Miten olette omasta mielestänne oppineet antamaan paremmin anteeksi? Olisin kiitollinen konkreettisista vinkeistä, koska minä en pääse irti kokemistani vääryyksistä tms. sitten millään - jauhan ja jauhan enkä saa rauhaa. Onko joku muu (ollut) samassa tilanteessa ja miten olette oppineet OIKEASTI antamaan anteeksi, ei vain sanatasolla? (Osaan minäkin sen sanan sanoa.)
Mulla on auttaneet monet jutut: minuun kohdistunut rakkaus, joka on korjannut vanhoja rikkinäisyyksiä - mutta sitä ei voi ottaa tai ansaita, eli ei kai suositellakaan "lääkkeeksi", kun se ei ole omassa vallassa.
Jostain olen saanut voimaa huomata, että anteeksiantamattomuus katkeroittaa itsen ja siitä on noussut halu taistella sitä vastaan, että jonain päivänä tajuaa olevansa katkera vanhus. Tai aikuinen. Loppu on sellaista pitkää puurtamista, että joka tilanteessa yrittää vaalia sitä hyvyyttä, jota on itse saanut osakseen, kuin hentoa kasvia sielussaan, ja suojella sitä katkeroitumisen kuristajaköynnöstä vastaan. Usein ei onnistu, mutta joskus.
Puhuminen toisille auttaa selvittämään omia ajatuksia ja tunteita: miksi mulla on paha olo, mitä minulle on tarkkaan ottaen tehty ja miltä se minusta tuntuu. Viisailta ihmisiltä saa myös palautetta, eikä ajatukset kierrä enää niin suljettua kehää.
Kun pahin tunnemyrsky on käyty läpi, voi yrittää pohtia, miksi toinen oli niin ilkeä ja paha minulle, mitä heikkoutta ja vajavaisuutta hänessä on, jonka takia piti kohdistaa se minuun. Ehkä taustalta löytyy jotain sellaista pahaa, mitä hänelle itselleen on tehty, ja silloin voi edes vähän samastua toisen asemaan ja nähdä yhteyksiä siellä, mikä ensin näytti mielivaltaisuudelta.
Vähän aikaa sitten oli semmoinen tilanne, että yksi ihminen kohtelia minua miten sattui ilman mitään syytä, käveli ylitseni niin että jäin vain haukkomaan henkeäni. Eikä tajunnut itse tilannetta yhtään. Itkin ja puhuin ystäville, ja sattumalta yksi ystävä tunsi tämän ihmisen ja tiesi kertoa, että sillä on ollut elämässä tosi vaikeaa ja ettei se ole ihan kasassa (lievästi ilmaistuna). Heti oli helpompi olla, kun tajusin, ettei sen ihmisen käytös ollut mitenkään itse ansaittua tai normaalia, vaan sen omaa pienuutta ja katkeruutta. Vaikka antaisikin anteeksi, ajattelen ettei kaikkien kanssa tarvitse olla kaveri: minä ainakin aion pysytellä ko. henkilöstä mahdollisimman etäällä itseni suojelemiseksi, vaikken kaunaa kannakaan. En vain halua joutua enää samanlaiseen tilanteeseen.