Keskustelu > Yleinen keskustelu

Miksei Kunniaa Jumlalle adventin aikana...?

<< < (2/4) > >>

Johannes:
Maa on niin kaunis veisataan täällä seisaaltaan ajankohdasta riippumatta. Siitä on muuten olemassa ketjukin, kirsus, jossa oli siitä, mitä lauletaan missäkin päin seisaallaan ja mitä istuallaan. Ajattelin, että jos haluat tietää lisää, kun olet uudempi foorumilainen. En ennen ollut niin tiennyt asiaa, mutta nyt on ollut joulukirkossa ja kauneimmissa joululauluissa niin, joten päättelen, että se on kai jonkinlainen "puoliperinne". Hautajaisissa olen laulanut sitä istualtaankin ja samoin joissakin muissa tilanteissa. En sitten osaa sanoa, että kumpaa perinnettä täällä noudatetaan, taitaa olla sekä että. Se on niin seurakuntakohtaista.

Minäkin olin molemmissa jumalanpalveluksissa, sekä attona että joulupäivänä. Tapaninpäivänä tyydyin seuraamaan televisiosta ortodoksista liturgiaa. Kirkonmeiningit tuovat jouluun juhlantuntua.

Niin ja vielä tuosta soittamisesta. Mainitsit kirsus, että teillä on soitettu liian kovaa. Valitettavasti niin on täälläkin. Täällä on hyvä-ääninen kanttori, mutta soittaa urkuja, kuin viimeistä päivää. Meinaa monesti hukkua laulu alle. Onneksi joulunaikaan oli niin paljon porukkaa, että saatiin kilpailla urkujen kanssa, mutta mukana oli uudempia virsiä (1986 kirjaan), niin aika harva niitä osasi ja sitten kuunneltiin vain paukutusta ja koitettiin suuta aukoa. Laulu ja sanat on minulle pääasia, niin minusta on kamalia nämä vuoret kanttorit, jotka soittavat liian kovaa. Ja vielä oikein kovensi soittoa tuttujen laulujen kohdalla ja viimeisten säkeistöjen kohdalla. Niin kuin se muka olisi tarkoitus, että veisuu ei kuulu. Silloin kun kirkko oli remontissa ja toiminta siiretty joksikin aikaa srk-talolle, niin ainoa hyvä asia oli, että ei ollut urkuja. Flyygelillä ei saa soitettua niin kovaa. Samasta syystä pitkänperjantain jumalanpalvelus on vuoden paras, kun kanttori vain laulaa, ei soita. Hänellä on hyvä ääni, niin minkä vuoksi se haluaa peittää sen urkujen alle yhdessä kirkkokansan äänen kanssa? Ja en ole muuten ainoa, joka sanoo näin. Mm. täti oli mukana aattona ja sanoi samaa jo toisen kerran. Edellinen kerta oli kauneimmissa joululauluissa.

HeinoM:
:D Joskus urkuri soittaa niin nopeasti, että on jo virren puolivälissä melkein, kun kirkkoväki vasta aloittelee. Siitä se harras tunnelma vasta tuleekin? :lol:

Johannes:

--- Lainaus käyttäjältä: "HeinoM" ---:D Joskus urkuri soittaa niin nopeasti, että on jo virren puolivälissä melkein, kun kirkkoväki vasta aloittelee. Siitä se harras tunnelma vasta tuleekin? :lol:
--- Lainaus päättyy ---


Tuokin on tuttu ilmiö. Meidän kanttori on jostakin muualta kotoisin, niin ei alkuun tiennyt, että kaikki soitetaan savolaisilla sävelmillä, jos sellaisia on. Vaikkapa se Herraa hyvää kiittäkää. Samoin vaikkapa Kiitos sulle Jumalamme kuuluu soittaa hartaammin kuin se alkuun luuli. Viime talvena oli äitin kotona kinkerit. Oltiin siellä, niin ensin veisattiin virsi todella nopeaan tahtiin ja sitten jupistiin niin paljon, että kanttori soitti ekan säkeistön vielä kerran, että saatiin se hitaammin veisata. Ei ole helppoa kanttorin homma...

kirsus:
Olispa paljon kommentoitavaa varsinkin tuohon musiikkipuoleen, mutta kun olen näitten yleisten koneitten - siis internet yhteyksin varassa ja tämä paikka menee juuri kohta kiinni, niin tänään vain pieni lyhyt kommentti.

Tänä aamuna, kun tuosta Maa on niin kauniin viim, säkeistön lopun seisaaltaan laulamisesta yhdelle seurakuntalaiselle kerroin, niin hän oli iloisen hämmästynyt, mutta sanoi samalla, että kuulemma nimenomaan körteillä on tapana useammissakin lauluissa nousta ylös juuri noissa "Kunnia" -säkeistöissä. Mutta eihän nyt Helsingin Vanha kirkko voinut yllättäen tänä jouluaattona olla täynnä körttejä  :wink:

Käyn vilkaisemassa sitä toista ketjua jahka taas pääsen koneelle - eli huomenna ja vastailen lisää...

An-na:
Minä en ole ikään nähnyt veisattavan Maa on niin kaunista seisaaltaan. Toisekseen minusta on ihan hölmöä, että se on jouluvirsi. Eihän siinä ole mitään muuta jouluista kuin "Enkelit ensin paimenille lauloi"! Ja kolmannekseen, minä olen niin korviani myöten täynnä kyseistä virttä, että toivoisin joskus joulua, jolloin ei tarvitsisi kertaakaan laulaa sitä. Sitä aikanaan laulettiin nuorisokuorossa ja nykyäänkin niin luvattoman paljon, että en pysty enää mitenkään nauttimaan siitä. Harmi, koska periaatteessa sehän on ihan kaunis virsi.

Sen lisäksi minua ärsyttää suunnattomasti, että täällä näin inhottavasti arvostellaan kanttoreiden työtä. Tuskinpa heistä kukaan tahallaan haluaa kiusata seurakuntalaisia. Kullakin on omat tapansa esim. säestää virret, että on minun mielestä inhottavaa, että nuristaan siitä, että täällä on viimeiset 150 vuotta tehty niin, jos kanttori ei sellaista tiedä. Toisekseen kanttorin paikalta saattaa olla vaikea arvioida urkujen kuuluvuutta seurakunnalle (riippuu kirkosta). Jos kanttori soittaisi hiljempaa, niin valitettaisiin varmasti siitä, että miksi soitetaan niin hiljaa, kun ei kehtaa veisata, ettei vaankaan oma ääni kuulu muiden yli. Joo, ei ole helppoa kanttorin homma, kun seurakuntalaiset ovat valittamassa, useimmiten vielä ilman syytä. Unohdetaan, että kukas se alan ammattilainen nyt taas onkaan. Eikä tulla ajatelleeksi, että kaikkeen on syy; esim. joidenkin virsien luonteeseen kuuluu veisata ne vähän reippaammin (voisitteko kuvitella Hoosiannaa hartaan hitaana?).

Mikä on myös puhe "uudesta" virsikirjasta? Se on 20 vuotta vanha, ja itselleni ei ainakaan ole olemassa mitään uutta virsikirjaa. Luulisi nyt kenen tahansa jo sopeutuvan siihen, kun sitä on 20 vuotta käytetty. Johanneskin on ymmärrettävästi sitä ikäluokkaa, ettei ole vanhemman virsikirjan aikaan osannut vielä veisatakaan. Tietty jos ei edes halua oppia uutta, voi sopeutuminen olla vaikeaa.

Anteeksi nurisevansävyinen viesti, muttakun alkoi niin ärsyttää.  :-?

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta