Tykkäsin mahdottomasti niistä vanhoista joita tanssittiin karonkassa ja koko kevät treenattiin, oli serkkupoika parina, semmoinen joka on ollut minulle kuin veli, samanikäinen ja isänsä kuoltua paljon meillä. Poloneesi (jäähyväiset isänmaalle) cicapo, pas de espagne, ja mitä he olivat, en muista nimiä, mutta cicaposta pidin mahdottomasti sen rytmisyyden tähden, ja poloneesista, olisin tanssinut niitä vaiks kuin paljon, mutta joukossa oli sellaisia, jotka oli askelkuvioiltaan tosi vaikeita oppia. Nuorena seurakuntanuorena siis - kun nämä yleensä opitaan - oli tanssi syntiä tai vähintään arveluttavaa, mutta tanhu jostakin syystä ei ollut, ja niin me sitten tanhusimme joillakin juhannusleireillä, enkä minä ymmärrä mikä siinä on erona... itse en jotenkin syttynyt muuten paritanssille - en tiedä syytä. Sen verran on tuntumaa että jokainen tanssi tuntuu joka tapauksessa menevän humpaksi... ei hyvä... jenkka on taas sellainen liian energian purkukeino, se on kivaa, ja se hatuttaa etten osaa polkkaa.
Siis - ennen sitä tunnettua uskoontuloa oli nuorille alle 18vee disko, ja siihen kyllä olin ihan hulluna, se sitten taas muistutti telinejumpan permantoliikkeitä joihin niinikään olin ollut hullaantunut. Luulen että se kiinnostumattomuus johtui kahdesta syystä: Ensin oli liian nuori, siinä iässä jossa musiikin rytmi ja liike ja katkeamattomuus ovat tärkeitä, jossa siihen lähinnä puretaan ylimääräistä energiaa, ja seuriksessa tapasi poikia muuten koska meillä oli voimasuhteet tässä fifty-fifty - ei mikään kilttien tyttöjen klubi.
