Keskustelu > Raamattupiirit

Hiljaista pohdiskelua

<< < (19/21) > >>

Melodious Oaf:
Minulle ei jostain syystä paholaisen tai pahuuden pohtiminen ole tähän mennessä ollut vahvimmin puhuttelevaa.

Melkein ajattelen sitä jonkinlaisena temperamenttierona tai sen suuntaisena ihmisten välillä. Joillakin on taipumus tai lahja nähdä vääryyttä, pahuutta tai tämänsuuntaisia asioita erityisen selkeästi ja vahvasti. Kuvittelisin että sitäkin kautta kulkee arvokkaita polkuja ja teitä.

Kun luin Kirkko & Kaupungin artikkelin tämän ketjun linkin vuoksi, heräsi ajatus, että joillekin taas tuollaiseen liittyvät jutut voivat olla enemmän haaste ja vaikeus, kun taas toisille ne voivat myötäillä jotakin luontaista ja tuntua melko selkeitä.

Totta kai omalla kohdalla ja omassa elämässä on vajavaisuutta ja muuta sen suuntaista, mutta minulle on ollut jollain lailla puhutteleva katsantokanta, että se mitä itse pitää huomionarvoisena tai itseltään erityisen huonona tai vahingollisena ei ollenkaan välttämättä ole oikeansuuntainen kuva siitä, mikä omassa toiminnassa tosiasiallisesti on eniten aiheuttanut haittaa, vaivaa tai kärsimystä. Tätä on itse asiassa lähes mahdoton selvittää.

Jos pitäisi maalata kuvaa siitä, miksi kristinuskossa puhutaan Saatanasta ja on langenneita enkeleitä ja muuta tällaista, mieleen nousee myös taide: Wes Andersonin Taivas Berliinin yllä -elokuvassa ohimennen todetaan hyvyyden olevan arkista ja ns. mitäänsanomatonta. Rauha ja se mitä se todella on ei kiinnosta ketään tai siitä ei saa todella sykähdyttävää ja evokatiivista kuvausta. John Miltonin runossa Kadotettu paratiisi useat paholaista tai helvettiä koskevat jaksot ovat erityisen vetoavia, kun taas Jumalalle on vaikea asettaa vuorosanoja tai tällaista ylipäätään on vaikea kuvata mitenkään.

Kuvataiteen näkökulmasta voisi sanoa että ilo tai hyvyys tai muukaan tällainen ei ole mikään yksi väri, vaan se syntyy ja tehdään kuvaksi kontrasteista.

Vielä viestin alkuun palatakseni: Ihmisten kirjossa vahvuudet ovat erilaiset. Jos esillä on tällainen kuva kontrasteista ja läsnä on langenneita enkeleitä sun muuta, ei jätetä käyttämättä sitä, miten se resonoi jollekin ja miten myös sitä kautta voi nähdä, ymmärtää, oivaltaa tai kokea jotakin olennaista.

Riitta-mummi:
Kiitän alkuun hiljaista pohdiskelijaa, Melodius Oaf´s !

Kävin läpi tämän keskustelu- ( ! )ketjun linkit ja ajattelen ehkä sinun tarkoittavan tätä :

Adolf Eichmann ja pahuuden arkipäiväisyys
Eichmann Jerusalemissa. Raportti pahuuden arkipäiväisyydestä herätti ilmestyessään 1963 suurta huomiota. Arendt kertoo kirjassa Adolf Eichmannin oikeudenkäynnistä Israelissa 1961.[2] Kirjan keskeinen väite on, että Eichmannia ja hänen kaltaisiaan rikollisia ei luonnehdi jokin poikkeuksellinen tai erityislaatuinen, muulle elämälle vieras pahuus. Pahuuden ongelma onkin päinvastoin juuri siinä, että Eichmannin tapaiset rikolliset ovat tavallisia ihmisiä, jotka sortuvat hirmutöihin ajattelemattomuuttaan seuratessaan byrokraattisia ja ”oikeita” sääntöjä.[2][6] Eichmannilta puuttui Arendtin mukaan moraalista mielikuvitusta – hän ei osannut pohtia tarkoin, mitä oli varsinaisesti tekemässä, eikä näin ollen myöskään kyseenalaistaa ylhäältä annettuja ohjeita. Näin Arendt haluaa suunnata eettisen huomion siihen, miten hyvän ja pahan välinen ero voi riippua varsin banaaleista arkielämän seikoista.lähde?

Nyt meille lähes kaikille on käynyt selväksi pahuuden valta Vladimir Putinissa. Mistä se saa ravintonsa ?
Ehkä kateudesta, ehkä menneisyyden haavoista, alemmuudentunteesta tai hekilökohtaisista pettymyksistä.

Uskontien alussa  ollessani viidesläisyyden parissa ja vieraillessani vapaissa suunnissa kysymys hyvän ja pahan olemuksista oli paljon enemmän esillä kuin nykyisessä hengellisessä kodissani körttiläisyydessä.
Silti, omakohtaiset kokemukset todistavat niiden selvän olemassaolon eri muodot ja ilmiöt.

Helluntailasuudessa puhuttiin Henkien erottamisen lahjasta. Sanottiin sen olevan tarpeellinen mutta harvinainen.
Tiedä häntä, onko minussa se vai liekö vain ns. HSP-ominaisuuden tuntemuksia.

Olen käynyt luterilaisen papin kanssa keskustelun tästä, sillä itseäni on jo kauan hiukan pelottanutkin tällainen 'näkeminen'. Ennakkoluuloja pappi oletti enimpien olevan. Mutta silti...

Oletan useimpien erottavan hyväluontoisen ihmisen ilkeästä ja pahansisuisesta tyypistä. Mitä heidän syvällä sieluissaan on, onkin salaisuus myös itselleen, useimmite.
...
Nämä vaikeat asiat on viisainta viedä kanssakäymiseen Vapahtajamme kanssa. Rukoilla että se hyvä, mikä minussa Häntä on, saisi elää , ja se saatanan olemus joka  tunkee sorkkansa mukaan kuolisi lopulta kokonaan ristin veren voimasta.

Melodious Oaf:
Kiitos pohdinnasta Riitta-mummille.

En ajatellut Eichmannia, vaikka se sopiikin tähän yhteyteen hyvin, vaan esimerkiksi tätä tietyn elokuvan kohtaa, jossa vanha kirjailija tai runoilija kirjastossa mietiskelee itsekseen saksaksi. Elokuva on suureksi osaksi tajunnanvirtaa, eikä tässä varmaan sinänsä ole järkeä, eikä puhuja varmaankaan vaikuta pelkästään sympaattiselta. Lainaan silti alle pienen pätkän suomenkielisestä tekstityksestä:


--- Lainaus ---Tarinointi suojaa minua
tämän ajan sekavuudelta -

ja säästää
tulevaisuutta varten.

Enää en aloita kaukaa
niin kuin ennen, - käy eestaas läpi vuosisatojen.

Enää osaan ajatella
vain päivästä toiseen.

Sankareitani eivät ole
enää soturit ja kuninkaat, -

vaan rauhan välineet, -
yhtä hyviä joka ikinen.

Kuivumassa olevat sipulit -
yhtä hyvin
kuin suon yli johtavat pitkospuut.

Kukaan ei kuitenkaan
ole vielä onnistunut -

virittämään rauhan eeposta.

Mikä kumma rauhassa on, -

kun se ei jaksa
innostaa pitempään -

ja kun siitä ei oikein voi kertoa?

Täytyykö minun nyt luovuttaa?

Jos luovutan, - ihmiskunta
menettää kertojansa.

Ja kun ihmiskunta
kerran menettää kertojansa, -
se menettää myäs lapseutensa.

Missä ovat sankarini?
Missä olette, lapseni?

Missä ovat minun ihmiseni, -
ne hidasälyiset, -

alkuperäiset?
--- Lainaus päättyy ---

Kohtaus oli jostain syystä minulle jäänyt mieleen ja koskettanut jollakin tavalla. Elokuva on siis nimeltään Der Himmel über Berlin.

Melodious Oaf:

--- Lainaus käyttäjältä: Melodious Oaf - 04.11.22 - klo:17:00 ---Kiitos pohdinnasta Riitta-mummille.

En ajatellut Eichmannia, vaikka se sopiikin tähän yhteyteen hyvin, vaan esimerkiksi tätä tietyn elokuvan kohtaa, jossa vanha kirjailija tai runoilija kirjastossa mietiskelee itsekseen saksaksi. Elokuva on suureksi osaksi tajunnanvirtaa, eikä tässä varmaan sinänsä ole järkeä, eikä puhuja varmaankaan vaikuta pelkästään sympaattiselta. Lainaan silti alle pienen pätkän suomenkielisestä tekstityksestä:

Kohtaus oli jostain syystä minulle jäänyt mieleen ja koskettanut jollakin tavalla. Elokuva on siis nimeltään Der Himmel über Berlin.

--- Lainaus päättyy ---

Riitta-mummi:
https://www.youtube.com/watch?v=_Zih4o6NLCc

Olen kyllä nähnyt tuon elokuva, ja muistan sen tehneen syvän vaikutuksen.
Näistä kuvista varmaa muutkin sen nähneet muistavat , mutta itse en muista yksityiskohtia.

En voi siis ryhtyä keskustelemaan tuosta.
...

Elokuva joka on minuun vaikuttanut on Babettes fiest.  Olemme siitä kauan sitten vähän Penan kanssa puhuneet ja Pena kiteytti Raamatun sanoin mikä siinä on niin puhuttelevaa. Ohjaaja on Gabriel Axel, ja suomalainen nimi on Ranskalainen ilallinen. Kokkaavana mummina nautin myös muusta annista paljonkin.

https://www.youtube.com/watch?v=vgO9v_7DaB4

Psalmi 23: 6

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu