En oikein ymmärrä tuota "Nimikristillisyyttä", että mitä se sellainen oikein on? Nimittäin mielestäni kenenkään ei nykymaailmassa ole pakko olla kristitty vaan jokainen saa itse päättää vakaumuksestaan.
Jos taas joku esim. kokee käydä kirkossa, edes joskus, niin kai se hänelle jotain merkitsee. Ei meidän tehtävämme ole ruveta arvioimaan kenenkään uskon aitoutta, nimellisyyttä tai syvyyttä. Ei ole tarpeellista mittailla edes oman uskon määrää.
Jo pelkkä joulukirkkokin tai "herätysliikekristittyjen" silmissä vähäinen asia voi olla toiselle hyvin merkityksellinen.
Toivoisin että tämä jätettäisiin vapaaksi niin että se joka kokee olevansa kristitty, saisi olla vapaasti kristitty ja joka ei; -saisi olla vapaasti sitä mikä kokee olevansa. Kyllä se Jumala sitten aikojen lopulla oikeudenmukaisen perkuun toimittaa.
lempiajatukseni on, että pienellä, heikolla, mitättömällä, tuskin edes mainitsemisen arvoisella tai jopa olemattomalla uskolla omistetaan kaikki taivaan tavarat. Ihan kaikki yhtään niistä puuttumatta. Ei meidän uskomme ole oleellista tässä vaan armo joka meille tarjotaan. Kiitos olkoon Jumalan! Me emme sitä ansaitse itsessämme.