Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: AKUANKKA313 - 09.11.11 - klo:21:58
-
Oletko kasvanut kovassa kurissa,
jossa esim. suu kaskettiin pesemaan saippulla,
jos puhui rumia?
Yritatko elaa nuhteetonta elamaa?
Miten se onnistuu kaytannossa?
-
Olen kuritta kasvanut ja kuolen kunniatta. :039:
-
Ei meillä ollut kovaa kuria eikä kuritusta. Siitäköhän johtuu, että aikuisena olen itselleni ankara ja pidän kovaa itsekuria?
-
Olen niin kuin pikkupoika vaikka ikävuosiltaan vähän nuoremmatkin ovat paappoja. Ja pelkään poliisia.
-
Olen saanut kasvaa lempeiden vanhempien lapsena. Rajat oli kuitenkin selviksi pantu. Itse en ollut kuuskytluvulla vapaan kasvatuksen kannattaja. Meillä tytöillä oli aika tiukka kotikuri. Ainakin minun taholtani. Sainkin varjeltua tyttäret suuremmilta tyhmyyksiltä, vaikka asuimme aika levottomassa lähiössä.
Seuraavat sukupolvet ovat saaneet "mummumkulta"-kohtelua. Rajat olen heillekin opettanut.
-
Onneksi en ole joutunut elämään kovassa kurissa. Olen huomannut, että kovassa kurissa kasvaneet oppivat valehtelemaan sujuvasti. Kyllä meillä silti selvät rajat olivat.
Yritän elää jotakuinkin ihmisiksi, mutta en puhuisi mistään nuhteettomuudesta. Että mitenkö se onnistuu käytännössä, sitä pitäisi kysyä minun lähimmiltä.
-
Olen kasvanut kurissa ja nuhteessa,
varmaan siksi olen ollut itselleni vaativa,mutta olen myos saanut vaikutteita
ihan painvastaisesta mallista.
Lapsena sain hymypatsaan koska olin niin avulias, huomioiva ja kunnollinen pikkutytto.
Elama on vienyt valilla minua eri suuntiin,
minulla on ollut erilaisia kaveripiireja esim.
yleisurheilijat,
kuoro,
taiteenvapautusrintama,
seurakunnan nuoret tai nuoret aikuiset,
mielenterveys-yhdistys,
viestinta/media-alan opiskelijat,
tietoliikennetekniikan alan opiskelijat,
bandikaverit yms.
-
Meidän perhe ei ollut yleisesti tunnettu kovasta kuristaan, ja valitettavasti se näkyi jossain vaiheessa kunnioituksen puuttumisena vanhempia kohtaan, vaikka he rakkaita meille olivatkin. Olen havainnut saman ilmiön myös muissa vastaavankaltaisissa perheissä. Uskoontultuani jotain muuttui myös suhtautumisessani vanhempiin, ja huomasin vaistomaisesti äsähtäväni siskolleni jos hän äksyili vanhemmilleni. (On hyvä muistaa ettei vanhempien ja lasten välit riipu kokonaan kasvatuksesta, vaan luonne/persoona, kehitysvaiheet ja henkilökemiat vaikuttaa myös.) Luulen että tätä voi soveltaa myös suhteeseen Taivaallista Isää kohtaan: (ja muuta hengellistä perheväkeä) jos puuttuu kuria, puuttuu kunnioitusta.
En osaa tarkkaan sanoa miten kasvatus on vaikuttanut kun voin katsella vain omasta näkökulmastani. Mutta näen että vanhempien antama kasvatus on vain yksi viipale kasvun piirakasta. Kasvatuksen puutteita voi paikata muilla hyvillä ympäristötekijöillä ja ihmissuhteilla.
-
Kurissa on minusta tärkeää, että kieltojen ohessa pitää olla myös kannustusta oikeaan suuntaan. Umpikujassa ei ole hyvä olla. Sekä kiellot että tavoitteet pitää perustella niin, että kasvava ihminen ymmärtää.
-
> Oletko kasvanut kovassa kurissa,
> jossa esim. suu kaskettiin pesemaan saippulla,
> jos puhui rumia?
Olen kai kasvanut kovassa kurissa (ehkä), tosin ilman fyysistä kuritusta ainakin. Olen uskonut jotkin asiat vähällä, tai ollut arka testaamaan rajoja. Esim. saippualla ei tarvinnut uhkailla. Kaikenlaisella muulla ja muusta on uhkailtu ja peloteltu. Ennen täysi-ikäisyyttä nolla kirosanaa (kai, eli lähes ainakin), nolla tupakkaa, nolla alkoholia (ehkä huulia on kostutettu ihan juniorina kun jotain on huomattu unohtuneen näkösälle, mutta senkin väittäisin tapahtuneen kaverin vahvalla kannustuksella). Lukion kolmannella vähän maistoin jonkun pullosta olutta, ja luulin meneväni ihan sekaisin siitäkin ja saavani riippuvuuden (selvisin). Kiellettiin itkemästä jos sellainen meinasi tulollaankaan olla. Oppi olemaan liikaa riskejä ottamatta, ja tekemättä sitten melkein mitään muutakaan ylimääräistä. Varovasti kaikessa ja aina. En tiedä edellisestä kovin katkera olevani. Tuo kasvatus oli tuolloin yleisehköä. Minusta tälläkin tuli jotain ja ihan hyvää – ja kaikissa kasvatustyyleissä hyvät ja huonot puolet. Tai ainakin jää aina jossiteltavaa, jos joku juttu menee pieleen. Ääri oikeudenmukaisuutta vaativa minusta on tullut. Samaten joissakin asioissa huomaan olevan todella pitkävihainen. Ehkä ratkaisu piilee näissä edellisissä lauseissa. En ole liikaa pohtinut. Pohdituttaa kun alkaa tänne kirjoittaa.
Tuli tuosta ”valehtelemaan oppimisesta” mieleen, minkä joku sanoi... Minä opin valehtelemisen mallia ainakin siitä että aina uhkailtiin läksyjen kuulustelulla mutta kyllä se melko harvoin toteutui, joissakin aineissa tuskin koskaan.
> Yritatko elaa nuhteetonta elamaa?
Kai. En ehkä kauheasti erikseen yritä. Koittaa vaan järkeillä ja vähän edeltä miettiä mitä tekee ja mitä sanoo. Oppinut vaan että helpoimmalla pääsee kun ei ylimääräistä tössi, siis nyt aikuisella iälläkin. Kaikki on niin suhteellista. Ajan aina muutaman yli satasen alueella jos ei ole muita edessä. Mihin kukakin rajan missäkin asiassa vetää. Ja minä nyt tunnun rajan laittavan sinne minne useimmat suht kunnolliset ihmiset muutkin keskimäärin. Voiko näin sanoa. Asetanko itseni nyt jotenkin outoon sarjaan. Onko edes väliä. Kun vaan edes yks ymmärtäis mitä tarkoitin :-)
> Miten se onnistuu kaytannossa?
En minä tiedä. Ihan hyvin kai. Virheet kai sen verran vahinkoja ja pieniä että ei meinaakaan olla poliisilla mulle asiaa, tai edes omatunto ei kolkuttele tuntia tai päivää pitempään.
(Näille palstoille on muuten vaikea kirjoittaa. Tuntuu että sanojaan pitää miettiä kauheasti. Ihmiset puuttuvat enemmän johonkin yksittäiseen lauseeseen kun siihen mikä oli jollakin se varsinainen pointti. Sorrun siihen varmaan helposti itsekin. Minulla ei yritä edellisessä olla erityisesti mitään pointtia. Kirjoitin vaan mitä tuli mieleen. Oikein mielenkiintoinen keskustelu. Tätä vois pähkiä koko viikonlopun.)
-
(Näille palstoille on muuten vaikea kirjoittaa. Tuntuu että sanojaan pitää miettiä kauheasti. Ihmiset puuttuvat enemmän johonkin yksittäiseen lauseeseen kun siihen mikä oli jollakin se varsinainen pointti. Sorrun siihen varmaan helposti itsekin. Minulla ei yritä edellisessä olla erityisesti mitään pointtia. Kirjoitin vaan mitä tuli mieleen. Oikein mielenkiintoinen keskustelu. Tätä vois pähkiä koko viikonlopun.)
Kun muutaman tuhat viestiä on kirjoittanut tämä alkaa tuntua jo helpolta. Kaikki on alussa hankalampaa ja lopussa helpompaa eli anna tulla vaan. Täällä ei anneta arvosanoja kirjoituksista.
-
Kun muutaman tuhat viestiä on kirjoittanut tämä alkaa tuntua jo helpolta. Kaikki on alussa hankalampaa ja lopussa helpompaa eli anna tulla vaan. Täällä ei anneta arvosanoja kirjoituksista.
Joo, näin se varmaan menee. Kiitos kannustuksesta.
-
Ihmiset puuttuvat enemmän johonkin yksittäiseen lauseeseen kun siihen mikä oli jollakin se varsinainen pointti. Sorrun siihen varmaan helposti itsekin.
Tuon myönnän myös omaksi taipumuksekseni. Usein siihen varsinaiseen viestiin ei ole mitään sanomistakaan. Useimmat täällä kirjoittelevat ovat ihan viisaita kannanotoissaan. Sivulauseissa saattaa silti olla jotain kiinnostavaa ja vastaamaan houkuttelevaa.
-
Kyllä meillä oli aika hyvä kuri. Olen saanut remmiä (risuja ei Pasilassa lähdetty etsimään) kerran. Ja varovaiseksi opetettiin.
Mutta sitten kun olin murrosiässä, minut otettiin perheen aikusiten joukkoon. Minulla ei ollut oikein kavereita tuohon aikaan, joiden kanssa olisin missään maleksinut. Sitten sukeuduinkin seurakuntanuorten joukkoon, jossa oli turvallista elää nuoruuttaan. Vanhemmatkin antoivat vapaasti liikkua, kun luottivat porukkaan.
Hurjasti kyllä yritin elää nuhteettomasti pitkän aikaa. Vasta aikuisena olen alkanut rimpuilla irti liiasta kiltteydestä. En anna enää kävellä ylitseni. Olen joutunut opettelemaan pitämään kiinni omista rajoistani ja oikeudesta omiin erilaisiin mielipiteisiin. Vieläkin tuntuu liian usein vaikealta sanoa Ei. Eikä minusta koskaan valmista tulekaan, mutta pikkuhiljaa, vähin erin muutosta tapahtuu.
-
Olen saanut remmiä (risuja ei Pasilassa lähdetty etsimään) kerran.
Remmin minäkin muistan. Äitini oli Pasilan tyttöjä. Sitä en muista, miksi sain remmistä. Taisi sekin opetus mennä hukkaan.
Kun kiltit ja rauhalliset vanhemmat ovat tunnustaneet sen ainoan kerran käyttäneensä ruumiillista kuritusta, se on usein liittynyt lapsen omaan turvallisuuteen. Esimerkkinä olkoon ryntäys kielloista huolimatta pihalta kadulle sivuille vilkuilematta. Eräs poika sai selkäänsä, kun pölähti portista suoraan rekan eteen. Jos kuskin refleksit olisivat olleet hitaammat, ei olisi jäänyt paljoakaan jäljelle kuritettavaksi.
-
On ainakin ihan turhaa ihmetellä miksei nykyvanhemmat saa enää pikkulapsiaankaan kuriin. Näen sitä joka päivä aika läheltä.
Jos lapsi ei suostu nousemaan autoon, sanoo vanhempi (mukamas topakkana) että: "no jää tänne sitten!" ja on menevinään autoon ja lähtevinään ilman lasta...
-Mikä vika äskeisessä ja miksei toimi kun lapsi ei piittaa pätkääkään?
-> vika on siinä että lapselle annettiin vaihtoehto! "no ole sitten tulematta, mutta minä lähden!" Lapsi sai siis itse päättää tuleeko vai ei. Mitä topakkuutta tuommoinen muka on?
Provosoin ja korostan pikkuisen: olisi pitänyt ottaa lasta korvasta kiinni ja viedä autoon niin ettei jalat uletu maahan, istuttaa jämerästi penkkiin ja sanoa: "sinä tulet kun kerran käsketään!"
Siinä on silloin vaihtehdot vähissä. Vanhemman pitää päättää! Jos ei päätä niin semmoista vanhempaa pitää viedä vajan taakse ja ************* koska vika on saamattoman lässy-vanhemman eikä lapsen. lapsella pitää olla rajat ja vanhemman on oltava selvä auktoriteetti ilman harkinnan varoja.
Toinen on kun yksi täkäläinen nyverö-vanhempi rankaisee lastaan viemälllä hänet jäähypenkkiin "mutta kun se lapsi ei pysy siellä..." sanoo nyhverövanhempi...
Nyhverövanhemman pitäisi suoristaa selkänsä ja kun lapsi tulee jäähynurkasta pois omin lupinensa, nyhverövanhemman pitää suoristaa selkänsä ja viedä lapsi sinne takaisin niin ettei jalat ota maahan, parkukoot miten paljon haluaa! ja kyllä se lapsi lopuksi uskoo kun näkee ettei vaihtoehtoja kertakaikkiaan ole muuta kun pysyä siellä niin kauan että annetaan lupa poistua.
Minun ei ole tarvinnut koskaan käydä käsiksi lapsiini millään tavalla. Ne ovat aina uskoneet korotettua ääntä ja pahemman rangaistuksen pelkoa. Kyllä lapset saa tottelemaan ilman ruumiillista kuristustakin mutta ensin on nyhverövanhemman suoristettava oma selkänsä!
Kirjoitus oli provosoiva mutta toivottavasti joku tajusi mitä ajan takaa.
-
Eikö tuo ollut aika jämäkkää kurinpitoa? Lapselle annettiin tarjous, josta ei voi kieltäytyä. Mafian touhua.
-
Pelko panee tottelemaan.
Mutta voi sitä totella joskus muutenkin. :icon_rolleyes:
Lahjomalla mm.
Ihmislapsella on oma tahto.
Se pitää nujertaa vaikka väkisin. :107:
-
Jampen esimerkki kertoi tietysti ihan oikeasta asiasta. Kuvattu kinastelu autoon nousemisesta viestii siitä, miten perheen elämä on sujunut siihen mennessä. Lapsi kokee olonsa turvattomaksi ja onnettomaksi, jos hän luulee joutuvansa oikeasti ratkaisemaan vanhempien vastuulle kuuluvia päätöksiä.
-
Pelko panee tottelemaan.
Mutta voi sitä totella joskus muutenkin. :icon_rolleyes:
Lahjomalla mm.
Ihmislapsella on oma tahto.
Se pitää nujertaa vaikka väkisin. :107:
Lahjominen ei mielestäni ole hyvä keino eikä ohjaa oikeaan. Kyllä pienellä lapsella pitää olla kuri ja joku joka sanoo miten asia tehdään. Ei se lapsen tahto siitä mihinkään nujerru. Kuinka moni aikuisena ajattelee lapsena saatuja selviä rajoja ja auktoriteetteja pahalla ja muistelee kuinka oma tahto "nujerrettiin"? Ääritapauksista ei nyt ole puhe.
Enemmän on esimerkkejä siitä miten on "kuritta kasvettu" ja "kunniatta kuoltu" eli mieluummin niinpäin lapsen elämälle tehdään vahinkoa. Kuten Pena sanoi, lapselle rajat tuovat myös turvaa. Mutta jos mikään raja ei ole ehdoton, niin mitä turvaa se on?
Se on turvattomuutta ja vanhemmilta vastuun pakoilua!
edit: tarkennan sen verran että itse puhuin koko ajan melko pineten lasten kasvatuksesta. Isompiin on tullut kyllä käytettyä joskus lahjontaakin, esim. koulutehtäviin motivoidakseni. Toisaalta sellaiset asiat jotka perheessä isä ja äiti päättää, niin niistä ei neuvotella eikä tarjota lahjuksia, -isoillekaan.
-
Näinhän se on.
-
Kuten totesin, pääsen tahi joudun seuraamaan sattuneesta syystä näitä välillä aika läheltä joten siksikin kirjoituttaa.
Nykyään kiertää lasten kasvatuksen "ammattilaisia" opettamassa ja luennoimassa paljon siitä miten nykyään enää lasta ei saisi varsinaisesti kieltää tai rangaista. Sen sijaan pitäisi rohkaista ja kehua. Hillittömyyden ja pahanteon tai toisten lasten kiusaamisen lopettamiseksi pienepieni lapsi pitäisi "ottaa syliin" ja rohkaista häntä olemaan oma itsensä. No tämä on kärjistettyä muttei ole kaukana heidän viestistä. Tuntuu että punainen lanka on kadonnut johonkin.
lehdistä saamme lukea kuin päiväkodeissa on kääritty lapsi mattoon kun muuta ei ole keksitty. Mattoon kääriminen on epäilemättä lapselle melko ahdistava kokemus ja minusta se kertoo että peli on pitkälti jo menetetty eli auktoriteetti luisunut pois käsistä. Tähän liittyy sekin että jos jo hyvin pienestä asti lasta ei totuteta konkreettisiin rajoihin, on vaikeaa vanhempana enää kiriä kiinni laiminlyötyä työtä. Ymmärrän että vanhemmat eivät aina jaksa, eihän kukaan aina jaksa. Mutta ajatelkaapa että vanhemmat eivät kasvata lapsiaan kuriin ja nuhteeseen vaan elukoiksi joilla ei ole käsitystä rajoista eikä oikeasta ja väärästä jotka repivät silmätkin päästä toiselta jos niikseen tulee niin miten opettajalta tai päiväkodin hoitajalta voidaan vaatia moisen eläinlauman kontrollissa pitämistä? Jos vanhemmat itse ovat laiminlyöneet kasvatuksen?
-
Minä ymmärsin tuosta Jampen provosoivasti kirjoittamasta tekstistä sen, että jos pikkulapsi ei aio lähteä autoon, niin silloin hänet kannetaan sinne. Ei siinä tarvitse tuottaa lapselle yhtään kipua eikä siinä tarvitse olla välttämättä edes vihassa. Aivan totta on, että pikkulapselle on tyhmää antaa semmoisia vaihtoehtoja, joista toinen on täysin mahdoton. Ei kolmivuotiasta voi jättää tien poskeen ja lähteä itse autolla pois. Ei se todellakaan ole mikään vaihtoehto.