Tämän perusteella on syytä kysyä, eikö näin suurelle vähemmistölle voi taata samoja oikeuksia kuin enemmistölle. Ruotsi on Suomen kansalliskieli vaikka ruotsinkieliseen vähemmistöön kuuluu noin 5.5 prosenttia väestöstä.
Tuskin tulen kaikkien taholta ymmärretyksi, mutta yritän kuitenkin:
Ensinnä heitän kysymyksen, että mitä oikeuksia tältä seksuaalivähemmistöltä todellisesti puuttuu?
Eikö kaikilla ole samat ihmisoikeudet Suomessa?
Eri ryhmillä on tiettyjä erikoispiirteitä, jotka rajoittavat ryhmää tietyllä tapaa, vaikka kansalaisoikeusasia onkin kunnossa.
Kysymys on siitä, pitääkö kyseinen rajoitus kompensoida, vaiko ei.
Esim. ruotsinkielisillä suomalaisilla on Suomessa samat oikeudet, kuin suomenkielisillä suomalaisillakin.
Oletetaan, että jos ruotsinkielinen suomalainen, joka ei osaa sanaakaan suomea liikkuu puhtaasti suomenkielisellä alueella, hän todennäköisesti tulee äärimmäisen huonosti toimeen esim. työpaikkaa hakiessa tai monessa muussakin asiassa. Hänen kansalaisoikeuksissaan ei ole mitään eroa suomea puhuviin nähden. Ongelman tuottaa tämä hänen ominaisuutensa: hän ei osaa alueen kieltä.
Sama asia koskee suomalaista henkilöä, joka liikkuu Ahvenanmaalla. Jos ruotsia ei osaa, eikä muitakaan kieliä, tämä henkilö tulee kovin huonosti siellä toimeen. Siitäkin huolimatta tällä suomenkielisellä suomalaisella on täysin samat kansalaisoikeudet, kuin ahvenanmaalaisilla.
Ja kuitenkaan tässä ei olla tietystä näkövinkkelistä tasa-arvoisia.
Tässä on sitten 2 vaihtoehtoa tasa-arvo-käsitettä määriteltäessä:
a) Jotta yksikielisen oikeudet saataisiin samalle tasolle, kuin valtaväestön, henkilölle tulee aina tarjota tulkki mukaan (työpaikalle, kaupungille ja missä hän ikinä hän liikkuukaan vieraskielisellä alueella Suomessa)
b) Ei anneta tulkkia, vaan annetaan ihmisen selviytyä itse ja samalla todetaan, että henkilöllä on samat oikeudet, kuin muillakin.
Saman kuvion toistuu esim. kun on kyseessä tietty henkinen tai ruumiillinen vamma. Kuinka pitkälle ollaan valmiit menemään, että niin sairailla kuin terveillä olisi samat mahdollisuudet toimia yhteiskunnassa.
Sama kuvio toistuu niin monen eri ominaisuuden suhteen.
Seksuaalinen suuntautuminen on vain eräs näistä ominaisuuksista.
Eli meidän tulee siis pättää, mitkä ovat niitä ominaisuuksia, jolloin tarvitaan erityisjärjestelyjä ja mitkä ovat niitä ominaisuuksia, joiden olemassa olo vain hyväksytään/todetaan, mutta ei tehdä erityistoimenpiteitä tämän ominaisuuden kompensoimiseksi.
Erilaisuudesta johtuen jokainen suomalainen on yhdenvertainen lain edessä.
Poikamiehenä ollessani olisin ollut hyvin tyytyväinen, jos laiki olisi laittanut minut samaan asemaan avioliitossa olevien kanssa ja määrännyt minulle mukavan vaimon. Olinhan "eriarvoisessa" asemassa avioliitossa elävien suhteen. Vaan yhteiskunta tylysti antoi minun olla tässä eriarvoisessa asemassani. Onneksi asia sitten korjaantui ilman yhteiskunnan myötävaikutusta.
Ja olinhan minä poikamiehenä ollessanikin lain edessä tasa-arvoinen muihin kansalaisiin nähden. Ja edelleenkin olisin, vaikka tuota vaimoa ei olisi löytynytkään.
