Kirjoittaja Aihe: Päivän teksti vol 13  (Luettu 22311 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16860
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Päivän teksti vol 13
« Vastaus #105 : 10.11.12 - klo:21:17 »
                     24. sunnuntai helluntaista

Kahden valtakunnan kansalaisena

Kristityn oikea isänmaa on taivaassa. Kuitenkin hän on samalla maallisen yhteiskunnan jäsen ja vastuussa siitä. Kristityt rukoilevat valtiovallan puolesta ja noudattavat sen lakeja ja velvoitteita. Yhteiskunta kuuluu Jumalan asettamaan elämänjärjestykseen, joka suojelee ja palvelee ihmiselämää. Maallinen esivalta saattaa kuitenkin irtaantua Jumalasta. Silloin syntyy tilanteita, jolloin se toimii Jumalan tahtoa vastaan loukkaamalla ihmisarvoa tai estämällä evankeliumin vapautta. Tällöin kristittyjen pitää sekä yksilöinä että yhteisönä seurata Jumalan sanaan sidotun omantunnon ääntä.
                
Ensimmäinen lukukappale

Dan. 2: 31-41, 44

Daniel puhui kuninkaalle:
    "Sinä katselit, kuningas, ja edessäsi oli suuri kuvapatsas. Patsas oli korkea, ja sen loisto oli suunnaton. Se oli sinun edessäsi, ja sen muoto oli kauhistava. Se patsas oli tällainen: pää puhdasta kultaa, rinta ja käsivarret hopeaa, vatsa ja reidet pronssia, sääret rautaa, jalat osaksi rautaa, osaksi savea. Sitä katsellessasi lähti käden koskematta vierimään kivi. Se osui patsaan jalkoihin, jotka olivat rautaa ja savea, ja murskasi ne. Niin murtuivat yhtä lailla rauta, savi, pronssi, hopea ja kulta, ja niistä tuli kuin ruumenia kesäisellä puimatantereella, ja tuuli kantoi ne pois, eikä niitä löytynyt mistään. Ja kivestä, joka oli osunut patsaaseen, tuli suuri vuori, ja se täytti koko maailman. Tämä oli uni, ja nyt kerromme kuninkaalle sen selityksen.
    Sinulle, kuningas, kuninkaiden kuningas, on taivaan Jumala antanut valtakunnan, vallan, voiman ja kunnian. Hän on myös antanut kaikkialla valtaasi ihmiset, maan eläimet ja taivaan linnut ja tehnyt sinut niiden herraksi. Sinä olet kultainen pää. Mutta sinun jälkeesi nousee toinen valtakunta, vähäisempi kuin sinun, ja sitten kolmas valtakunta, pronssinen, joka on hallitseva koko maailmaa. Vielä on tuleva neljäs valtakunta, luja kuin rauta, ja niin kuin rauta murskaa ja särkee kaiken ja niin kuin rauta rikkoo, niin se on murskaava ja rikkova kaikki muut.
    Se, että näit jalkojen ja varpaiden olevan osaksi ruukkusavea ja osaksi rautaa, tarkoittaa, että tämä valtakunta on oleva jakautunut mutta siinä on raudan lujuutta, niin kuin näit rautaa olevan ruukkusaven seassa.
    Noiden kuninkaiden aikana on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka ei ikinä tuhoudu, eikä sitä valtakuntaa anneta toiselle kansalle. Se murskaa lopullisesti kaikki nuo valtakunnat, ja se pysyy ikuisesti."
                         
Toinen lukukappale

Room. 13: 1-7

Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat rangaistuksensa. Ei sen, joka tekee oikein, tarvitse pelätä viranomaisia, vaan sen, joka tekee väärin. Jos siis tahdot elää pelkäämättä esivaltaa, tee oikein! Silloin saat siltä kiitosta. Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen. Siksi on suostuttava esivallan alaisuuteen, ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta. Sen vuoksi te verojakin maksatte, sillä viranomaiset ovat Jumalan palveluksessa, kun he hoitavat tehtäviään. Antakaa jokaiselle se, mikä hänelle kuuluu: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia.
                           
Evankeliumi

Matt. 17: 24-27

Kun he saapuivat Kapernaumiin, tuli Pietarin luo temppeliveron kantajia, jotka sanoivat: "Kai teidän opettajanne maksaa temppeliveroa?" "Maksaa kyllä", hän vastasi. Kun hän meni sisälle taloon, Jeesus ehätti kysymään: "Mitä mieltä olet, Simon? Keiltä tämän maailman kuninkaat perivät tullia ja veroa, omilta lapsiltaan vai vierailta?" "Vierailta", vastasi Pietari. Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Lapset ovat siis vapaat. Mutta miksi suotta suututtaisimme heidät? Mene järvelle ja heitä onki veteen. Ota ensimmäinen kala, jonka vedät ylös, ja avaa sen suu. Siellä on hopearaha. Ota se ja maksa heille sekä minun että itsesi puolesta."
                                   

Minua on pyydetty lukemaan huomenna tekstit. Onpahan erikoinen vanhan testamentin teksti.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa Pirska

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6624
  • Vihaaja
Vs: Päivän teksti vol 13
« Vastaus #106 : 10.11.12 - klo:21:18 »
Minua on pyydetty lukemaan huomenna tekstit. Onpahan erikoinen vanhan testamentin teksti.

Samaa minäkin ajattelin.
Vielä, Herra, kutsut meitä,
Vielä sanas saarnataan.

Poissa malla

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15518
Vs: Päivän teksti vol 13
« Vastaus #107 : 11.11.12 - klo:13:14 »
Joel 2: 1 Puhaltakaa pasunaan Siionissa, toitottakaa torvia minun pyhällä vuorellani. Jokainen maan asukas on vapiseva, sillä Herran päivä tulee. Niin, se on lähellä:

Poissa malla

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15518
Vs: Päivän teksti vol 13
« Vastaus #108 : 12.11.12 - klo:14:52 »
1. Piet. 2:2
   
ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen,
3 jos "olette maistaneet, että Herra on hyvä".

Poissa Pirska

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6624
  • Vihaaja
Vs: Päivän teksti vol 13
« Vastaus #109 : 12.11.12 - klo:15:05 »
Minun ajatukseni ovat rauhan
eivätkä tuhon ajatuksia:
minä annan teille
tulevaisuuden ja toivon.
Jer. 29:11 

Biblia 1776 (vähän pidemmästi)

Sillä minä kyllä tiedän, mitkä teistä minun ajatukseni ovat,
sanoo Herra: rauhan ja ei murheen ajatukset;
että minä olen antava teille sen lopun, jonka te toivotte.
                                                                                 
Vielä, Herra, kutsut meitä,
Vielä sanas saarnataan.

Poissa malla

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15518
Vs: Päivän teksti vol 13
« Vastaus #110 : 13.11.12 - klo:18:46 »
1. Tessalonikalaiskirje 5:
5 sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia.
6 Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit.

Poissa Pirska

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6624
  • Vihaaja
Vs: Päivän teksti vol 13
« Vastaus #111 : 13.11.12 - klo:22:51 »
Mahtailijoille minä sanon: "Älkää mahtailko!"
ja jumalattomille: "Älkää ylvästelkö!
Älkää korottako itseänne,
älkää puhuko röyhkeästi ja uhmaillen."

Ps. 75:5-6 

Minä sanoin öykkäreille: älkäät niin kerskatko,
ja jumalattomille: älkäät vallan päälle haastako.
Älkäät niin pahoin haastako teidän valtanne päälle:
älkäät puhuko niin niskuristi,

Biblia 1776
Vielä, Herra, kutsut meitä,
Vielä sanas saarnataan.

Poissa malla

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15518
Vs: Päivän teksti vol 13
« Vastaus #112 : 15.11.12 - klo:12:23 »
Ps. 17:7
   
Osoita ihmeellinen armosi, sinä, joka pelastat vihamiesten vallasta ne, jotka turvaavat sinun oikeaan käteesi.

Poissa Pirska

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6624
  • Vihaaja
Vs: Päivän teksti vol 13
« Vastaus #113 : 15.11.12 - klo:19:14 »
Herra vahvistaa sinun porttiesi salvat,
hän siunaa ne, jotka asuvat keskelläsi.

Ps. 147:13  

Sillä hän tekee lujiksi sinun porttiesi salvat;
hän siunaa sinun lapsesi sinun keskelläsi.

Raamattu 1933/38   

Sillä hän vahvistaa sinun porttis salvat,
ja siunaa sinussa sinun lapses.

Biblia 1776 

Han gör bommarna för dina portar starka
och välsignar ditt folk där inne.

På svenska   

For he has strengthened the bars of your gates.
He has blessed your children within you.

World English Bible   
Vielä, Herra, kutsut meitä,
Vielä sanas saarnataan.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16860
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Päivän teksti vol 13
« Vastaus #114 : 15.11.12 - klo:19:53 »
Etwas mehr Luther 1912

147.13 Denn er macht fest die Riegel deiner Tore und segnet deine Kinder drinnen

Luther 1545

147.13 Denn er macht feste die Rigel deiner Thor / Vnd segenet deine Kinder drinnen.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa malla

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15518
Vs: Päivän teksti vol 13
« Vastaus #115 : 16.11.12 - klo:13:23 »
Roomalaiskirje 12:
17 Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä.
18 Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa.

Poissa Pirska

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6624
  • Vihaaja
Vs: Päivän teksti vol 13
« Vastaus #116 : 16.11.12 - klo:13:46 »
Minä ylistän iäti Herraa,
laulan kiitosta Jaakobin Jumalalle.
Hän murtaa jumalattomien mahdin,
mutta vanhurskas kohoaa kunniaan.
Ps. 75:10-11     
Vielä, Herra, kutsut meitä,
Vielä sanas saarnataan.

Poissa Pirska

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6624
  • Vihaaja
Vs: Päivän teksti vol 13
« Vastaus #117 : 17.11.12 - klo:09:29 »
                  Valvomisen sunnuntai

Valvokaa!

Valvomisen sunnuntai on kirkkovuoden viimeistä edellinen sunnuntai. Tämän sunnuntain sanoma korostaa hengellistä valvomista ja Kristuksen paluun odotusta. Väsymisen ja välinpitämättömyyden vaara on suuri. Ihminen kotiutuu helposti tähän maailmaan ja unohtaa, ettei hän elä täällä pysyvästi. Kristityn tulisi olla joka hetki valmis lähtemään tästä elämästä. Valvominen ei kuitenkaan ole voimia kuluttavaa jännitystä vaan turvallista luottamusta siihen, että Jumala vie meissä aloittamansa hyvän työn päätökseen. Jumalan lupauksen mukaisesti kristityt odottavat »uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee» (2. Piet. 3: 13).
                     
Ensimmäinen lukukappale

Ps. 94: 8-15

Milloin te mielettömät tulette järkiinne?
Te tyhmistä tyhmimmät! Miettikää vähän.
Hän, joka on luonut korvan -
hänkö ei kuule?
Hän, joka on tehnyt silmän -
hänkö ei näe?
Hän, joka opettaa kaikkia ihmisiä,
hän, joka ohjaa maailman kansoja -
hänkö ei rankaise?
Herra tuntee ihmisten suunnitelmat:
ne raukeavat tyhjiin.
Hyvä on sen osa,
jota sinä, Herra, kasvatat
ja jolle sinä opetat lakiasi.
Pahana päivänä sinä varjelet häntä,
kun hauta jo aukeaa
sille, joka rikkoo lakiasi.
Herra ei hylkää omiaan,
ei hän jätä kansaansa.
Oikeus tulee jälleen voimaan,
rehellisyys palaa ihmisten sydämiin.
                     
Toinen lukukappale

1. Tess. 5: 2-11

Te tiedätte itse aivan hyvin, että Herran päivä tulee kuin varas yöllä. Juuri kun ihmiset sanovat: »Kaikki on hyvin, ei mitään hätää», tuho kohtaa heidät äkkiarvaamatta niin kuin synnytyspoltot raskaana olevan naisen, eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, ystävät, ette elä pimeydessä, eikä tuo päivä pääse yllättämään teitä kuin varas. Te kaikki olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yölle emmekä pimeydelle. Emme siis saa nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina. Ne, jotka nukkuvat, nukkuvat yöllä; ne, jotka juovat, ovat juovuksissa yöllä. Mutta meidän, jotka kuulumme päivälle, on pysyttävä raittiina: meidän on pukeuduttava uskon ja rakkauden haarniskaan ja otettava kypäräksemme pelastuksen toivo. Jumala ei ole tarkoittanut, että saisimme osaksemme vihan vaan että pelastuisimme Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan, olimmepa valveilla tai kuoleman unessa. Rohkaiskaa ja vahvistakaa siis toinen toistanne, ja niinhän te teettekin.
                                  
Evankeliumi

Matt. 24: 36-44

Jeesus sanoi opetuslapsille:
    »Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään.
    Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa. Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.»
                          
Vielä, Herra, kutsut meitä,
Vielä sanas saarnataan.

Poissa malla

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15518
Vs: Päivän teksti vol 13
« Vastaus #118 : 17.11.12 - klo:17:56 »
Jesaja 61:
10 Minä iloitsen suuresti Herrassa, minun sieluni riemuitsee minun Jumalassani, sillä hän pukee minun ylleni autuuden vaatteet ja verhoaa minut vanhurskauden viittaan, yljän kaltaiseksi, joka kantaa juhlapäähinettä niinkuin pappi, ja morsiamen kaltaiseksi, joka on koruillansa kaunistettu.

Poissa Mansipaani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1756
Vs: Päivän teksti vol 13
« Vastaus #119 : 18.11.12 - klo:11:30 »
Luin huvikseni joitain päivän tekstinkohtia Raamattu.uskonkirjat.net sivustolta verraten eri Raamatun käännöksiä. Jostain kumman syystä ikivanha Biblia 1776 kolahti eniten suorasukaisuudessaan ja "palavuudessaan". Pitää alkaa selata nettikauppoja, jos sellainen vielä löytyisi uutena painoksena. Ainakin lestadiolaiset ja rukoilevaiset sitä käyttää. Myös se kieli kiinnostaa kovasti, sitä voisi lukea rinnakkain uudemman painoksen kanssa.