Kirjoittaja Aihe: Avoliitoista, osa 2  (Luettu 12806 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa sadetta

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1504
Avoliitoista, osa 2
« : 07.04.11 - klo:20:09 »
Salis
Lainaus
Mutta eikö tasavertaisuutta ja keskinäistä kunnioitusta voi toteuttaa myös avoliitossa?
Tottakai.

Jampe
Lainaus
En minä ymmärrä mitä pahaa siinä on että asutaan ensin yhdessä ennenkuin mennään naimisiin?  Sehän on mitä parhain tapa nähdä sujuuko yhteiselämöä myös arjen keskellä, vaiko vaan "treffeillä".  Itsekin asuin yhdessä pitkään nykyisen puolisoni kanssa ennenkuin mentiin naimisiin ja ihan hyvä ratkaisu oli.
Ei sinänsä pahaa. Mutta on aivan varmasti mahdollista tutustua tarpeeksi asumatta yhdessä kokeilumielessä. Ei kai maailma ja ihminen ole niin paljon muuttunut muutamassa vuosikymmenessä.
Lainaus
Eihän sitä voi toista tuntea niin hyvin pelkästään "treffeillä" käymällä.
Ei kahvilla ja leffassa ja puutarhamessuilla käymällä sen syvemmin tutustukaan, se on selvä. Mutta jos lähtee viikoksi yhdessä reissuun, selviää jo hieman enemmän.
Lainaus
Olen nähnyt pari varoittavaa esimerkkiäkin näistä heti-naimisiin-menevistä eikä siitä ole oikein hyviä asioita seurannut kun ei opittu kunnolla tuntemaan toista ennen lopullista sitoutumisen lupausta.
Joillekin harvoille on riittänyt loppuelämän yhteiseloon lyhyt tutustumisaika jostain syystä, mutta noin muuten parempi ajan kanssa.

Pena
Lainaus
Entäpä, jos puolison kanssa ei päästä yhteisymmärrykseen, onko tietty värisävy ruskea vai vihreä?
Tätäpä juuri pohdin ihan itseni kanssa pari päivää sitten  :icon_wink:

Atanasia
Lainaus
Mehän muutumme koko ajan, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.
Ja olosuhteet ja maailma . kaikki muuttuu.
Sepä se, kaikesta valmistautumisesta huolimatta elämä yllättää. Jotkut selviävät karikoista yhdessä, kaikissa tapauksissa se ei ole mahdollista.
Jeesus vaivaiset syntiset korjaa

Poissa Jampe

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2205
Vs: Avoliitoista, osa 2
« Vastaus #1 : 08.04.11 - klo:14:15 »
Tunnen muutaman vanhanpojan ja yhden vanhanpiian. Olen ajatellut heidät tuntien, että kun/jos ihminen elää tarpeeksi vanhaksi yksin pelkillä omilla ehdoillaan, hänestä tulee hyvin pikkutarkka ja sopeutumaton. Esim. puuroa pitää syödä täsmälleen samalla kellonlyömällä joka aamu, perunat pitää sotkea maitoon ja mihinkään ei päästä koskaan liikkeelle ajoissa kun on aivan p-a-k-k-o tehdä kaikki rutiinit täsmälleen samalla tavalla kui naina ennenkin.  rahankäytössä nämä ovat monesti uskomattoman nuukia.

Sellainen ihminen ei enää kertakaikkiaan edes sopeudu elämään toisen kanssa yhdessä jossa yhteiselämässä  pitää luopua kaikenlaisista ehdottomuuksista. Eikä kukaan täysjärkinen sellaisen diktaattorin kanssa jaksaisi elääkään joka saa hepulin jos vaatteet eivät ole oikealla tavalla viikatut.  Sitäpaitsi, avioliitossa kuulee tämän tästä viiltävän teräviä totuuksia itsestään, niin ettei voi kuin nöyränä poikana nyökytellä että "niin se vain on, ei voi kieltää!"  :003:  Toisen oppii tuntemaan läpikotaisin, mutta tuo toinenkin tuntee sinut läpikotaisin.
Elämä on ihmisen parasta aikaa -Matti Nykänen-

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33717
Vs: Avoliitoista, osa 2
« Vastaus #2 : 08.04.11 - klo:14:24 »
Kiitos nuukien vanhapiikatätien (3) ja yhden enon me jälkeläiset saimme jokainen pienen perinnön ja enon poikaystävä aika ison.

Kuinkas Jampe tai Frank tulkitsee Paavalin sanan (vanhempi käännös) Parempi on naida kuin palaa?
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Jampe

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2205
Vs: Avoliitoista, osa 2
« Vastaus #3 : 08.04.11 - klo:14:33 »

Kuinkas Jampe tai Frank tulkitsee Paavalin sanan (vanhempi käännös) Parempi on naida kuin palaa?

Minä en oo mitenkään perehtynyt tuohon kohtaan, joten enpä oikein ossoo sanoa mitään tämän pätevämpää. Mutta sen minä sanon, että tuolla jossain mainittu "yhdeksi lihaksi" tuleminen ei kyllä tarkoita nus....... vaan  yhteistä elämää: että on yhteiset rahat, yhteinen omaisuus, yksi (tai kaksi) yhteinen koti, yhteiset lapset, yhteinen ajatus (ainakin silloin tällöin) jne.  Tuo nuss..... -tulkinta on likaisen mielikuvituksen puutetta! :018:  Näin selitti Luther eikä me olla sen viisaampia.
Elämä on ihmisen parasta aikaa -Matti Nykänen-

Poissa Pirska

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6624
  • Vihaaja
Vs: Avoliitoista, osa 2
« Vastaus #4 : 08.04.11 - klo:18:28 »

1 Kor. 6: 16
16 Ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, on samaa ruumista hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi."

Vielä, Herra, kutsut meitä,
Vielä sanas saarnataan.

Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4426
  • Körtti
Vs: Avoliitoista, osa 2
« Vastaus #5 : 08.04.11 - klo:18:45 »
1 Kor. 6: 16
16 Ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, on samaa ruumista hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi."

Pirska oli tarkkana. :icon_wink:
Acta, non verba.

Poissa Jampe

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2205
Vs: Avoliitoista, osa 2
« Vastaus #6 : 08.04.11 - klo:19:54 »
1 Kor. 6: 16
16 Ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, on samaa ruumista hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi."

tarkkana olit, mutta mikäs tuo konteksti virkkeen ympärillä on, eli voisiko sen tulkita kuten minä ja Luther?
Elämä on ihmisen parasta aikaa -Matti Nykänen-

Poissa Pirska

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6624
  • Vihaaja
Vs: Avoliitoista, osa 2
« Vastaus #7 : 08.04.11 - klo:21:21 »
tarkkana olit, mutta mikäs tuo konteksti virkkeen ympärillä on, eli voisiko sen tulkita kuten minä ja Luther?

Tarkoitatko, että porton kanssa olisi yhteinen elämä: että on yhteiset rahat, yhteinen omaisuus, yksi (tai kaksi) yhteinen koti, yhteiset lapset, yhteinen ajatus (ainakin silloin tällöin) jne.  :017:
Vielä, Herra, kutsut meitä,
Vielä sanas saarnataan.

Poissa Mettiintynyt

  • Etsii Siionin virsistä seuraavaa virttä
  • Viestejä: 97
Vs: Avoliitoista, osa 2
« Vastaus #8 : 09.04.11 - klo:00:17 »
Tunnen muutaman vanhanpojan ja yhden vanhanpiian. Olen ajatellut heidät tuntien, että kun/jos ihminen elää tarpeeksi vanhaksi yksin pelkillä omilla ehdoillaan, hänestä tulee hyvin pikkutarkka ja sopeutumaton. Esim. puuroa pitää syödä täsmälleen samalla kellonlyömällä joka aamu, perunat pitää sotkea maitoon ja mihinkään ei päästä koskaan liikkeelle ajoissa kun on aivan p-a-k-k-o tehdä kaikki rutiinit täsmälleen samalla tavalla kui naina ennenkin.  rahankäytössä nämä ovat monesti uskomattoman nuukia.

Sellainen ihminen ei enää kertakaikkiaan edes sopeudu elämään toisen kanssa yhdessä jossa yhteiselämässä  pitää luopua kaikenlaisista ehdottomuuksista. Eikä kukaan täysjärkinen sellaisen diktaattorin kanssa jaksaisi elääkään joka saa hepulin jos vaatteet eivät ole oikealla tavalla viikatut.  Sitäpaitsi, avioliitossa kuulee tämän tästä viiltävän teräviä totuuksia itsestään, niin ettei voi kuin nöyränä poikana nyökytellä että "niin se vain on, ei voi kieltää!"  :003:  Toisen oppii tuntemaan läpikotaisin, mutta tuo toinenkin tuntee sinut läpikotaisin.

Kiitos tuosta puheenvuorosta, Jampe!  Kuvailet aivan kuin minua.  Voisi melkein luulla, että olet lähisukulaiseni, joka tuntee minut.

On helpottavaa todeta, että olen yksi monista enkä siis ainoa omituinen.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Avoliitoista, osa 2
« Vastaus #9 : 09.04.11 - klo:08:21 »
ieni kommentti koskien oikeastaan kaikkia ketjuja:  Tuntuu kuin olisi yksi ainoa sietämättömän vaikea mielenterveyden häiriö, ja se olisi nyt tämä narsismi. Tietty se on muotia ja yksi sun toinen julkimo kirkuu lööpeissä olleensa  "narsistin uhri". Älkää ihan niin villisti niputtako. Se on vaikea diagnoosi osaajallekin, ihan totta, ja veikkaisin että esimerkiksi sairaalloinen mustasukkaisuus, jossa puoliso jää lopulta kotinsa vangiksi koska tuo toinen pelkää hänen yhtämittaa juoksevan vieraissa, on mahdoton kestettävä useimmille. Eli raffinoidumpaa menoa, niin pysyy meitsikin kärryillä. Millaista ongelmaa te siis ette katso enää mahdolliseksi sietää?
Nomuttasehänonnnarsismia, voi joku todeta

Eikä ole. Se on ikävää, mutta muuta.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Frank

  • Pistää körttipastillin suuhun
  • Viestejä: 133
Vs: Avoliitoista, osa 2
« Vastaus #10 : 09.04.11 - klo:11:33 »
Kuinkas Jampe tai Frank tulkitsee Paavalin sanan (vanhempi käännös) Parempi on naida kuin palaa?

Mielestäni apostoli Paavali opettaa, että jos sinkkuus on raskas asia, Jumala ei estä ketään avioitumasta. Jumalan Sanan Raamatun mukaan kristityn sinkun tulee etsiä kristittyä aviopuolisoa rukoillen Jumalalta johdatusta, ja luottaa siihen, että Jumala aikanaan vastaa rukoukseen. Jumalan Sanan Raamatun mukaan kristityllä sinkulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin rukoilla Jumalalta voimaa säilyttää oma seksuaalinen puhtautensa ja koskemattomuutensa.

”Jumalan tahto on, että te pyhitytte. Kavahtakaa siveettömyyttä! Jokaisen teistä on opittava pitämään ruumiinsa pyhänä ja kunniassa. Älkää antako sitä himon ja kiihkon valtaan, niin kuin tekevät pakanat, jotka eivät tunne Jumalaa.”
(1Tess.4:3-5)

Jumalan Sanan Raamatun mukaan on tärkeätä, että kristityn tulevalla puolisolla on sama usko kuin itselläänkin on. Tottelemattomat ja niskoittelevat asuvat kuivassa erämaassa.

”Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan sellaiseen, joka ei usko?”
(2Kor.6:14-15)

Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4426
  • Körtti
Vs: Avoliitoista, osa 2
« Vastaus #11 : 09.04.11 - klo:15:39 »

Kovasti kuulostaa samalta kuin fundamentalistimuslimit ajattelevat. Vääräuskoisten kanssa ei saa seurustella eikä mennä naimisiin. Sitten pannaan Suomessa hyvä koulutuksen saanut tyttö jonnekin Iraniin naimisiin, jossa naisen tulee olla alistettu kokonaan miehelle. Mielestäni tärkeintä on aina rakkaus, oli se sitten kristityn tai muunuskoisen tai kahden kristityn välistä. Sen takia Frankin hölinät eivät kuulu 2000-luvun yhteiskuntaan.
Acta, non verba.

Poissa Atanasia

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2189
Vs: Avoliitoista, osa 2
« Vastaus #12 : 09.04.11 - klo:15:48 »
Lainaus
Älkää antako sitä himon ja kiihkon valtaan, niin kuin tekevät pakanat, jotka eivät tunne Jumalaa.”
 
Kevytkenkäisenä ja elämää rakastava Jumalan lapsena tartun tähän lauseeseen.

Olen satavarma, että kiihkon ja himon valtaan joutuvat myös Jumalan tuntevat.

Sitäpaitsi olen sitä mieltä, että on puhuttava aina jumalallisesta himosta ja kiihkosta!  :023:
Herra armahda.

Poissa Frank

  • Pistää körttipastillin suuhun
  • Viestejä: 133
Vs: Avoliitoista, osa 2
« Vastaus #13 : 09.04.11 - klo:17:10 »
Kovasti kuulostaa samalta kuin fundamentalistimuslimit ajattelevat. Vääräuskoisten kanssa ei saa seurustella eikä mennä naimisiin. Sitten pannaan Suomessa hyvä koulutuksen saanut tyttö jonnekin Iraniin naimisiin, jossa naisen tulee olla alistettu kokonaan miehelle. Mielestäni tärkeintä on aina rakkaus, oli se sitten kristityn tai muunuskoisen tai kahden kristityn välistä. Sen takia Frankin hölinät eivät kuulu 2000-luvun yhteiskuntaan.
Jos joku pitää itseään kristittynä, niin silloin häntä sitoo Jumalan Sana Raamattu, ja siihen pitäytyminen, muussa tapauksessa kristitty on luopunut siitä, mitä hän sanoo edustavansa. Eikö niin?

Körttifoorumi on kristittyjen ylläpitämä, ja Körttifoorumille pitäisi kelvata vain Jumalan Sanan Raamatun mukaiset arvot ja ohjeistukset.

Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4426
  • Körtti
Vs: Avoliitoista, osa 2
« Vastaus #14 : 09.04.11 - klo:17:18 »
Jos joku pitää itseään kristittynä, niin silloin häntä sitoo Jumalan Sana Raamattu, ja siihen pitäytyminen, muussa tapauksessa kristitty on luopunut siitä, mitä hän sanoo edustavansa. Eikö niin?
Körttifoorumi on kristittyjen ylläpitämä, ja Körttifoorumille pitäisi kelvata vain Jumalan Sanan Raamatun mukaiset arvot ja ohjeistukset.

Koska paljastui, ettet itsekään seuraa kirjaimellisesti Raamatun kaikkia opetuksia, on sinun turha viisastella enempää asiasta.

Amor omnia vincit = rakkaus kaiken voittaa. Avoparin tai avioparin suhteen pitää  ensi sijassa rakkauteen sekä toisen kunnioittamiseen ja hyväksymiseen sellaisena kuin hän on. Mitään muuta ei tarvita. Rakkaus ei tarvitse ohjekirjaa eikä käsikirjaa.
Acta, non verba.