Uskoisin, että laupeus on yksi Jumalan monista ominaisuuksista.
Todellinen laupeus riisuu aseista.
Se lähes mykistää, kun sitä kohtaa.
Se on mielestäni niin kokonaisvaltaista hyväksymistä ja toisen ihnisen arvostamista.
Siihen ei liity kovaa vaatimusta muuttua vaan että toinen ihminen saa olla siinä, armahtavassa ilmapiirissä, joskus taakkoineen ihan ilman ensimmäistäkään vaatimusta ja vaadetta.
Uskoisin, että sellaisesta kohtaamisesta jää melkoinen muistijälki joka kantaa ihmistä eteen päin.
Siinä luulen, on Vapahtaja mukana kohtaamisessa ja kuinka armollinen hän onkaan...sovittanut ihmiset, minutkin...isän Jumalan kanssa, joka on pyhä.
Se, mihin laki ei kyennyt, sen Jeesus teki täydellisesti.
Armo on aivan vallankumouksellinen ja niin mahdottoman hyvä asia, että joskus se saa ihan sanattomaksi (vaikka edelleen taas tässäkin ketjussa paljon käytän sanoja, mutta näin ajattelen)
Ihmeellinen laupeus kohtaa ihmistä Taivaasta käsin.
Mikään ei vedä vertoja sille laupeudelle.
Ja jos rahtusenkaan verran saisin olla Vapahtajani jalkain juuressa oppia saamassa.
Ja jospa olisi sen verran vielä muistia että osaisi jotain laittaa käytäntöönkin.
Lähimmäisiä varten.
Riitta ja Eero nyt kovasti minua inspiroivat ja laittavat aivonystyröitä liikenteeseen.