Ei, siinä olet öppis oikeassa. Minä en ajatellut masentuneita ihmisiä lainkaan. Korjataan se tässä. Olisi pitänyt, koska no, olisi pitänyt ja olen pahoillani.
Silloin ei eletä tilanteessa jota Forsberg kuvasi, se oli tuon ajan saarnoille mitä ominaisin, ja sai minut epäilemään, onko se höpöpuhe samaa kuin yritys vetää itsensä hiuksista ylös suonsilmäkkeestä: kun vain rakastat itseäsi toteutuu se lähimmäisenkin rakastaminen ihan itsestään. Kyllä, jos ongelma oli masennus, sillä masentunut ei aina jaksa.
Ja parantaako se sittenkään masentuneen? Masentuneen kyky rakastaa itseään, huolehtia itsestään, nähdä itsessään hyvää, sehän on kuin rikki. Jotenkin samoin erehdyttävä kuin anorektikon mielikuva omasta liiallisesta lihavuudestaan. Voiko ihmistä lohduttaa papin kehoittelu ryhtyä rakastamaan itseään? Kyllä olisi siinä tapauksessa psykiatrin työ helppoa. Menet nyt vain raittiiseen kauniiseen syysilmaan kävelylle, ja rakastat itseäsi! Sitä Jumala tahtoo, oikeasti nimittäin. Jo
Jotenkin auttaisi ehkä se toiselta saatu rakkaus: Vaikka et voisi itseäsi sietää, Jumala sietää sinua. Oikein hyvinkin. Ja tämä unohtui. Tee itse kaikki!
Jos, siis jos ihminen ainoastaan on tottunut sivuuttamaan jatkuvasti omat tarpeensa, kuten käy vaikka monen lapsen äidille herkästi, tai itselleni kun yritin hyvittää jotenkin kaikkinaista riesaa ja toisille koitunut kiusaa epilepsiasta, saattaa auttaa oivallus, mutta saanhan minä. Saan minä ostaa kaksi kukkasta vitosella, siitä aloitin muuten itsekin, vaikka ne sitten lopettivat kukkimisen turhan nopeasti, mutta se siitä...
Masennus on jotain hyvin paljon vakavampaa.
Tosin on niin, että se itsessään kuuluu elämään, mutta niin lievistä mielialan vaihteluista ei oikein kannattaisi puhua, keskivaikeasta sanovat että kolme reipasta kävelylenkkiä viikossa ja se on siinä. Onkohan? Ainakin se tietysti säästää julkisia menoja, ja eikös näin ollut tarkoituskin tehdä?
Masennus on hyvin, hyvin tuskallinen, pahimmillaan henkeä uhkaava tila, jota ehkä syvimmästä muodossa ei ymmärrä, sitä voi ainoastaan kuunnella ja koettaa auttaa. Toisinaan se on lisäksi perinnöllinen.
Sen vain tiedän, että se on yhtä vaikea ymmärtää, kuin kovaa kipua, kun itsellä ei kipuja ole. Köyhyyttä, kun itsellä on kaikki hyvin.
Mutta sitä voitaisiin hoitaa, auttaa, helpottaa.... Jääkö apu vain varakkaitten saavutettavaksi, jää nähtäväksi.