Peloista pahin minulla on, että syyttömästä hullusta yritettäisiin tehdä syyllinen rikokseen,
vaikka hän ei olisi tehnyt mitään pahaa.
Aiheettomien syytösten tekeminen, kun hullua ei suvaita asumaan ex-koulukiusaajan naapurissa.
On se kauheaa, jos samassa paikassa ei suvaittaisi edes kävellä vaan syytettäisiin että
tuo hullu seuraa. Semmoisia diivoja pelkään, jolla ei ole sydäntä ja jotka ovat kieroutuneita.
Mutta kuule nyt Akuankka. Jokainen pelkää sydämettömiä ihmisiä, ja minun on ollut vaikeaa antaa anteeksi työssä joillekin tiimeille jotka ovat ilmoittaneet että "kaikki" johtuu "Leenan epilepsiasta" - kerran jopa siten että psykologi oli minun ollessani hiihtolomalla tehnyt tällaisen ilmoituksen, jonka jälkeen hän jäikin itse sievästi lomalle. Minä tiedän milloin kohtauksia on, milloin ei ole ollut, ja kun aamulla tulin työhön siollä oli lappu: Lopeta heti kaikki työskentely, ja soita. Vars. pomo oli virkavapaalla ja Sintti pomona (sellainen vähän testosteronipuutteinen, pituuskasvuvajaa mutta sitä isoegoisempi lääkäri). Sanoin että nyt ei ole ollut oireen oiretta ---joojoo mutta sun täytyy lähtee hetio pois -- kaikki siellä kaaostui --- minulla ollut potilasjoukko jäi hoidotta yhtäkkiä -- myöhemmin kuulin että Pomo oli käskenyt vain "pelastaa Leenan" ei suinkaan erottaa --- kun tämä psykologi syö lääkäreitä haukkapaloikseen... Miksi hän siis saa pysyä paikallaan? Minut siirrettiin heti Pomon palattua toisiin tehtäviin. Mutta Kiilopäältä minä siis soitin että onko minulla teillä tointa vai onko minut irtisanottu kun Sintti unohti mainita että jäänkö tänne kun täällä olis työtä vai tuunko johkin sinne... Tiedän mistä vihat: Hän oli parjannut Pomoa ja pyysin Pomoa näytille... psykologi huomasi että vika onkin muualla...
Mutta joskiun hän venytti kykyäni lausua rehellisin mielin Isä Meidän-rukous, niin mitä ihmettä häntä vihaamaan? Onneton ihminen kai tuo on.
...........................................
Josklus kannattaa käydä läpi joka ikinen pelkonsa ja kysyä: Pelkäänkö ihan syystä? Ihan totta syystä? Voivatko nuo tehdä niin - vai pelkäänkö jotakin joka oli kerran totta, mutta ei enää ole? Okei, psykologi kaaosti koko alueen hoidon sillä kertaa - lääkehoito kun oli minun käsissäni, samoin lausunnot kaikkeen, myös kuntoutukseen - ja seuraavassa yksikössä jouduin hokemaan itselleni: Tämä on uusi yksikkö.
Minua on kiusattu diagnoosin tähden silloin kun se oli vain diagnoosi niin paljon että jos alkaisin pelätä, en muuta ehtisikään. Eihän minun seuraava tapanikaan kovin hyvä ollut: Ensi sanasta avaimet pöydälle ja: Okei ei väkisin. Sopii olla ilman - etenkin kun tiesin etteivät saa uutta tilalleni.
Mutta tästä oli apua. Jankutin itselleni aina: Se oli silloin. Nyt on nyt. Minä en saa, en-saa tuoda tänne muualla tapahtunutta. Tällä tiimillä on oikeus katsoa, häiritsevätkö oireet liikaa, ja kun sairaus on paljon silloisesta ja entisestään vaikeutunut, niin häiritseväthän ne. Lisäksi minun haasteenani on olla kaikille korrekti ja he tietäkööt että ellen ole, he tietyt näkyvät tekijät tunnistaen tilaavat taksin. Olen ihan mielelläni välillä kotona vaikka pidin työstä ja kirvelevintä oli luopua terapiatyöstä. Ja kun menen mihin menenkin: Entistä en päästä pilaamaan tätä päivää.