Neljän lapsen isänä olen sitä mieltä, että se on kiinni pedagokiikasta ja opettajan osaamisesta. Olen nähnyt luokan, jossa poikien keskiarvo oli yli numeron tyttöjä parempi, kun oli hyvä opettaja. Poikien opettaminen ja motivoiminen on paljon vaikeampaa kuin tyttöjen, mutta hyvän työn tulos on palkitseva.
Seppos, toivottavasti tuossa nyt on vaan lapsus, tarkoitan että "poikien keskiarvo oli yli numeron tyttöjä parempi, kun oli hyvä opettaja". Että siis hyvän opettajan kriteeri on se, että hän saa pojille paremman keskiarvon kuin tytöille? No, en nyt usko, että noin ihan oikeasti ajattelet, vaan että kyseessä oli kyseinen opetusmetodi oli vain pojille parempi.
Mitä pahaa siinä on sitten, että tytöt pärjäisivät koulussa? Pitääkö tässäkin poikien olla parempia? Tasa-arvo on tietty ihanne, mutta kun sellaiseen ei varmaan ikinä koulumenestyksessä päästä, niin on turha arvottaa opettajan pedagogisia taitoja sen perusteella, että kummat pärjäävät paremmin, tytöt vai pojat.
On totta, että yhdenlainen opetus sopii yhdelle ja toisenlainen toiselle, mutta mikä sitten on se "oikea totuus"? Täytyy muistaa, että kompromisseja on jatkuvasti tehtävä, kun luokkakoot ovat suuria ja mukaan mahtuu aina pari erityisoppilasta ja pari tosi lahjakasta ja pari häirikköä ja pari kilttiä ja pari maahanmuuttajaa ja pari niitä ja näitä. Ei ole olemassa varmaan yhtä tapaa opettaa, joka olisi kaikkien kannalta sopiva.
En sitä osaa sanoa, miksi tytöt ehkä yleisesti ottaen ovat tunnollisempia tekemään läksyt ja tehtävät, mutta ei kai heitä siitä saa rankaista? Välillä tuntuu, että koulutusta viedään jatkuvasti eteenpäin vain niiden ehdoilla, jotka eniten huomiota vaativat ja opettajan resursseja vievät. Siinäpä meille opettajille haastetta, jotta osataan olla tasapuolisia kaikille oppilaille yhä epästabiileimmissa luokkaympäristöissä.