Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: AKUANKKA313 - 13.10.11 - klo:10:34
-
Mita mielta olet Halloweenin vietosta?
Voiko mielestasi uskovainen juhlia Halloweenia?
Oletko juhlinut Halloweenia?
Aiotko juhlia vastaisuudessa?
-
Minulle se on aina ollut pyhäinpäivä enkä aio juhlia halloweenia.
-
Sama täällä. Monessa asiassa dikkaan USAsta, mutta joku raja. Sellasia mörköjä! Hyi saatana!
-
Halloweenin alkuperäinen idea lienee kuolemanpelon kesyttäminen hauskuuden avulla, mutta se on tainnut peittyä kauhuelokuvien ja muun viihdeteollisuuden alle.
-
Minulle on ihan samantekevää. En juhli mutta en vastustakaan.
-
Pyhäinpäivää meillä on aina vietetty kirkossa käymällä ja viemällä kynttilöitä haudoille.
Tekipä Tiitiäinen viime pyhäinpäiväksi komeita kurpitsalyhtyjä, joissa kynttilöitä poltettiin useampanakin iltana. En ajatellut sitä halloweenin juhlistamisena, vaan pimeiden iltojen kaunistamisena. :icon_biggrin:
-
Minusta halloween on amerikkalaisten ja kauppiaiden juhla. Suomessa turhaa tuontitavaraa. Omat pyhäinpäivän perinteet ovat paremmat, ja soisi niiden siirtyvän nuoremmillekin sukupolville krääsäkarnevaalien sijaan.
-
Esi-isiemme muinainen syysjuhla oli kekri, joka tuskin oli sen viattomampi kuin amerikkalaisten nykyinen halloween. Voisimme etsiä kansanperinteestä vanhoja kekritapoja ja piristää niillä syysmieltämme.
-
>:( Yks uusi tapa myydä krääsää. En oikein pääse perinteen sisälle. En ny niin kaipaakaan. En osaa nähdä siinä mitään väärää, mutten oikeatakaan. Miksi tosiaan ei kukaan keksiny jotain kekriä ennemmin? Se on amerikkalaisesta kulttuurista tuotu tuote, ja on sitä jo aika sinnikkäästi kaupittu, ei se oikein syty. Mutta kurpitsalyhdyt olisi varmaan kauniita!
-
Esi-isiemme muinainen syysjuhla oli kekri, joka tuskin oli sen viattomampi kuin amerikkalaisten nykyinen halloween. Voisimme etsiä kansanperinteestä vanhoja kekritapoja ja piristää niillä syysmieltämme.
Ihan samat sanat, vaikka pikkasen eri sävelet, mutta ihmettelen suomalaisten ja eurooppalaisten amerikkaan kumartamista.
Fransuskit on kait ainoita Euroopassa, kun ei niistä perusta.
Suomalaisilla on oma perintö ja omat huullutemme, mutta ei ne meistä hullumpia tee, kun vähän.
Missään muualla ei ola itsekriittisempiä tai alas painavimpia itseämme kohtaan kun Suomessa.
Muualla Euroopassa ja maailmassa ne ihmettelee, miksi me ei olla ylpeämpiä suomalaisuudestamme?
Lööppilehdet on aina vaan kertomassa, kun joku kirjoittaa meistä halveksuvasti EU;ssa ja muutenkin.
Ehkä tälleen kun on tullut muualta Suomeen, niin huomaa että ei meillä ole mitään vähempää tai hävettävämpää kuin muillakaan. Päinvastoin,.
-
Minusta halloween on amerikkalaisten ja kauppiaiden juhla. Suomessa turhaa tuontitavaraa. Omat pyhäinpäivän perinteet ovat paremmat, ja soisi niiden siirtyvän nuoremmillekin sukupolville krääsäkarnevaalien sijaan.
Krääsästä en pidä, pidän laadusta! Laadulla tarkoitan AITOA, rehellistä, kunnollista!!! Vinkkejä ja ideoita voi ottaa, mutta matkimisen sijaan omanlaatuisuus on hyvä!
Ihan samat sanat, vaikka pikkasen eri sävelet, mutta ihmettelen suomalaisten ja eurooppalaisten amerikkaan kumartamista.
Fransuskit on kait ainoita Euroopassa, kun ei niistä perusta.
Suomalaisilla on oma perintö ja omat huullutemme, mutta ei ne meistä hullumpia tee, kun vähän.
Missään muualla ei ola itsekriittisempiä tai alas painavimpia itseämme kohtaan kun Suomessa.
Muualla Euroopassa ja maailmassa ne ihmettelee, miksi me ei olla ylpeämpiä suomalaisuudestamme?
Lööppilehdet on aina vaan kertomassa, kun joku kirjoittaa meistä halveksuvasti EU;ssa ja muutenkin.
Ehkä tälleen kun on tullut muualta Suomeen, niin huomaa että ei meillä ole mitään vähempää tai hävettävämpää kuin muillakaan. Päinvastoin,.
Kolmella mantereella asunut sukulaiseni juuri sanoi, että miksi suomalaiset vähättelevät ja aliarvioivat itseään?! Saamme asiat toimimaan, olemme ystävällisiä ja tervejärkisiä ihmisiä! Ilman joutavanpäiväistä höpönlöpöä.
-
Se on tämä syrjäinen sijainti ja erilainen kieli. Ulkopuolisuudelle ei tarvitse kauempaa syitä hakea.
Lähentymistä on tapahtunut. Maapalloistuminen etenee. Mutta perusasioille emme voi mitään. Ne on vain yksinkertaisesti käännettävä eduksi. Ulkopuolelta näkökulma on toinen kuin sisältä. Voimme siksi antaa oman persoonallisen panoksemme yhteisen euroopan ja maailman rakennukseksi.
-
Kuulin terapiakoulutuksessa sellaisenkin selityksen, että me elämme selkeästi kahden suuremman kulttuurialueen rajalla, länsieurooppalaisenm ja itäisen, ja meillä on kummaltakin myös vaikutteita. Se on tietysti vain omintakeisuutta ja pitäisi olla etu, mutta johtaa tuollaiseen, kun kumpaankaan nähden ei olla ihan kunnolla sitä mitä muut. Sellaisessa kulttuurissa kuulemma lapset kasvatetaan sillä asenteella etä köyhän tulee olla nöyrä ja "on maamme köyhä, siksi jää" -- pohjalla on tarkoituksena tarkastella itseä kriittisesti kaiken aikaa jotta huomaa sopeutua kaikkeen ennen kuin lyövät muussiksi... toisaalta ei voi oikein kunnolla kumartaa koska toisella puolella suuttuu se kenelle pyllistää...
niin ne sanoivat osapuilleen. Muistan kun olin neurolla amanuenssina ja minut lykättiin viihdyttämään jotakuta israelilaista tyyppiä joka oli jonkunlainen vaihto-opiskelija... kun Jorma Palo esitteli sille jotain suomalaista keksintöä ja kertoi vähättelevästä asenteesta ja vähätteli perään "typical of the finns" se kaveri tuijotti silmät hiilinä ja kun se piti viedä ruokasaliin ja ruokkia se, se sanoi että suomalaiset on hänestä jollain tapaa täyshulluja...
-
Onhan körttiläisyydessäkin läntinen (Lapua) ja itäinen (Nilsiä) vivahduksensa. Siinä Kiuruveden paikkeilla se raja kulkee.
Pääsiäistrullien kulkeminen virpomassa on hyvä esimerkki idän ja lännen perinteiden sekoittumisesta. Pahat noidat ovat kesyyntyneet siunausta jakamaan. Olisiko idässä jotain harrasta ja hyväntahtoista pyhäinpäivän viettoon näiden viikatemiesten, pirujen ja velhojen vastavoimaksi?
-
Jotakuinkin, itää kohti kuljettaessa muuttuu meno mietiskelevämmäksi ja sisäänpäinkääntyneemmäksi sanoi Petri Karttunen. (miesparka on täällä melkein yhtä paljon kuin :026: mutta ei taatusti tykkäis. Ei tykännyt Dosenttikaan eläessään kyllä vastaavista)
-
Miulle Pyhäinpäivä on merkinnyt vain vainajien muistelua ja haudoilla käyntiä.
Eikös edelleenkin lapset kokoonnu lapsuudenkotiinsa vanhempiaan tervehtimään ja suvun haudoilla käymään. Näin meillä tehtiin.
(Ja talvirenkaita vaihdetaan yleisesti).
-
Kekrinähän palkollisilla oli lomaa ja rengit ja piiat vaihtoivat halutessaan työpaikkaa.
Voisiko nykyaikana viettää kekriä olemalla yhden päivän tai illan joutilaana ilman huonoa omaatuntoa? Koko perhe löhöilisi yhdessä "älä tee mitään" -päivän kunniaksi. Telkkaria ja tietokonettakaan ei saisi avata. Voisi tehdä stressaantuneille hyvää.
Pyhäinpäivänä sitten käytäisiin haudoilla ja katseltaisiin perheen kuva-albumeja menneitä sukupolvia muistellen.
-
Pyhäinpäivää vietetään meillä suomalaisittain. Päivän hartautta lisää se, että isäni siunattiin haudan lepoon juuri pyhäinpäivänä. On oikeastaan aika jännä miten jotkut traakiset tapahtumat heijastuvat pitkään jonkin juhlapäivän juhlimistapaan / juhlimattomuuteen. Näin on meillä niin pyhäinpäivä (isäni hautajaispäivä) kuin uudenvuoden aattokin (siskoni kuolinpäivä).
-
Nuoruusvuosina Pyhäinpäivä oli seuriksen nuorten retkipäivä- Oronmyllylle. Nyt on liikkistä kun Neiti Kesäheinä jatkaa perinnettä, tosin Vivamossa. '
Kotkassa oli aika kolkkoa silloin, mutta Orolla yleensä lunta. Meidän leireistä tai retkistä ne oli ilman muuta parhaita. Niillä oli jotaki tekemistä kristinuskon kanssakin... Iltaohjelman jälkeen sanoivat että saavat jäädä rauhas istuskelemaan kellä mikä painaa mieltä. Kun ensin olin luullut riparilla muuttuneeni hyväksi ihmiseksi ja ryhtynyt lukemaan samaan aikaan Raamattua niin saatte uskoa että kyllä painoi mieltä ja raskaasti. Kirkko jäi aika kaks kolmasosalta täyteen suunnilleen. Sitten työntekijät kiersivät koko rivin. Siitä jäi itselle sellanen tottumus saada huojennusta sillä se helpotti suuresti.
En enää aina viiti selittää että en minä nyt ole mielestäni depressiossa mutta jos minun oloni on kurja vielä anteeksi saatuanikin niin kyllä minä tunnen monta hyvää kutistajaa... :003: Toisaalta joskus ajattelen, kuinka on, kun anteeksisaamisen kaipaus ei ole oikein mennyt miksikään. Ne olivat hyviä keskusteluja. Ja olen vähän ymmälläni.
..........................................
Pitäiskö sitten? Jäikö siitä joku suorituspakko? Onko minussa joku päävika kun minul ei ikään kuin riitä joku mitä kuulen kirkossa joka pyhä? Tulee vaan olo että et sinä pappiparka tiedä tästä etkä tuosta ja tämäkin painaa mun mieltä, ja Jumala tietää ja minä. Olo on usein ollut vain juuri tuollanen: Niin julistele vaan anteeksi koko seurakunnalle siinä mutta... Niin niin mutta kun minä... Nämä minun palaa mieleen usein näillä main syksyä tästä syystä varmaan. Sellasen jälkeen oli niin helpottunu olo että meni riehuessa ja kiljuessa siel Myllytuvalla kaverien kans loput yöt. Tästä kyselin joskus Seuratuvan puolellakin, mutten jaksa kaivaa ketjua.
-
Leena hyvä!
Oletko lukenut T Wilcoxin Kalliin Hunajanpisaran. Se löytyy täältä:
http://www.kirjasilta.net/wilcox/hy/hy.html
Lue kaikki, mutta erityisesti luku Epätoivoinen. Minulle aukesi Kristuskallion merkitys, luulen ainakin niin.
Riitta
-
Kiitos Riitta! Olen ollutkin siitä asiasta hapan että mielestäni Jeesus Kristus on minulle yhä liian vieras, ja tavallaan minulla on kaksi hengellisen elämän ongelmaa, joiden tulisi ratkaista toinen toisensa. Kristusta ei tarvitsekaan muu kuin syntinen, viis tuntemisestakaan, ja hän turhentaa omat teot... jonkun pitää vain sanoa se minulle viisaasti... minä luen tuon kohdan nyt.
-
En ehtinyt lisätä tätä tietystikään, mutta tahdon mainita, luin ja jäin mietteliääksi. Minul on se pieni kirja, mutta missä tässä kaaoksessa, joka tapauksessa etsin ja alan taas miettiä niitä. Tavallaan luulen että meidän kompurointimme syynä oli oppi vapaasta tahdosta ja sellainen oppi uudestisyntymisestä kuin oli, eli se on jotakin joka tapahtuu "uskoontulossa" ja sen jälkeen kaikki on toisin. Kun alkaa lukea Raamattua "tultuaan uskoon" tuollainen epätoivo on aivan odotettavissa oleva lopputulos.
Jos puolestaan synnintunnustuksesta lähtee uskoen nyt tulleensa sitten "uskoon" tai hyväksi, on se sisältänyt itsessään jo pahemman lankeemuksen, arvelen, eli siinä kohden on hirvittävän vaarallista opettaa väärin. Rippi ei saisi olla ikinä suoritus, se on heikkouskoisille (ainakin minulle) tarkoitettua hyvän omatunnon pyytämistä ja vakuutuksen sanojen kuulemista livenä, mutta itse olen miettinyt, että olisikohan hyvä vähitellen kuin samastua niiden sanojen lausujaan.
Nyt tiedän mitä minä odotin kuulevani eilen saarnassa, sen papin olisi pitänyt sanoa minulle tämä.. se on kuin ompelisi vanhaan viittaan uutta paikkapalasta, pesaisisi sen ensimmäisen kerran ja palanen kutistuisi kuitenkin ja repisi entistä suuremman reiän. Eikä Pyhän Hengen kosketusta, kuten kutsua jonkinlaiseen uudistumiseen ja paranemiseen ota vastaan ihminen itse, vaan kasteessa uudestisyntynyt sisäinen, salattu ihminen ja koko tuo uudeksi luotu on juttua, jota ihmisen ymmärrys voi enintään tiedon tasolla seurata, mutta jota hän on tehnyt tietoisesti valiten vielä vähemmän kuin biologista syntymäänsä... ja se on pelkkää kemiaa...
Uhhuh, maallikkoteologiaa ja varmaan ihan päin hongikkoa, mutta kiitos.Kiitos oikein kovasti.
-
Paavo Ruotsalainen varoitti tarttumasta omin lupinsa pelastukseen ja armoon ennen kuin ne saa Jumalan hyväksi näkemällä ajalla ja tavalla. Olisikohan se tätä samaa uuden paikan hätäistä ompelemista vanhaan vaatteeseen?
-
Halloween-juhlat ne vasta hauskat juhlat ovatkin :023:
Aikuisetkin saavat pitää hauskaa naamiaisilla, askartelemalla halloween-koristeita
ja laittamalla erikoisia halloween-juhla ruokia koristeeksi ja syötäväksi..
-
Non-ni, eiku askartelemaan. Käsityö lisää käsityskykyä.
-
Pirskeet ois kivat, virallisen Halloweenin jalkeisena viikonloppuna,
niin paasee halvemmalla.. :039:
-
Paavo Ruotsalainen varoitti tarttumasta omin lupinsa pelastukseen ja armoon ennen kuin ne saa Jumalan hyväksi näkemällä ajalla ja tavalla. Olisikohan se tätä samaa uuden paikan hätäistä ompelemista vanhaan vaatteeseen?
Tarttumasta omin lupinsa.
Enpä mene sanomaan, että ymmärtäisin.
Tunnustakaa syntinne toinen toisillenne, kehottaa jo Paavali, eli perinne on hyvin, hyvin vanha. Luther ei olisi halunnut luopua ripistä, hän olisi halunnut tehdä siitä sakramentin, jos hänellä olisi ollut aine, johon sitoa sana, ja hieman mietin, että jotakin lapsen oikeudesta riistetään, jos tämä viedään.
On tekoja, jotka olisi tosissaan hyvä saada tunnustaa toiselle, esimerkiksi petoksellinen toiminta, tai sellaiseksi nähtävä, joskus myös vaikka avioeroon liittynyt asia, jota ei ehkä voi ihmiselle korjata mutta joka painaa mieltä. En uskokaanm että jokin yleiunen "olenhuonojajumalaeivastaa" tarvitsisi kuuntelijan - se on vähän kuin Dosentin :026: rakastama ajatus "adventista", siitä, että on jaksettava odottaa. .
On kuitenkin syntejä joita en jättäisi odottamaan "armonvilausta" vaikka kuinka muodollisesti ei olisi rikottu lakia nippa nappa. Jos intentionaalisesti on tehty rikos, se on hyvä saada tunnustaa ja puhua onko jotakin hyvitettävä jollekin, toinen saattaa sen nähdä vaikka itse ei näkisi.
-
"He lähtevät kesken pois parannuksen murheesta pyhiin harjoituksiin ja niissä mikä veisuulla, mikä rukouksella ja mikä muilla välikappaleilla tukahduttavat jumalisen murheen, vaikka he ovat kasteenliiton rikkojia. Näiden välikappaleitten kautta katoaa heistä nyt se oikea synnintunto, jota Jumala rupesi heissä herättämään. Mutta onhan Suomessa nykyään heränneitä pappeja, eivätkö nämä voi heitä ojentaa? He eivät taida heitä ojentaa ollenkaan, sillä nämä pettävät pappeja tullen heidän luoksensa niin kuin se kansa, joka on jo vanhurskauden tehnyt. He vaativat nyt papilta ilahduttavaa sielun ravintoa; herännyt pappi taas on armelias sydämeltään ja koettaa lääkitä heitä heidän orjallisessa murheessaan evankeliumin rieskalla, mutta sitä ei kestä kauan. Minkä tähden? Sen tähden, että he eivät ole tulleet ahtaasta portista elämän tielle." Näin kirjoitti Paavo Ruotsalainen.
Ymmärrän tämän niin, että ne, jotka eivät ajallaan kunnolla sure syntisyyttänsä (jumalinen murhe), joutuvat suremaan epäonnistunutta pyhitystänsä (orjallinen murhe).
-
No aikansa kutakin ja se oli silloin - me ei oltaisi kestetty selväpäisinä ellei meille olisi edes joskus mainittu että saamme anteeksi. Kerran vuodessa. .
Kyllä minä voin surra muutamaa asiaa vaikka lopun elämää jos Jumala tahtoo niin ja oletettavasti suren joka tapauksessa, mutta joskus olen ollut tilanteessa jossa esimerkiksi anteeksianto lähti kasvuun siitä, että lopulta sain yhden papin tajuamaan että tuohan on tosissaan hädissään. En lähtenyt siitä anteeksianto valmiina... jotenkin hyvänä... Mutta se oli aika paha tapaus monin tavoin, eli minä taisin sairastua siksi pahemmin, se oli se taitovirhe joka oli viedä hengen, todennäköisesti sairastutti väärän lääkityksen takia, sellaisesta seuraa helposti lumipalloefekti (kun beetasalpaajiakaan ei saisi syöttää) ja olin hieman tuohtunut ja juuttunut siihen tuohtumiseen...
yhtä tietoisena kaikesta minä lähdin kotiin, mutta lohdutettuna, Jumala antoi anteeksi kovuuteni ja anteeksiantamattomuuteni, halusin, kun minusta minua siihen kutsuttiin, antaa anteeksi ja kesti vähän ennen kuin halusin ja sitten en pystynyt... vähitellen sen jälkeen aloin itse antaa anteeksi... .
Mielelläni tunnustaisin pois, mutta revi tähän taas pappi. Jos Jumala tahtoisi, niin eiköpä tuo kykenisi niitä mielessäni pitämään silti. Eikö ihminen paadu, jos jättää omantuntonsa saamat haavat hoitamatta?
Tämä on minulla hyvin, hyvin kesken ajattelemisen.