Niin tai näin Itsevanhurskautus ei tässä mitään auta, eli tyylillä Pilatus ei päästä etenemään. Tietenkin tunnen ihmisiä jotka kaaostavat elämänsä, mutta vielä enemmän kuitenkin niitä, joiden elämä on kaaoksessa kaaostamatta. Samoin valitettavasti vanha sanonta: Kun köyhyys astuu ovesta, karkaa rakkaus ikkunasta, pitää surullisen usein paikkaansa. Osoittaa suurta urheutta ja kykyä todella elää päivä kerrallaan, jotta huolet yhdistävät, eivät erota.
Kahden aikuisen suhteessa vielä voidaan niin toimia, mutta on monta hiljaista surua: Lahjakas poika ei saa uutta selloa, koska siihen ei ole rahaa. Onni? Mitä se on? Ehkä he olisivat onnettomia, vaikka olisi rahaa viiteen selloon. Mutta juuri nyt he ovat onnettomia ja kärttyisiä tästä syystä. Kannattaa kenties kysyä, ei ainoastaan, mistä onni tulee tai menee, vaan myös miksi, milloinm ja miten.
Olisi kivaa ajatella, että jos toisella on huolia, se on itse syypää, ymmärtäisipä ottaa minusta oppia, minä kun olen onnellinen, kas näin onnellinebn minä olen. Ja jos on onneton - miksi ei vaikkapa pyrähtäisi pikku ulkomaanmatkalle? Ne niin virkistävät,. olenhan sanonut sinulle sata kertaa että sinun olisi kyllä vähän avarrettava maailmankuvaasi... aina nyhjäätte kotona kesät talvet...
Mutta kun on se sello. Ja entisestä ulos kasvanut lapsi. Eivät asiat ole yksinkertaisia. Olisivatkin! Oma vastuumme olisi paljon vähäisempi.
Nyt olisi kyllä kai sitä Kristusta seurattava - ja vielä oltava siinä viisaskin. Enemmän tuo toimi, lohdutti ja opetti, kuin päivitteli maailman pahuutta, ja harvemmin sanoi että oma syy.