ja mitä ei.
Haluan kulkea rauhassa, katsella paikkoja ja käydä niissä seuroissa ja näyttelyissä, joissa mieli tekee.
Seuroja ja näyttelyitä kun saattaa olla samaan aikaan kovinkin monia, juhla-alueen eri puolilla.
Kun laitan aurinkolasit päälleni ja en ole huomaavinani ketään tuttua, saan olla rauhassa.
Jos liian suuri tuttava-"vaara" lähestyy, muutan kulkusuuntaani hivenen ja jälleen saan olla rauhassa omien ajatuxieni kanssa.
Pidän suurista tapahtumista ja siitä, että saan olla siellä yksin.
Tarvitsen jonkinalista sosiaalista yhteisöä ympärilleni, ja tämän sosiaalisuuden tarpeen tämä suuri ihmisjoukko täyttää.
Tarvitsen myös yksinäisyyttä, jonka taasen aurinkolasit takaavat.
Yksin-suuressa-joukossa, se on minun juttuni.