Kokous meni asiallisesti, mutta vaikeaa tilannetta se ei selvittänyt. Vaikeudet jatkuvat ja ollaan lähellä sitä pistettä että haenko työterveydestä unilääkkeitä vai sairaslomaa. Viime yönä unta tuli noin klo 1-4.30. Ei sillä ihan pärjää.
Ei sillä pärjää. Unenriistosta seuraa masennus, siksi se ei ole mikään harmiton asia. Se altistaa vaikka mille fyysisellekin sairastumiselle.
Niissä asiattomissa kokouksissa on se pulma, että sanotaan kiihdyttäessä sellaistakin, mitä kukaan lopulta ei tarkoita. Työnohjaajan se ainakin tarvitsisi. Kyllä sellaisista jää pitkäksi aikaa ikävä olo ja monille arvet sieluun.
Olen ollut niissä "käsitellään Leenan sairautta" kokouksissa sen verran usein.
Kumma kyllä, potilaat eivät ahdistu. Kokevat että "sittenhän tohtori ymmärtää" kun itselläkään ei ole kaikki priimaa.
Joskus on sanottu sen verran julmasti, että olen vain vapissut hiljaa. Muistan ne, mutta jokin kumma auttoi minua antamaan anteeksi -- ne tuntuvat kuin jollein toiselle tapahtuneilta. Mutteivät ne silloin olleet sitä. Ehkä se on auttanut, että en ollut sanojana, ne olivat basilaarikohtauksia. Milloin olin, on muisto paljon raskaampi.
Unen antavia lääkkeitä on hyviä, sellaisia jotka eivät jätä koukkuun. Mirtatsapiini pikkuannoksella on huitsin hyvä, eli puolikas pienimmästä tablettikoosta, samoin ketiapiini puolikas pienimmästä, niitä legurit itse käyttävät kun tulee tiimeissä jotakin kauheaa tai muu yliväsymys, nimittäin, sillä kehun. Nälkä niistä vähän kyllä tulee, mutta on syötävää joka ei lihota. Mutta kannattaa kokeilla viikonloppuna, niin huomaa ettei mene liian torkuksiin. Se kyllä usein väistyy. Sairasloma on hyvä jos väsyttää ja tarvitsee saada nukkua, mutta silloin herkästi työasiat pyörivät mielessä ja kynnys palata kasvaa korkeaksi.
