Aamuhartaus 18

[Riitta-mummi]

Tartuin lähinnä sanaan havitella.  Toivoa olisi parempi tuossa paikassa, minun mielestäni. 

Eikä aina uskalla edes toivoa, vaan jättäytä sen varaan mitä vastataa.
...

Olen kokenut helluntailaisessa tilaisuudessa lähes vastenmielistä , meluisaa 'rukousta'.  Luulen sen heillä ikään kuin 'kuuluvan asiaan', mutta minulle se oli kauhistus. Jumala tietää mikä on oikein.

[Pena]

’Havitella lahjoja’ kuvasi nähdäkseni ihmisten edessä harjoitettua usknnollisuutta, jolla toivotaan saavuttaa hurskaan mainetta.

[Riitta-mummi]

Niin, on osattava lukea kirjoittajan ajatukset. Kaikki ei ole aina sitä mitä ensimmäiseksi ajatellaan.
Tämä on ehkä sittenkin sala-ivaa l. ironiaa. Onhan sitä Raamatussakin.

[Pena]

Miksi kärsit sydämessäsi vastustajien sanojen kuulemisesta? Oletko nähnyt ketään, jonka pelkät solvaukset ja herjaukset olisivat saastuttaneet tai tehneet inhottavaksi? Tai onko kenestäkään tullut kaunista ja suurta hiotuilla puheilla ja ylistävillä sanoilla? Mikä voisi antaa minulle yhtä suuren ilon kuin se, että väärät todistajat ovat koko maailman kuullen julistaneet minut epäpuhtaaksi ja hylättäväksi?
Herra on minulle elävä, joten minä en purnaa heitä vastaan kenellekään enkä syytä ketään Hänen edessään, vaan rukoilen heidän puolestaan niin kuin rakkaideni puolesta.

Palava ruoko

[Pena]

Jos se vain olisi mahdollista, minä tahtoisin, että kaikki mykätkin luonnot pilkkasivat minua hokemalla ja että minä olisin kaikkien inhoama. Näin vääryyteni on puhdistettu vääryyksillä. Kuinka minun onkaan kiittäminen sielujen Parantajaa, joka jo ennen sieluni paiseiden löyhkäämista ja mätänemistä on valmistanut siteet sieluni eheytymiseksi. Kunnia Sinulle, todellinen Parantaja, joka hoidat kärsivien haavat parantavilla lääkkeillä. Aamen. Sinun armosi hyvyys olkoon vääryyksieni levittäjien yllä. Sinun kastepisarasi pesee likaisimmatkin syyttäjät. Aamen.

Palava ruoko

[PekkaV]

Jos se vain olisi mahdollista, minä tahtoisin, että kaikki mykätkin luonnot pilkkasivat minua hokemalla ja että minä olisin kaikkien inhoama. Näin vääryyteni on puhdistettu vääryyksillä. ...

Palava ruoko

   Minä en. "Vääryys vallan saapi" jos toivotaan tollasta! Vääryys monistuu. Vääryksillä ei puhdisteta.

[Riitta-mummi]

Tarkoittaako kirjoittaja tällä verrata Kristuksen kohtaamien vääryyksien kääntymisen  koko ihmiskunnan pelastukseksi. Niiden jotka ottavat kärsimisen näin opikseen ?
minä / me
Mutta, mitä hän takoittaa mykillä luonnoilla ?

Nykyihmiselle ne voisivat olla ilmastomuttos ja sen aiheuttamat vahingot.

[Pena]

Mutta, mitä hän takoittaa mykillä luonnoilla?

Olisikohan taustalla joku ’kivet huutaisivat’ -ajatus?

[Riitta-mummi]

Tietystikin ! 

[Pena]

KADONNUT PENNINKI

Maan tomussa lojuin.
Huutaa en voinut,
itseäni ilmoittaa en tainnut.

Mykkänä, pimeydessä,
kadonneena viruin,
kyynelettömänä, kylmänä.

Ihmiset tallasivat minua
pölyisin jaloin.
Ihmiset polkivat minua
raskain askelin.
Vihdoin saavuit, Etsijä.

Kynttilät sytytit.
Valosi kirkkaus
väsyneen löysi.

William Jokinen 1943

[Pena]

HIILIVALKEA

Vuossatain takaa yössä Judean
ma kartanolla papin ylimmäisen
näin palavaisen hiilivalkean
ja joukon kesken miehen yksinäisen,
jok' yli hiilten kättään kurkottain
niin lämmitellen kuin jos kylmäis mieltä,
ykskantaan kysymyksiin vastaa vain
ja puhuu murtain Judan kansan kieltä.

"En ole galilealainen - en."
Mies vanhan päänsä viitallansa peittää.
Yö kuluu verkalleen ja viipyen,
vain tuli kiviin hohdettansa heittää.
"En ole galilealainen - en."
Niin laulaa kukko, syttyy päivänvalo.
Mies kääntyy, katsoo, lähtee nyyhkien.
On silmissänsä kaiken tuskan palo.

Niin. epätoivo, olet työntänyt
sa otas ihmislihaan, ihmisrintaan -
ken omintaan ei kerran kieltänyt,
ken kalleintaan ei myönyt rovon hintaan!
Sa Galilean mies, sun kanssas ken
ei seissyt hiilivalkealla kerta,
sun kanssas parhaimpansa pettäen,
sa toinen Adam, veri meidän verta!

V. A. Koskenniemi 1913

[Pena]

HÄN TULI JA MENI

Minä pelkäsin katsoa ikkunaan.
Valo liekehti ikkunan takaa.
Kuka ristiä ohitse kantoikaan?
Valo liekehti ruutujen takaa.

Sen hohteessa kulkijan kasvot näin.
Ne oli veriset, kärsivät kasvot.
Hän seisoi lumessa tappurapäin.
Ne oli veriset Kristus-kasvot.

Ja mua kutsui nimeltä mainiten
hänen, taakankantajan ääni.
Minä voihkin rajoilla hulluuden,
kun unessa kutsui se ääni.

Ja katso: nyt huoneessa palamaan
joku sytytti nuotiotulen.
- En tunne häntä! hoen ainoastaan
minä luota sen nuotiotulen.

Hän lähti taas askelin horjuvin.
Valo katosi ruutujen takaa.
Vain kukko kiekaisi jossakin ...
Valo katosi ikkunan takaa.

Lauri Lamminmäki 1945

[Pena]

NUOREMMAN VELJEN SUKU

Me vaellamme, nuoremman veljen suku,
tänä aamuna, isä, kasvojes paisteeseen.
On lukumme Luukkaan viidestoista luku:
oma-elämäkertamme synnin merkkeineen.

Se on lyhyt, ankaran-murheellinen satu.
Lyhyt: muutamat lapsuusvuodet. Vaan
niin murheellinen: synnin valtakatu,
sydän liian altis syntiin lankeemaan.

Isä, vainioitas paremmat poikas kuokki,
ja paremmat tyttäres teki askaret.
Me läksimme kotoa. Saatana meitä ruokki.
Vaan nyt on meillä nälkä ja kyynelet.

Jaakko Haavio 1944

[Pena]

SAVENVALAJAN PELTO

Akeldama, savenvalajan pelto.
Eräs salaisuus, tilinpäätös on kätketty siihen.
Oli kerran mies, joka Mestarin likellä kulki,
eräs hurskas mies,
joka Mestarin likellä kulki.

Hänet vietteli maa ja hän mieltyi siihen.
Sydän loittoni ensin ja sitten erkani askel,
sydän etsi taas, piti askel luopion tiellä,
ylen vaikea tie,
ylen raskas on kulkea siellä.

Mitä tunsi hän, ei ole kirjoitettu,
sinä iltana yrttitarhassa Getsemanen.
Mut on sanat kuullut, nähnyt on moni Judaan,
sanat tuntenut on
ja kasvot tuntenut Juudaan.

Savenvalajan pelto, pettäjän hinta.
Syvä viisaus kätketty on sen kirottuun multaan.
Kuka löytää itsensä Juudasta huonompana?
Yli Hinnomin yön
jokin kaikuu ankara sana.

Veikko Larjatie 1945

[Pena]

PYHÄN TULEN KANTAJAT

Ken taivaan tulesta sai kipunan,
sen sielussa hehkuu into pyhä.'
sen on täytymys palaa ja kulua yhä.
Kuin soihtu, kantama Jumalan,
se on leiskuva vasten yötä.

Monet poimivat kiviä varsilta tien
ja vimmassa raastavat juurilta puita.
He vihaa sieluja armoitetuita.
Nämä pyyhkivät otsalta veren ja hien
ja rientävät Herransa myötä.

Tuli kulossa kulkee ja mullassakin,
ei sammu se siellä, ei saastu pyhä.
Taas leimuten lyö se ja paisuu yhä.
Ah Mestari, syttyä suo minunkin
Tule, kupeeni voimalla vyötä!

Kaarina Vaher, käsikirjoitus