Olen myös näitä asioita paljon miettinyt ja jotain kokenutkin. Olin nuorempana masentunut (en kiireen vuoksi) ja on totta, ettei siinä tilassa paljoon pysty. Tehokkaat lääkkeet kun vielä toivat 15kg lisää painoa, toi se lisää mutkia matkaan, eikä siinä tilassa itseänsä niskasta nosta. Noita samoja kiloja minä vieläkin pudottelen.
En ole ollut kuin kymmenisen vuotta töissä, vähemmän kuin täällä moni, varsinaisessa "työelämässä" valmistumisen jälkeen 4 vuotta. Kiire on ollut kovaa muotia viime vuodet. Kokeilin itsekin kiireisenä olemista ensi alkuun valmistumisen jälkeen kun halusin olla tärkeä, mutta kun ei siitä mitään tullut, minä lopetin sen. Nyt en sitten tiedä mitä olen, nuori ja kiireetön, laiska varmaankin.
En kuitenkaan koe olevani täysin saamaton, vaikka sitä joskus epäilenkin (saan aikaiseksi käydä töissä, hoitaa lasta ja kotia, opiskella ja käydä täällä niittämässä hengen ravintoa). Kiire on ihmisten keskinäistä kilpailua. Viime vuonna kirjoitin siitä blogiinikin tarkemmin. (
Kiireen anatomiaa)
Sitten toinen asia, se varsinainen. Minä ajattelen, että yksi syy ihmisten pahoinvointiin töissä on arvoristiriita. Suomalaiselle työ on työtä, mutta kun organsiaatio-opit paljon tulevat kalvinistisesta ameriikasta, taitaa se ajattelu tulla työpaikoilla esiin myös. Toisaalla arvostetaan mahdollisimman pitkiä päiviä, toisaalla kotonaoloa. 8kk pikkutytön työssäkäyvänä äitinä tuntuu että jonkun mielestä sitä on aina väärässä paikassa.
Tämä on HYVIN keskeneräinen ajatus, jota olen viime viikkoina paljon puinut blogissanikin. Teiltä siihen varmasti saa hyvää vastakaikua. Mutta siis hankala on ihmisen "palvella kahta herraa", työtä ja kotia samaan aikaan nykyaikana. Ainakin joissain paikoissa. Ehkä.
