Yritin erottaa sellaisen syntymäsäikkyjen pelon, arkailun ja käyttäytymismallien mukaan käyttäytymisen joka on enemmän tätä: ei sovi sanoa, ollaanpa nätisti. Meillä näennäisesti rohkeilla, vilkkailla ihmisillä on monasti näistä ja arkuudestakin kysymys.
Viha on minusta jotain aivan muuta.
Leena ei kerro mitään vaikka se olisi muussa kuin lääkärintyössä kuultua... se vain laajeni siten... vaikka tässä taisi kyllä olla kysymys siitä että Leena harrastaa teemaa...
Mutta itse aiheesta: Joskus vilkkaus ja spontaanius on olennainen piirre ihmistä HUOLIMATTA siitä että hän myös jännittää ja on aika arka. Se vilkkaus tulee vain kuin läpi, se on siinä määrin voimakas piirre, että kun ihminen kääntää selkänsä itselleen niin siinä hän jo on ja juttelee ... eli hetki valvomattomuutta ja taas mentiin... mutta tällaiset kyllä on helpohkoa myös vaientaa ja pelästyttää, ja loukata syvästikin, sillä ihminen on tällöin vähän kuin vereslihalla kuitenkin. Ei siihen liity automaattisesti vihaa, todellakaan.
Joskus ihminen alkaa höpöttää ollessaan hämmentynyt - siis, vastaavasti, kun toinen menee ns. kipsiin ja on ihan vaiti, eikä hämmennykseenkään liity automaattisesti vihaa, ei edes pelästymistä.
Joku alkaa nauraa hämmentyessään, ja se on ehkä hankalinta. Itselläni on hieman tätä vikaa, olin kerran aivan hirveän nolo, kun päivystin terveyskeskuksessa, ja yhtäkkiä vain väsyneenä en saanut päähäni suomen kielellä, mikä on bronchus, siis keuhkoputki. Meillä käytettiin vielä tuota latinan sotkua koulutuksessa niin, että se varmaan unohtuu viimeiseksi jos alzheimerin tauti iskee... hirveää... minä nauraa kätkätän, potilas on siinä keuhkoputkentulehduksessa ja minä vain en osaa selittää sitä meidän yhteisellä äidinkielellämme- Olin tosissani vain hämmentynyt siitä, etten muista niin tuttua sanaa, ja se purkautui nauruna. Oli äkkiä muitakin affekteja paikalla, saatte uskoa, mutta jotenkin siitä selvittiin...
