Heippa,
Mieleeni heräsi eräs kysymys, jota alustan tässä ihan pikkaisen aluksi jos sopii.
Eli :meillä ihmisillä on mielestäni ainainen tarve järjestää maailmaamme asettaen asioita ja ihmisiä tärkeysjärjestykseen, jotta voisimme hahmottaa maailman omien arvosilmälasiemme lävitse. Muodostamme päässämme arvokategorioita, joita sitten oman rajallisen ymmärryksemme mukaan käytämme.
Jos käytän esimerkkinä kristinuskoa Suomessa, niin eikö meille kaikille ole ainakin jossain mittakaavassa olemassa uskovat ja ei-uskovat, oikea- ja vääräoppiset, fundamentalistit ja vapaamieliset? Samoin meillä on kaikilla jonkinlainen käsitys siitä, mikä kristinuskossa on tärkeintä. Kelle se on lähimmäisenrakkaus(mitä se ikinä sitten onkaan), parannuksen tekeminen, armon varaan heittäytyminen tai mikä ikinä. Joka tapauksessa kyse tässä on lähtökohdasta, arvosilmälasiemme "silmäämme" lähimpänä olevasta linssipinnasta, jonka läpi kaiken muun näemme. Usein ainakin luterilaisessa kirkossa tärkeysjärjestystä kysyttäessä viitataan rakkauden kaksoiskäskyyn(kolmoiskäsky se minusta kyllä on).
Rakastakaamme lähimmäisiämme kuin itseämme ja Jumalaa yli kaiken.
Mihin on silti unohtunut toinen Jeesuksen sanoma, jossa hän käyttää sanaa tärkein?
Kohta löytyy Raamatusta Matteuksen evankeliumista ja kuuluu (ehkä jotkut jo tietävätkin)
23. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden! Näitä tulisi noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää.
Haluaisinkin näin kysyä teiltä viisaammilta, että mihin teidän mielestänne tässä viitataan? Mitä on oikeus, mitä laupeus, mitä uskollisuus?
Onko oikeutta se, että rakastamme itseämme, laupeutta lähimmäisenrakkaus ja uskollisuus rakkautta Jumalaa kohtaan ja jos on niin mitä niillä tarkoitetaan?
Omaksi keskustelunavaukseni kirjoitan vain, että kun luterilaisuudessa niin usein painotetaan henkilökohtaista suhdetta Jumalaan eli uskoa, niin eikö se tässä ole vain yksi kolmasosa koko jutusta? Eikö uskollisuus ole suhdetta Jumalaan, oikeus ja laupeus lienee enemmänkin lähimmäistä kohtaan suunnattua rakkautta?
Voiko liiallinen uskollisuuden korostaminen viedä näiltä kahdelta muultakin ilmeisen tärkeältä asialta painoarvoa? Tällä en halua ketään kannustaa mihinkään suunnattomaan synninnekemiseen itselleen valehdellen, että teen tämän muiden eduksi (toivoo nimimerkki "Kokemusta löytyy), mutta eikö Robin Hood ollut sankari ainakin yhtä paljon kuin joku kieltäytymyksen mestari, jonka oma henkilökohtainen suhde Jumalaan on ollut tätä kautta saavutettuna erinomainen ja nuhteeton (siis teoriassa totta kai)?
Tulipas paljon sekavaa tekstiä - suokaa anteeksi. On perjantai-ilta ja väsyttää.
t:P