en taida sunnuntaina muista mitä syntiä olen tehnyt

[Ilimari]

Tarvis varmaan hakea teologiseen tai käydä rippikoulu uudelleen mutta seuraavaa olen pohtinut enemmän kun kerran. Pohtiiko joku samaa, löytyykö syitä tai selityksiä?

Jumalanpalveluksissa usein puhutaan siitä että ”olemme tehneet syntiä”, ”tunnustamme”, ”kadumme”, ”saamme anteeksi”. Tämä, ettei vaan olis osa ”kaavaa” ihan, lienee yksi perusjutuista miksi kokoonnumme, vai onko. En sitä käy tietenkään millään tapaa kyseenalaistamaan. Tästä kaikesta on itselleni tullut vaan jollain tavalla outo olo. Huonoa omaatuntoakin ehkä. Pitäisikö sunnuntaisin ennen kello kymmentä miettiä ne synnit joiden kanssa olen liikkeellä, edes 5 tuoreinta, vai kymmenen, tai kolme raskainta. Onko tämä jollain tapaa katolilaistakin listata tekonsa? Onko listaamatta oleminenkin syntiä – tulla paikalle syntejään sen kummemmin kelaamatta.

Ja sitten kai se varsinainen toive ja ajatus. Olen miettinyt ja toivonut että joku papeista lähestyisi asiaa sanoin ehkä niin että ”en taida tänä sunnuntaina muista mitä syntiä olen tehnyt, mutta varmasti jotain”, vai vesittyisikö ”kaava”. Ajattelisiko teistä moni niin että tuolta minustakin tuntuu. Tuntuu jotenkin oudolta katsoa vieressä istujia, tai miettiä saman radio-ohjelman kuuntelijoita, niin kovin syntisinä. En yritä sanoa että olisimme sen synnittömämpiä tai parempia ihmisiä kun muut mutta jollain tavalla osallistuvat saavat aika kovan ”sormella osoituksen”, vai mitä tuumaatte. Kovasti kokeillaan kaikkea uudistaa ja keventää. Synti kai edelleen vaan pysyy ja painaa. Ehkä olen vaan kohta oivaltamassa jotain mitä muut hoksasivat jo rippikoulussa.

[Riitta-mummi]

Kerron omista kokemuksistani.
En yleensä kirkkoon lähtiessäni mieti etukäteen juuri mitään. Menen sellaisena kuin olen. Korkeintaan huokaan että Herra ruokkisi Sanallaan laumaansa. Ja antaisi papille oikeat sanat.

Luulen että se on Pyhä Henki joka nostaa synnit esiin silloin kun on lupa rukoilla hiljaa omien asioiden puolesta. Meillä on sellaista tapaa viljelty.
Ehtoolliselle käydessämme minulla onkin jo sitten paljon eri asioiden ja henkilöiden( eniten itseni) vaivoja ja suruja vietävänä. Mistä ne nousevatkaan
ellei Pyhästä Henhestä. Tai sydämen kyllyydestä.

Muuten messu kaikkineen, liturgia, virret, saarna , Isä meidän rukous, Uskontunnustus ja mainittu synnintunnustus muodostavat sellaisen hyvän kokonaisuuden josta voi aina kotiin tultua olla hyvillä mielin.

 

[Tiitiäinen]

Itelläni on juurikin se ajatus aina synnintunnustuksen kohdalla, että enhän mää ees muista kuin paha ja ilkeä olen ollut, mutta olen ollut... Ja toisekseen, toki sitä sillä kohden pyytää anteeksi ns.tekosyntejään, mutta itse ainakin pyydän anteeksi sitä, että tää on mun luonto, vaikka pyrkisin hyvään niin sutta ja sekundaa pakkaa tulemaan...

[AKUANKKA313]

Ken syntinsa tunnustaa, on vahemman syntinen.

[PekkaV]

Eikä vähä mitä: sen lisäksi, mitä on tehnyt, tulee syntisäkkiin, mitä hyvää on jättänyt tekemättä.

[Jampe]

Ei muuta kun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!   (eikun:  )

[Jampe]

Tuntuu jotenkin oudolta katsoa vieressä istujia, tai miettiä saman radio-ohjelman kuuntelijoita, niin kovin syntisinä. En yritä sanoa että olisimme sen synnittömämpiä tai parempia ihmisiä kun muut mutta jollain tavalla osallistuvat saavat aika kovan ”sormella osoituksen”,

No joo, mutta täytyy muistaa että kun ihminen astuu sisään kirkkoon, niin hän heittäytyy vallan hengelliseksi ja on kelaavinaan ahkerasti erilaisia matkan varrella tehtyjä syntejä. Samalla vedetään kirkkopompan lisäksi päälle autuas naamanilme jotta näytettäisiin edes vähän hengelliseltä. Tämä koskee varsinkin aktiivisia kirkossa kävijöitä jotka ovat kaikki tulleet jo niin saman näköisiksi että heitä on vaikeaa erottaa toisistaan.

Ennemminkin sopisi ihmetellä ettei taivaasta putoile isoja kiviä meidän niskaan kun julkeamme mennä sinne ilveilemään olemattomine katumuksinemme kun sydämen pahuus on vielä pois perkaamatta ja mieli askartelee yksittäisten tekosyntien kimpussa ikäänkuin se olisi joku pääasiallinen vikamme josta meitä sopii syyttää. Paljon isompi ja vakavempi synti on se että me olemme sellaista tekoa että läpiasti mätää emmekä pysty itsestämme tuottamaan ulos mitään esittelemisen arvoista.  Siinä valossa tunnistettavat ja nimettävät pikku tekosynnit ovat kevyttä kauraa.

[Pirska]

Eivät kai ne synnit tule sen varmemmin anteeksi annetuiksi, vaikka me kuinka yrittäisimme pinnistää muistia. Samoin olen ajatellut ehtoollisen kohdalla, että Jeesuksen ruumis on minun edestäni annettu ja veri minun edestäni vuodatettu, luettelinpa mielessäni syntejäni tai en.

Tietysti toisaalta on totta, että joskus olisi hyvä tiedostaa, mitä pahaa sitä on tullutkaan tehtyä. Ihan tahallisesti ei tarvitsisi olla paha, kun sitä tahatontakin pahuutta pakkaa olemaan enemmän kuin lääkäri määrää.

[Leena]

Kyllä sinä Jampe auttamatta vaan puhut ihan kuin Dosentti.  Itse taidan miettiä miten huojentavaa ylipäätään on, että Jeesus Kristus "katsoo minuun laupeutensa silmillä" mutta juttu on kohdallani valittaen totean yhä niin, että joskus jokin juttu painaa ja hiertää ja itkettää ja iskee kanveesiin ja koko ajan ja...ja... ja...   että minä tilaan ajan yksityiseen rippiin.  Vain siksi että totuin nuoresta asti, ja joskus vain en jaksa, en.  Tarvin kuulla ne anteeksiannon sanat.   Nuo ladellaankin niin hirmuvauhtia, että kelaile siinä nyt mitään. Se mitä ylipäätäänkin toivoisin olisi: Hi-taam-min.  Kun "hiljennymme vielä yhdessä" niin ei sern tartte kestää alle minuuttia!!

[Riitta-mummi]

Eivät kai ne synnit tule sen varmemmin anteeksi annetuiksi, vaikka me kuinka yrittäisimme pinnistää muistia. Samoin olen ajatellut ehtoollisen kohdalla, että Jeesuksen ruumis on minun edestäni annettu ja veri minun edestäni vuodatettu, luettelinpa mielessäni syntejäni tai en.

Tietysti toisaalta on totta, että joskus olisi hyvä tiedostaa, mitä pahaa sitä on tullutkaan tehtyä. Ihan tahallisesti ei tarvitsisi olla paha, kun sitä tahatontakin pahuutta pakkaa olemaan enemmän kuin lääkäri määrää.

Olen Pirskan kanssa samaa mieltä. Kyllä Jumala meidät, tekemänsä, luomansa tietää, mutta jotenkin hyvältä tuntuu jos uskallan jotakin konkreettista viedä omalta puoleltani. Jos en muuta pyydä niin: Hoida koko paketti!

Sitten jos muiden puolesta rukoilen, en osaa kuvata miten se menee. Nimeltä kai jokaisen huokaan.
Rukouskynttilän sytyttäminen on toinen tapa.

[PekkaV]

   Kyllä merimiehenkin ja merinaisenkin pitää soutaa.