Saako körttiläinen uskoa?

[seppos]

Mutta Jeesus on hyvä. Siksi uskon, että lähellä kuoleman rajan, näen lempeät kasvot Vapahtajan.

Tuossa toivossa useimmat meissä elää. Me vaan emme kutsu sitä pelastusvarmuudeksi. Erot ovat pieniä eikä tehdä niistä suuria. Ne on Herran huomassa. Me molemmat olemme tottuneet sanomaan sen omalla tavallamme ja se tuntuu meistä parhaalta. Oikeassa emme väitä olevamme emme lioin väärässä. Hyväksykäämme toisemme puutteineen ja jättäkäämme Herralle, niin on helpompi elää.

Kuten tuossa alla lukee, en ole teologi vaan ihan päinvastaista.

[TeppoV]

Tuossa toivossa useimmat meissä elää. Me vaan emme kutsu sitä pelastusvarmuudeksi. Erot ovat pieniä eikä tehdä niistä suuria.

Itse asiassa minäkin vierastan pelastusvarmuudesta puhumisesta koska mielestäni usko pelastusvarmuuteen on itse asiasssa vain uskoa Jeesukseen. Tarkoitan siis, että pelastusvarmuuteen ei sinänsä pidä uskoa ja luottaa ja siihen tarttua, vaan Jeesukseen, joka on Raamatussa luvannut pelastaa syntisen ihmisen.

[Viisveisaaja]

En tiedä onko Teppo v ästä samoin kuin minusta todella uutta tämä körttien ajattelutapa. Olen kyllä iloinnut ja oudoksunut sitä ihan niinku paljon.
 Kun tulee jostain herätysliikkeestä ja tapaa tälläistä aivan erilaista ajattelevaa ja miettivää ja erilaisia näkökulmia tarkastelevaa porukkaa joka ei edes suutu millään. Vaan kun joku tokaisee, että kyllä teillä pitäisi olla ilo pelastusvarmuudesta kuten meillä, he vaan tokaisevat. Hyvä että sinulla ja teillä on. Se sallittakoon. Sitten lisää toista ja hänen uskoaan kiitellään ei lähdetä vänkäämislinjalle.
Eikä aleta puollustelemaan jyrkästi. Parempi huonompi...
Siis körtit on outoja.

Tulee mieleen se kun ensikerran elämässäni menin hengelliseen kokoukseen. Tuntui kuin olisi astunut toiselle planeetalle.
Ihmiset olivat iloisia ja salaperäinen usko oli ihmisillä sitä ei nähnyt, mutta koko ilmapiiri oli erilainen mihin olin koskaan törmännyt.
Puheesta en tajunut mitään.
Päätin että tästä touhusta otan selvää ja tulin sitten kääntymykseen tai mihin tulinkin sitten myöhemmin.

Samanlainen ihmeellinen on körttien usko tai ajattelutapa vai miksi sitä kutsuisi. Kun kysyy millainen on körttien usko saa vastaukseksi, Sellainen odottava ja kaipaava tai sureva.
Ota siitä nyt selvää.
Herätyskristillisyydessähän kerrotaan ja todistetaan kuinka ollaan tultu uskoon.
 
Sitten tämä outo onko se kaikensalliva. vai miksi sitä kutsuisi tapa. Kellään ei ole oikein ehdotonta kantaa mihinkään, tai jos on niin annetaan toiselle vapaus olla erimieltä, vaikka omasta mielestään hän onkin väärässä.
 Tossa joku kirjoitti, että häntä hermostuttaa, että ei saa veljessodasta puhuakkaan. Minusta aika körttimäisesti lausahdettu.

Körrtien suhtautuminen on kuin Ranskassa jos ajaa kolarin. Siellä tullaan ulos autosta ja ihmisiä tulee ympärille ja kaikki alkaa kättelemään toisiaan ja kolaroijat pussaille poskille toisiaan. Eli niinku ihan päin vastainen kuin luulisi.
 
Olen kyllä tosi iloinen kun löytyi tämä körtti porukka. Kyllä siinä on hienoa kun ihminen tulee pieneksi.
 
Varmaan Teppo v samoin kuin minä ollaan aika ulkona, körttien tavasta uskoa ja kaitpa se joskus selviää? :-?

[Progressor]

Taitaa olla niin, että jos ymmärtää körttiläisen uskon idean, niin on itsekin enemmän tai vähemmän körtti.

[TeppoV]

Herätyskristillisyydessähän kerrotaan ja todistetaan kuinka ollaan tultu uskoon.

Ja körttiläisyydessä ei edes saa tulla uskoon...tai ainakaan kertoa siitä mitään.

[TeppoV]

Taitaa olla niin, että jos ymmärtää körttiläisen uskon idean, niin on itsekin enemmän tai vähemmän körtti.

Toivottavasti körttiläisen uskon idea ei ole selalinen, että salaa sydämessä kehuskellaan sillä, kuinka nöyriä tässä ollaan; eli että ei armon kerjäläisyydellä yritetä ansaita jotain.

[Johannes]

Taitaa olla niin, että jos ymmärtää körttiläisen uskon idean, niin on itsekin enemmän tai vähemmän körtti.

Toivottavasti körttiläisen uskon idea ei ole selalinen, että salaa sydämessä kehuskellaan sillä, kuinka nöyriä tässä ollaan; eli että ei armon kerjäläisyydellä yritetä ansaita jotain.

Just se siinä on vaarana. Niin ei saa käydä.

[Liisa]

Herätyskristillisyydessähän kerrotaan ja todistetaan kuinka ollaan tultu uskoon.

Ja körttiläisyydessä ei edes saa tulla uskoon...tai ainakaan kertoa siitä mitään.

No tokihan sitä saa tulla uskoon. Mutta tiedä sitten kuinka körttiläistä se on. Tai riippuu mitä uskoon tulemisella tarkoitetaan. Oman uskon hiljaista satunnaista varmentumista? Sitä voisi körtin uskoon tuleminen olla. Mutta jos puhutaan maailmoja valaisevasta äkillisestä uskoontulosta, joka sysää myös kovaan julistustyöhön turuille ja toreille Jeesuksesta huutamaan - niin eihän sitä körttiläisyydessä näe.

[Hanna]

Omaa uskoaan (ja korttilaisyyttaan) on tietenkin kovin vaikea analysoida jos on sen "aidinmaidostaan saanut". Itsellani on kuitenkin vahan samanlainen suhtautuminen kun sinulla Teppov, mut painvastoin: Olin kolme vuotta evankelisessa kirkkokuorossa, kun asuin Ilmajoella. Ma en oikein jaksanut silloin (enka jaksa nytkaan) tassa lahtea analysoimaan eroja (nyt oon ollu puol vuotta katolisessa kirkkokuorossa taalla Irlannissa), vaan iloitsen ennemmin rikkaudesta jota naa vahan eritavoin uskovat ihmiset on tuonu mun elamaan. Perin korttilaista, eiko niin? :wink:

[seppos]

Samanlainen ihmeellinen on körttien usko tai ajattelutapa vai miksi sitä kutsuisi. Kun kysyy millainen on körttien usko saa vastaukseksi, Sellainen odottava ja kaipaava tai sureva.
Ota siitä nyt selvää.
Herätyskristillisyydessähän kerrotaan ja todistetaan kuinka ollaan tultu uskoon.
 
Sitten tämä outo onko se kaikensalliva. vai miksi sitä kutsuisi tapa. Kellään ei ole oikein ehdotonta kantaa mihinkään, tai jos on niin annetaan toiselle vapaus olla erimieltä, vaikka omasta mielestään hän onkin väärässä.
 Tossa joku kirjoitti, että häntä hermostuttaa, että ei saa veljessodasta puhuakkaan. Minusta aika körttimäisesti lausahdettu.

Körrtien suhtautuminen on kuin Ranskassa jos ajaa kolarin. Siellä tullaan ulos autosta ja ihmisiä tulee ympärille ja kaikki alkaa kättelemään toisiaan ja kolaroijat pussaille poskille toisiaan. Eli niinku ihan päin vastainen kuin luulisi.
 
Olen kyllä tosi iloinen kun löytyi tämä körtti porukka. Kyllä siinä on hienoa kun ihminen tulee pieneksi.
 
Varmaan Teppo v samoin kuin minä ollaan aika ulkona, körttien tavasta uskoa ja kaitpa se joskus selviää? :-?

Tuossa puheessa herätyskristillisyydestä on pieni virhe. Olet sotkenut amerikkalisperäisen evankelikaalisuuden, jota meillä edustaa ns. viides herätysliike ja herätyskristillisyyden. Herätyskristillisyys on laajempi käsite ja pitää sisällään paljonkin muuta.

Miksi me yrmisimme muille. Ei siihen ole tarvetta. Herra hoitaa asiansa, eikä meidän tarvitse ottaa niitä omiin käsiimme. Näin on parempi.

Tuo kolariesimerkki oli hauska ja minulle uusi. Tiedän kyllä mikä messu alkaa tuossa itäisessä naapurissa kun tapahtuu kolari. Asia yritetään selvitää sillä kuka huutaa kovemmin ja rumemmin. Olen ranskalaisen tavan kannalla. Miksi meidän pitäisi kinata muiden kanssa, kun emme usko olevamme ainoina oikeassa. Uskokaa Jumalaan ja jättäkää asiat hänen hoitoonsa älkääkö itse ryhtykö niitä määräämään ja opastamaan Jumalaa.

[mt]

Toivottavasti körttiläisen uskon idea ei ole selalinen, että salaa sydämessä kehuskellaan sillä, kuinka nöyriä tässä ollaan; eli että ei armon kerjäläisyydellä yritetä ansaita jotain.

Asia on kyllä tiedostettu, siitä esimerkkinä seuraava kasku.

Unkarilainen piispa oli ensimmäisen maailmansodan jälkeen Suomessa, myös körttien vieraana Nurmossa. Unkarin evankelisen kirkon tilanne oli vaikea, ja oli puhetta kolehdista. Piispa puhui Jaskarin seuroissa ja totesi, että Unkarin kansa on ylpeää kansaa, joka ei kerjää.
Puheen jälkeen seuraväki aloitti virren (SV 136, nyk. 199), joka päättyy sanoihin "mihinkäs me menisimme, kerjuuta jos häpeisimme". Vieraalle tämäkin tulkattiin, ja hän kuiskasi K. R. Karekselle että taisi tulla puhutuksi taitamattomasti. Virren jälkeen piispa puhui vielä lyhyesti ylistäen kristillistä nöyryyttä.
Seurojen jälkeen Juho Malkamäki pyysi Karesta kääntämään piispalle: Nöyryys on niin korea ja kirkas kappale, että jos kristitty sen havaitsee itsessään, hän tulee ylpeäksi. Ylpeys taas on niin ruma ja kauhistuttava koristus, että jos kristitty näkee sitä itsessään, hän tulee nöyräksi.
Taitaakin olla vaikea puhua tälle kansalle, piispa totesi.

Toivottavasti muistin tarinan oikein, lähdettä kun en tähän hätään löytänyt.

Mt

[Korjasin faktoja, lähde on "Mikael Agricolasta E. W. Pakkalaan", Kareksen omaa muistelua.- Mt]

[Progressor]

Toivottavasti körttiläisen uskon idea ei ole selalinen, että salaa sydämessä kehuskellaan sillä, kuinka nöyriä tässä ollaan; eli että ei armon kerjäläisyydellä yritetä ansaita jotain.

Tunnut kuvittelevan, että me haluamme olla epävarmoja. Ei se ole niin. Kun ei ole uskoa, niin ei ole uskoa, ja sille asialle ei pysty itse tekemään mitään. Ei voi muuta kuin odottaa ja toivoa, että joskus tilanne muuttuisi.

Uskominen ei ole kaikille ihan niin helppoa kuin sinulle.

[TeppoV]

Kun ei ole uskoa, niin ei ole uskoa, ja sille asialle ei pysty itse tekemään mitään. Ei voi muuta kuin odottaa ja toivoa, että joskus tilanne muuttuisi.

Uskominen ei ole kaikille ihan niin helppoa kuin sinulle.

Ei ole uskoa mihin? Uskoa Jumalaan? Jeesukseen? Uskoa lunastukseen ja sovitukseen? Vaiko uskoa omaan pelastumiseen?

Eikö sille tosiaan itse voi tehdä mitään? Eikö auta Raamatun luku ja Jumalan sanan kuulossa oleminen ja rukous ollenkaan? Tietääkseni Jumala vaikuttaa uskon sanan ja sakramenttien kautta, näitä armonvälineitä käyttäen?

[L.J]

Ajattelin sitten minäkin rekisteröityä, koska tässä säikeessä käytävä keskustelu vaikutti jotenkin tutulta. Itse asiassa, jonkin aikaa sitten kävin hyvin samankalaisen keskustelun Luther-säätiöstä eronneen teologituttavani kanssa.

Hän esitti vaikeita kysymyksiä: Mihin körttiläisten pelastusepävarmuus perustuu? Eikö kristityn pikemmin pitäisi luottaa Raamatun sanaan ja Kristuksen objektiiviseen pelastustekoon, kuin kuunnella oman syntisen sydämen epäilyksiä?

Asiaa mietiskeltyäni, päädyin antamaan seuraavan vastauksen:

------------------------------------------------------------------

Luterilaisuudessahan tunnetusti ihmisen katsotaan pelastuvan "yksin uskosta, yksin armosta, Kristuksen tähden". Körttiläisyyden pelastusepävarmuus liittyy näistä iskulauseista ensimmäiseen. Ei siis epäillä Jumalan armoa tai Kristuksen ansiota, vaan omaa uskoa.

Kun ihminen itselleen rehellisenä tutkiskelee omaa uskoaan, hän havaitsee sen perin vähäiseksi; onko oma uskoni Jumalan lahjoittamaa pelastavaa uskoa, vaiko vain omaa itse rakentamaani aivouskoa ja luulottelua? Moniko meistä voi itseään tutkiskeltuaan kirkkain silmin todeta, että sydämestä löytyy - Lutheria mukaillen - Pyhän Hengen sinne kirjoittama vakaumus,  joka on varmempi kuin elämä itse?

Nämä pohdiskelut saavat ihmisen pienelle paikalle, odottamaan ja kaipaamaan tuota Pyhän Hengen todistusta, Jumalan lahjoittamaa pelastavaa uskoa, passia taivaaseen. Lopullista valon koittamista ihminen joutunee odottamaan koko ikänsä, mutta jokus - kuin vilaukselta - hän saattaa saada kokea olevansa tuosta armosta osallinen jo täällä ajassa.

---------------------------------------------------------------  
 
Tämän kerrottuani teologituttavani totesi, että jos asia tosiaankin on näin, körttiläisten pelastusepävarmuus vaikuttaa ihan ymmärrettävältä.

Toisista liikkeistä  tuleville körttien pelastusepävarmuus helposti näyttää Kristuksen lunastustyön epäilemiseltä, Raamatun tai armon halventamiselta, joten et ole kysymyksinesi yksin, TeppoV. Toivottavasti sekavasta selityksestäni oli jotakin apua; korostan kuitenkin, että kyseessä on vain oma tulkintani körttiläisyyden pelastusepävarmuudesta - "virallista" tai "oikeaa" kantaa asiaan tuskin kenelläkään on hallussaan.

Tervetuloa ystäväkansan pariin!

[Salis]

Toisista liikkeistä  tuleville körttien pelastusepävarmuus helposti näyttää Kristuksen lunastustyön epäilemiseltä, Raamatun tai armon halventamiselta, joten et ole kysymyksinesi yksin, TeppoV.

Onko kristityn tai körtin ilmaistava itseään vain ennalta määrätyillä käsitteillä? Herättääkö se heti luottamusta uskooni, kun puhun "pelastusvarmuudesta"? Aukeneeko kenties taivaspaikka, kun sanon "Kristuksen lunastustyön kautta pelastusvarmuus" ?

Olen vahvasti sitä mieltä, että uskonnollisten slogaanien käyttö oman uskon ilmentäjänä kertoo ajatuksellisesta tyhjyydestä. Turvaudutaan mieluummin litanoihin kuin omien ajatusten esittämiseen. Pidän rehellisempänä uskoa yksinkertaisesti, epäillen, epävarmasti kuin toitottaa turuilla ja toreilla erinomaisesta uskostaan litanioin.

Ymmärrän kyllä, että uskonnollisissa liikkeissä pyritään käyttämään tiettyjä käsitteitäniille tunnusomaisina symboleina. Mutta liikkeiden ulkopuolisille nämä iskusanat ja litaniat ovat täysin käsittämättömiä.