Keskustelu > Seuratupa

kirkko ja valtio

<< < (2/5) > >>

Pena:
Tarkoitatko, että kirkko pitää kokoomuksen jotenkin vielä kiinni vanhoissa tunnuksissaan - koti, uskonto ja isänmaa - eikä päästä ihan kokonaan lipsumaan tuotanto, kulutus ja kilpailu -linjalle?

minttu:
Olen miettinyt asiaa työrauhan kannalta. Kirkolla olisi "yksityisyrityksenä" tietty vapaus keskittyä ydinosaamiseensa, kun ei tarvitsisi jatkuvasti puolustella asemaansa yleishyödyllisenä valtion jatkeena.

Minusta on kyllä melkoista idealismia väittää, että nimenomaan nykyisenkaltainen kirkon ja valtion yhteys estää yhteiskunnan syöksymisen yhä syvempään jumalattomuuteen. Se, onko Suomen lakikokoelmassa mainintaa ev. lut. kirkosta ei vielä tätä kansakuntaa pelasta.

Tässä hatarassa SWOT-analyysia (vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet, uhat) tavoittelevassa ketjussa voisi keskittyä myös visiointiin. Jos kirkko ja valtio erotetaan totaalisesti, mitä mahdollisuuksia kirkolle avautuisi? Millainen olisi paras mahdollinen kirkko erottamisen jälkeen? Siis: unelmakirkkosi?

Aina joskus mietin, millaista olisi olla seurakunnassa, joka olisi vain muutaman sadan ihmisen kokoinen (siis srk=kirkko). Millaista olisi, jos byrokratiaa olisi vain murto-osa siitä, mitä nykyään. Eli hyppäsin tästä "kirkko eroon valtiosta"-ajatuksesta suoraan ajatukseen, että keskushallittu kirkko liittyy tähän valtiolliseen yhteistyöhön (ja toisenlainen malli voisi olla sitten tämä paikallissrk-ajattelu).

rami:
Vasenkätisen huoli mustien autojen sisälle pöhöttyvästä kirkosta on nähdäkseni sama kuin mistä Lutherin toiminta aikanaan alkoi. Kirkko ei saa perustella itseään kulttuurisesti tärkeänä instituutiona tai kansallisen identiteetin ylläpitäjänä. Kulunutta sanontaa käyttäen, kirkon on oltava vanhan Kristuksen opin lähetys maailmassa. Luulen, että meidän on mietittävä erokysymystä punnitsemalla kumpi on pahempi, yhteiskunnallinen inho ristin pahennusta kohtaan vai erosta syntyvä eristäytymisen vaara.
 
Vallan turmelevasta vaikutuksesta tuskin pääsee irti verotusoikeutensa menettänytkään kirkko. Eikä erolla saavutettavista muistakaan hyödyistä ole varmuutta. Ehkäpä kuitenkin yksi käenpoika olisi poissa. Näyttää nimittäin siltä, että tällä hetkellä valtiosidonnaisuus aiheuttaa luterilaisuudelle hallaa lähinnä 1970-luvun alussa käyttöönotetun vaalijärjestelmän muodossa. Seurakunnan edustuspaikat jaetaan usein kirkon opin kannalta toisarvoisten poliittisten sitoumusten pohjalta. Mikä sopii valtiolle, ei sovi kirkolle. Eikö kirkollisvaaliryhmittymät pitäisi muodostua Kristuksen opin tulkintojen ympärille?

Mikään uusi juttuhan tämä erokysymys ei ole. Tuota vaalijärjestelmäasiaakin tulin miettineeksi luettuani tuoretta, mutta jo yli 30 vuotta vanhaa Kuopion matalakirkollisen piispan tekstiä. Hänen mukaansa kirkon ongelmia on punnittava rakkaan läheisemme sairauksina. Piispakin tuntui tulevan ulos autostaan ilman sauvaansa: "Kirkon olisi suoritettava tehtäväänsä täällä maailmassa vähässä uskollisena, nöyryydessä ja vaatimattomuudessa. Sanomaa on kuljetettava niin, että Herran pienimmätkin voivat ottaa sen vastaan. Tähti ei johdata palatsiin vaan seimelle."

Teme:
Hmm... no sitä on tullut sen verran monta vuotta oltua vapaakirkossa, että tiedän hyvin niin hyvät kuin huonot puolet pienuudesta. Ehdottomasti suurin ongelma on resurssit. Eli miten hoidetaan kirkon nykyiset tehtävät, jos vain murto-osa nykyisestä kuuuluu siihen? Diakonia on minusta yksi arvokkaimpia kirkon piirteitä. Heti kun mennään vapaisiin suuntiin, sen määrä putoaa radikaalisti. Usein rahat menevät ihan siihen perustoimintaan eli parin työntekijän palkkaan ja rakennuksen ylläpitoon. Kaikki ylimääräinen pitää tehdä vapaaehtoisin voimin.

Mitä sitten vapaaehtoisvoimin tehtävä työ käytännössä tarkoittaa? Kaikki sellainen työ, johon ei löydy jotain oman aikansa uhraajaa, jää pois. Ensin pitää ruoskia joku siivoamaan rakennusta.

Nykyinen hengellisestä painostuksesta melko vapaa ilmapiiri joutuisi muuttumaan erittäin radikaalisti. Jokainen kymmennys olisi kirkon perustoiminnalle elintärkeä. Eli siis todellakin papin pitäisi osata ja uskaltaa saarnata:"Kymmenesosa tuloistasi kuuluu Jumalalle! Joka paljon kylvää, hän paljon niittää siunausten pellosta. Ja tähän ei kuulu vain tulot, vaan sinun on uhrattava myös ajastasi Jumalan seurakunnan rakentamiseen!"

Teme

Hheikki:
Toisaalta kansankirkossa on hyviäkin puolia: korkeatasoisen koulutuksen saaneet perheneuvojat ja diakonit tekevät hienoa mielenterveys- ja sosiaalityötä - kristillisen etiikan pohjalta ja asiakasta kunnioittaen. Pohjoismainen yhteiskuntamallimme on paljon velkaa luterilaiselle tolkkupäisyyttä ja lähimmäisvastuuta korostaneelle, kahden regimentin välisen eron (ajoittain) ymmärtäneelle ja (ajoittain) lahja-armosta kertoneelle kansankirkolle.

Entä jos luterilaisuus väistyy? Mikä täyttää tyhjiön? New age-terapialahkot, hurmoslahkot, city-shamanismit, karismaattis-evankelikaalinen Christian Right, saammeko amerikkalaistyylisen cultural warin Suomeen...

Toisaalta tekisi mieli ottaa piispoilta mustat autot pois ja mennä väkisin niihin tuomiokapituleihin ja konsistooreihin ja tempoa ovet auki - paloi ovenpielen liikennevaloissa mikä väri tahansa. Viimeisten valtarakenteiden hajoaminen olisi ehkä tarpeen: köyhtyneenä, valtansa menettäneenä ja pilkattuna Suomen kirkko vain seuraisi Kristuksen Jeesuksen esimerkkiä!

Niin, tai ehkä se ei ole ollut haitaksi, että itämaiseen uuskulttiin yhteyksiä pitänyt, joogameditaatiota harrastanut ja gurunsa edessä kontannut kulttuuriministerimme on saanut edes eduskunnan avajaisjumalanpalveluksissa lukea Raamattua. Hyvä että ainakin silloin.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta