Ketkä ovat ystäviäni?

[AKUANKKA313]

Minkälaiset ihmiset ovat ystäviäsi?
Minkä takia olet menettänyt tai jättänyt ystäväsi?
Keitä kutsut kavereiksi ja keitä ystäviksi?

[PekkaV]

 Minkälaiset ihmiset ovat ystäviäsi?

   Periaatteessa kaikki. Otan etäisyyttä, katselen kauempaa, jos en ymmärrä hänen käyttäytymistään.

 Minkä takia olet menettänyt tai jättänyt ystäväsi?

   En muista menettäneeni varsinaisesti enkä jättäneenikään yhtään ystävää.

 Keitä kutsut kavereiksi ja keitä ystäviksi?

   Raja on kuin veteen piirretty viiva.

[Riitta-mummi]

Minulla on lapsuudenystäviä , ystäviä koulusta, harrastuksista ja uskonystäviä. Myös muutamista kaukaisemmista sukulaisista on tullut ystäviä, ja naapureistakin.
Luen myös eläimet ystäviksi.
Miksi on näin, en tiedä. Ystävää ei voi valita, hänet annetaan.

Kaikki eivät suinkaan ole yks-yhteen itseni kanssa, päinvastoin. Moni ystävä on eri-ikäinen, eri-luonteinen,  vierasmaalainenkin.

Kuoleman kautta olen menettänyt ystäviä. Heitä kaipaan kuten perheenjäseniäkin.
Ketään en ole varsinaisesti jättänyt. Olen kerran-pari huomannut että on viisautta olla etäämmällä.

Kavereita ollaan kun tunnetaan ja jutustellaan ilman sitä mikä näkyy silmistä ja minkä sydän sanoo.
On kyllä niinkin, että tunne voi pettää. Voi olla ettei ollakaan oikeita ystäviä, luullaan vaan että ollaan.

[Pena]

Ystävyyden katkeaminen luottamuksen menettämiseen on kipeä asia riippumatta sitä, kumman luottamus sai särön.

[PekkaV]

   Ystävyys on naiselle muuta kuin miehelle? Nainen kommunikoi luontevammin horisontaalisesti. Mies on metsästäjä.


Selitys

Pohjimmiltaan sukupuolieroja ei ole. Henkisesti, siis perusteiltaan, hengissäsäilyminen on perustarpeista voimakkain. Kriisitilanteissa lopunviimein epäitsekkyys häipyy itsekkyyden alle. Uhrautumistakin kyllä on.


Selityksen selitys

Uteliaisuuskin on vain elämännälkää, kuoleman, maan vetovoiman vastustamista.


Selityksen selityksen selitys

Ystävyys on yhteistä.


Selityksen selityksen selityksen selitys

Minä vaan halusin kirjoittaa. Opettelen puhumaan.

[Riitta-mummi]

Minä opettelen vaikenemaan.

Hyvin kirjoitit;  Ystävyys on yhteistä. Sitä nimenomaan. Ja siinä ei mittailla kumpi saa enemmän.

 

[Leena]

Hyvin erilaiset ja vaihtelevia kohtaloita kokeneet ihmiset ja uuden saadessani pelkään kohtausta ja iloitsen jos on riuskaa tyyliä.

Jotkut menetin koska pelkäsivät oireita, mutta kyllä kai se on kuitenkin tavallisin syy että maailma sitten jne. Outo on meille jokaiselle kokemus kun ollaan koolla vuosikymmenten kuluttua, että ihan kuin ei oltais erossa ollutkaan. Kotiseudulle asumaan jääneet vanhemmat ovat hyvä linkki, he pitävät yhteyksiä ja tuovat terveisiä ja niin solmitaan uudesti joitakin katkenneita ystävyyksiä.

Niinkuin se siilipelkoihminen joka pelkäsi Hugeliinikugeliinin  vyöryvän piikkisenä pallona täällä pitkin poikin.

Jotenkin menee aika liian nopeasti. Tahdon nähdä ihmisiä en ainoastaan tekstiviestittää tai jotain.

[Leena]

Minä olen ystäväsi Aku, ja sanon sen takia etten ainakaan itse osannut päältä katsoa kuka juoksee karkuun. Nyt kun olen jo aika ikääntynyt ihminen alan aavistaa, että ehkä kestokykyä voi arvioida.

Mutta se kokemus jonka mainitsit, että jokin itsessä kuin tahtoo tuhota, säikäyttää ihmiset pois, saattaa edustaa jotakin siilillisyyttä ihmisessä, joka jokaisessa on. Siis että piikein piikitteli ja piikkikuoren alla illoin itkeskeli. . Jos ottaa siilin kuten Hugon otin, siiliä tulee paljon ajatelleeksi. Kuinka siili kuitenkin mielellään on sylissä ja laskee piikit littanaan ja puree hellästi korvaa. Edes piikikkäin pettyneinä ja hiljaa vihaisin  osa ihmistä ehkä ei tahdo olla ilman ystäviä.


Pettyessään ystävään kokee jotakin äärimmäisen raskasta.

[maisakai]

Minulla on monenlaisia ystäviä, monista eri ystäväpiireistä. Olen huomannut, että eri ystävien kanssa tulee puhuttua erilaisista asioista. Jos minun pitäisi kertoa jostakin ongelmastani, valitsisin ongelman perusteella sen, kenelle soittaisin: yhden kanssa puhuisin terveydestä, toisen kanssa hengellisestä kysymyksestä, kolmannen kanssa vanhempien huoltamiseen liittyvistä asioista jne. Riippuu siitä, mikä on se meidän yhteinen alue. Sama tietysti koskee myös sitä, jos haluaisin jakaa iloni jostakin asiasta.

Sanoisinkohan kaveriksi sellaisia ihmisiä, joiden kanssa on mukava tavata ja rupatella, mutta ei tavallisesti puhuta kovin syvällisesti omista asioista? Joskus voidaan puhuakin, mutta se on sitten erikoistilanne. Kavereita ovat myös työkaverit, jotka ainakin minulla ovat erikseen, ystäviksi työkavereista sanoisin vain yhtä tai kahta. Jostakusta entisestä työkaverista sen sijaan on tullut ystävä, ja yhteys on säilynyt vuosikymmeniä.

Naapurit taas ovat yleensä tuttavia, joista joistakin voi tulla kavereita tai jopa ystäviä.

[Riitta-mummi]

Maisakain luonnehdinta kuulostaa samalta kuin omat ystävyyssuhteeni. Erityisen onnellinen olen yhdestä uusimmista ystävistä. Häneen olen tutustunut seuroissa, se kertoo jo jotakin. Kirjallinen makumme on samansuuntainen, voimme keskustella asioista kuin en kenenkään muun kanssa.
Musiikkimakuni saattaa olla ainakin osittain myös sama kuin hänellä.

Kiva on pari kertaa vuodessa tavata vanhinta lapsuudenystävää. Olimme 4 tai 5-vuotiaat kun tutustuimme. Vanhempamme olivat myös ystäviä ja Matti tuntee ystäväni veljen. Nämä siteet ovat sellaiset jotka eivät voine katketa kuin kuolemaan.

Työkaveruus on minullakin muuttunut muutaman naisen kanssa ystävyydeksi.

Sitten tämä körttiystävyys, tämäkin on oma lajinsa. Kun emme tapaa kuin harvoin ei ystävyys tukehdu eikä toisaalta pääse näivettymäänkään kun kirjoitellaan.
Kirjoittamalla kirjeitä ihmiset ovat aina hoitaneet ystävyyssuhteitaan.

[Leena]

Ne jotka jaksavat jakaa myös iloni. Sepä muuten saattaa haastaa pahemmin kuin surun jakaminen, sillä toisen onni herättää kateuden varsin useasti. Kristittyä kai haastetaan "iloitsemaan yhdessä totuuden kanssa" ja toisinaan kohtaa ihmisiä, joille juuri toteutuneen unelman, onnistuneen hankkeen tai vaikka tutkinnon suorittamiseen liittyvän kaiken konkreettisen  ilon jakaminen on mahdotonta, kristittyjä tai eivät. Kristinuskosta löytyy lääke paljoon pahaan, ja muuan joista kenties syvimmin kärsii yksilö itse, on kateus, koska se tuhoaa.

Tehokkaintahan on aina muuten tärvellä se onni:  kyllä se kanssa kaikella viitsii kerskailla! 

Kuitenkin,  Akuankka kuten kuka hyvänsä eli jokainen älkää päästäkö ketään ainakaan tuhoamaan iloanne. Siihen on hyvä niksi, muistaa, että tuollainen ongelma on tuon toisen, hän kantaa sitä taakkaa, minulla on omani ja nyt saan iloita sydämeni täydeltä Jumalani lahjasta, vaikka koko maailma kääntäisi selkänsä.

Eli jos joku lähtee ja syy on keppoinen niin hän oletettavasti lähtee toisaalla yhtäläisesti ja muistuttaa willisiiliä joka yksiksensä eli.  Ja piikein piikitteli minne menikin.

Hugo ei piikittele....  Hugo pureskelee.... Hellästi.

[Saukkis]

Minulle on matkalta tarttunut mukaan ystäviä suunnilleen yksi/ työpaikka ja paikkakunta. Kouluaikojen kavereista tai naapurintytöistä ei ole kukaan pysynyt kauemmin mukana, hyvänpäiväntutuiksi ovat jääneet. Rippikoulusta alkaen aina yhdestä ihmisestä per paikka on tullut todellinen ystävä, hassua sinänsä, että näin on käynyt.

Nämä ystävät ovat sellaisia, että vaikka harvemmin nähdään, niin aina jatketaan kuin olisi eilen viimeksi tavattu. Mielenkiinnolla seuraan, kuka nykyisistä työkavereista jää matkalle mukaan - vai ehkä useampikin.

Varautuneen luonteeni ja "outojen" harrastusteni ja ammattiminänikin vuoksi olen tarkka, kenet voin luottaa ystäväksi. Kevyt rupattelu ja small talk ovat sitten eri asia, harvemmin istun uimahallin saunassakaan hiljaa, jos vai juttukaveria löytyy.

[AKUANKKA313]

Minulla on ollut kokemuksia ystävyyksistä joissa joko minä tai toinen osapuoli on joutunut
toimimaan liikaa terapeuttina. Tällainen toisen yksipuolinen valitus väsyttää ennen pitkää.
Kiitos Leena ymmärryksestä. Minulla on nykyään vapaaehtoinen terve tukihenkilökin Helmi ry:stä.
Käymme hänen kanssaan urheilemassa, kahvilla ja kämpälläni parantamassa maailmaa.

[maisakai]

Minulle on matkalta tarttunut mukaan ystäviä suunnilleen yksi/ työpaikka ja paikkakunta. Kouluaikojen kavereista tai naapurintytöistä ei ole kukaan pysynyt kauemmin mukana, hyvänpäiväntutuiksi ovat jääneet. Rippikoulusta alkaen aina yhdestä ihmisestä per paikka on tullut todellinen ystävä, hassua sinänsä, että näin on käynyt.

Nämä ystävät ovat sellaisia, että vaikka harvemmin nähdään, niin aina jatketaan kuin olisi eilen viimeksi tavattu. Mielenkiinnolla seuraan, kuka nykyisistä työkavereista jää matkalle mukaan - vai ehkä useampikin.

Varautuneen luonteeni ja "outojen" harrastusteni ja ammattiminänikin vuoksi olen tarkka, kenet voin luottaa ystäväksi. Kevyt rupattelu ja small talk ovat sitten eri asia, harvemmin istun uimahallin saunassakaan hiljaa, jos vai juttukaveria löytyy.

Kas, minulle on käynyt samoin: lapsuuden kaverit ja koulukaverit ovat jääneet, ja tämän hetken läheisimpiin ystäviin olen tutustunut opiskeluaikana tai sen jälkeen. Toisaalta tavatessani muutama viikko sitten kouluajan parhaita ystäviäni ensi kertaa kolmeenkymmeneen vuoteen huomasin, että ystävyys ja luottamus olivat kyllä olemassa. Elämä vain on heittänyt maantieteellisesti eri suuntiin. Jos asuisimme samalla paikkakunnalla, olisimme lähiystäviä edelleen. Nyt lähetämme joulukortteja.

Rupattelu bussipysäkillä, junassa jne. sujuu myös minulta, varsinkin jos huomaan, että toinen saattaa olla juttukumppania vailla. Joskus olen kuullut jonkun vanhuksen elämäntarinan ja tajunnut, ettei kertojalla ole ketään, joka kuuntelisi. Surullista!

Ystävyydestä sivujuonteeseen: minusta meidän kaikkien pitäisi osoittaa enemmän ystävällisyyttä toisillemme: hymyillä, avata ovia, vaihtaa pari sanaa. Elo kevenisi jokaisella.

[öppiäinen]

Eilen kun kävin kävelyllä, tapasin sattumoisin kaksi tuttavaani. Vaihdettiin muutama sana, ja jatkettiin suuntiimme. Ajattelin, että ovat tuttavia, koska emme ole koskaan tavanneet niin ettei paikalla olisi muita. Yhteisten tuttavien läsnäollessa vain. Emmekä ole käyneet toistemme kotona. Ihan mukavantuntuisia ihmisiä kyllä, voisin tutustua paremminkin.

Ennen sitä samaisella lenkillä olin vilkaissut kaverin ikkunoita; ei tainnut olla kotona kun oli pimeää. Ollaan kavereita kun tehdään jotain joskus kahdestaankin, esim. olisi ihan luontevaa vaikka pyytää häntä seuraksi elokuviin. Silti oloni hänen seurassaan ei ole täysin rento, ei jotenkin tunnu ihan "omalta ihmiseltä". Siksi vain kavereita.

Ja myöhemmin vielä harmittelin kun kävelin sen talon ohi, johon yksi ystäväpariskunta olisi muuttanut, mutta asunto meni kuitenkin toiselle. Olisi ollut kätevää asua noinkin lähekkäin, olisi voinut piipahtaa helposti kylässä sitä sen suuremmin suunnitelematta. Vielä kun olisivat olleet sillä suunnalla, josta tulen töistäkin. Kutsun ystäviksi juuri siksi, että heidän seurassaan on niin luonteva olla. Ei tarvitse edes koko ajan seurustella, voidaan tehdä kuka mitäkin - ja se on paljon.

Olen kai nuorempana ajatellut, että ystävät ovat niitä, joiden kanssa voi puhua syviä henkilökohtaisia asioita myös. Nyttemmin olen alkanut yhä enemmän arvostaa tuota rentoa pingottamatonta fiilistä. Ja ehkä yhdessä tekemistä, kaikkine kommelluksineen, enemmän kuin puhumista. Kun sellaista on tarpeeksi, vähenee minulla tarve avautua joistakin omista vaikeista asioista, käyttää toista terapeuttina (mikä varmaan olisi aika rasittavaa).

Voi kyllä olla, että sellainen yhdessäolon muoto, jota nyt pidän ystävyytenä, on sitä samaa mitä moni saa perheeltään. Tai noinhan se (parhaimmillaan) meni lapsena kotona ollessani. Ei sielläkään tarvinnut olla muita kohtaan vieraskorea ja kokoaikaisesti huolehtia että toinen viihtyy, seurustella.

Kovin paljon minulla ei ole ystäviä ollut, nuorempana varsinkaan. Ja ystävyyssuhteet ovat katkenneet kun on tullut paikkakunnalta toiselle muuttoja. Tuollainen yhteiseen olemiseen ja tekemiseen perustuva ei oikein toimi vain sanallisena.