Minuna on aina kiehtonut "miksi" -kysymys. Oikeastaan se on vahvin peruste uskolle. Uskon kaikki tässä maailmassa voidaan jotenkin slittää järkevästi; maailman synty, kaiken alku jne. -ainakin joskus. Mutta jokaisen selityksen jälkeen voidaan kysyä "Miksi"?
Jos miksi- kysymystä ei voida enää esittää, ollaan luultavasti tultu hetkeen jona seisotaan itsensä Kaikkivaltiaan Luojan edessä.
Ihmisellä on tosin paljon päänraapimista jäljellä vielä luonnon ja maailmankaikkeuden selittämisessäkin...-sehän voisi olla mahdollisesti vaikka Luojan töiden tutkimista? Eikö ole toisaalta hyväkin että uskoa haastetaan? Ihminen on nukahtaneessa tilassa kun sitä ei enää kiinnosta mikään.
Juuri näin. On lupa ajatella, muu olisi kuin kieltää lapsilta leikki.
Ajattelen kyllä niin, että vasta sillä hetkellä, jona seison Kaikkivaltiaan Jumalan edessä, Miksi lakkaa, ja alkaa Siksi... Se on toisaalta hyvin pelottavaa.
Olen aina miettinyt miksi kummassa täytyy pakosta vääntää, että kun Raamatussa kehoitetaan pelkäämään ja rakastamaan Jumalaa, tuota pelkäämistä pliisunnetaan --- se tarkoittaa "kunnioittamista". Itselleni tuo "pelkää ja rakasta" on pikemmin huojennus, jos siis oikein käsketään nämä tunteet eivät voi olla väärin!!
Kun ajattelen Luojaa joka luo kaikkeuksia ja hävittelee kaikkeuksia ja mustia aukkoja ja madonreikiä kaikkeuksista toisiin ja muuta, minä pelkään sillä tällaisen edessä pitäisi olla aika siisti, eikä ole, toisaalta ei jää juuri kuin yksi vaihtoehto ratkaisuksikaan. Minä tahdon mielelläni Jeesuksen Kristuksen meidän seuraamme vähintään!
Multiversumiushan tekee Jumalasta vasta todella ihmeellisen Olemuksen. Tai Olevaisen.
